Työaika uhkaa unta

Työaikalaki on työsuojelulaki. Tätä painottaa tutkimusprofessori Mikko Härmä Työterveyslaitokselta.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen piti antaa eduskunnalle esitys työaikalaista tänä syksynä, mutta se siirrettiin ensi vuoden puolelle. Kesäkuun lopulla valmiiksi saatua kolmikantaisen työryhmän mietintöä eivät tukeneet työnantajajärjestöt sen paremmin kuin työntekijäjärjestötkään.

Mietintö mahdollistaisi nykyistä laajemmat työaikajoustot. Jakso- ja yötyön käyttöä voisi laajentaa ja säännöllistä työaikaa pidentää päivä- ja viikkotasolla. Palautumisajat voisivat lyhetä ja työajan tasaus hoitaa entistä myöhemmin.

Työntekijäpuolen kritiikissä on puhuttu paljolti rahasta: jos ihminen jää työaikalain ulkopuolelle, hän jää ilman ylityökorvauksia.

Mietinnössä terveyshaittojen arviointi oli vaatimatonta, vaikka esimerkiksi Työterveyslaitos on antanut siihen lausuntonsa.

– Lain valmistelussa on selvästi lähtökohtana se, että työelämä ja työajat ovat muuttuneet ja siksi pitää muuttaa lakia. Mutta ihmisen biologiset rajat eivät ole muuttuneet, Härmä sanoo.

– Lisäksi nyt on tietoa työaikojen vaikutuksesta ihmisen terveyteen monta kertaa enemmän kuin voimassa olevaa työaikalakia tehtäessä. Meillä on paljon vakuuttavampaa näyttöä esimerkiksi siitä, että vuorotyö on terveysriski.

Vuorotyö aiheuttaa sairauksia

Työajan vaikutukset terveyteen ovat helposti luettavissa tilastoista: sepelvaltimotaudin riski kasvaa kolmivuorotyössä 23 prosenttia, joidenkin syöpien riski voi jopa kaksinkertaistua, ja aikuistyypin diabeteksen riski kasvaa 20–60 prosenttia.

Vuorotyötä tekee 20 prosenttia suomalaisista.

– Siksi juuri vuorotyö on merkittävä asia työaikalainsäädännössä. Jostain syystä on yllättävän paljon eri sairauksia, joita vuorotyö aiheuttaa, Härmä sanoo.

Hän pitää isona haasteena järjestää vuorotyö niin, että terveyshaitat olisivat vähäisempiä. Mahdollista se kuitenkin olisi.

– Puhuttiinpa unesta, vireydestä, tapaturmista tai kroonisista sairauksista, tulevat muutamat työaikojen piirteet jatkuvasti esille, Härmä sanoo.

Keskeinen asia on yötyön määrä.

– Ero on helposti nähtävillä, jos verrataan niitä, joilla on paljon yötyötä, ja niitä, joilla sitä on vähän tai ei lainkaan.

Toinen merkittävä asia on se, kuinka monta yövuoroa on peräkkäin. Lisäksi jos ihminen tekee muitakin vuoroja kuin yövuoroja, näyttävät nopea vaihtelu vaikkapa päivävuorosta iltavuoroon ja taas yövuoroon olevan parempi ratkaisu kuin hidas kierto eri vuorojen välillä.

– Hidas vuoron kierto nostaa riskiä eniten, Härmä sanoo.

– Se muuttaa ihmisen sisäisen rytmin ja elimistö menee sekaisin. Kun kierto on hidas, myös muutos on hidas ja näin ollen on päällä jatkuvaa vuorokausirytmihäiriötä. Sen uskotaan aiheuttavan terveyshaittoja. Siitä on jonkin verran näyttöä esimerkiksi rintasyövän osalta.

Lyhyt vuoroväli rasittaa

Kolmas riski on lyhyt palautumisaika vuorojen välillä. EU-direktiivi edellyttää, että vuorojen välin pitäisi olla vähintään 11 tuntia.

– Meillä on siihen paljon poikkeuksia. Erityisesti jaksotyöstä on lakiinkin kirjoitettu, että vuoroväli voi olla yhdeksän tai joissain tapauksissa seitsemän tai jopa viisi tuntia, Härmä sanoo.

Lyhyt vuoroväli vaikuttaa suoraan unen määrään ja sitä kautta palautumiseen.

– Siksi olisi hyvä tarkemmin keskustella vuorokausilevon ja kokonaistyöajan yhteyksistä terveyteen.

Liian lyhyt uni, unettomuus ja väsymys ovat yhteydessä sairauksiin ja tapaturmiin.

– Uni on työaikojen kannalta keskeinen asia, ja uskotaan, että se on myös yksi keskeinen mekanismi terveyshaittojen osalta, Härmä sanoo.

– Arviointi sairauksien kannalta on tärkeää, mutta toki silläkin on merkitystä, että suurimmalle osalle työntekijöistä tulee unettomuutta ja väsymystä tietyissä työvuoroyhdistelmissä. Uni vaikuttaa työhyvinvointiin.

Yksikin pitkä putki on riski

Neljäs oleellinen asia on viikkotyöaika. Nykyisin viikkotyöajat ovat kohtuulliset.

– Ongelma tulee, jos vapautetaan sitä, millaisissa jaksoissa voi tehdä ylitöitä ja on muutenkin hyvin joustavat työajat. Siitä voi seurata ajoittain hyvin pitkiä työvuoroputkia ja taas pitkiä vapaita.

Pitkien vapaiden vuoksi tällaiset vaihtelut ovat usein myös työntekijöiden mieleen.

– Paljon on kiinni siitä, miten työ ylipäätään stimuloi. Jos ihmiset kokevat, että töistä pitää päästä pois, vapaa-ajan arvostus saattaa korostua.

Myös yksilölliset piirteet ratkaisevat.

– Usein kaikki työpaikan työntekijät tekevät yllättävänkin samanlaisia työaikoja. Työ pitäisi tehdä sellaiseksi, että koko porukka jaksaa, eivät vain innokkaimmat. Täytyisi muistaa, että niidenkin, joilla on jotain kremppaa tai ovat ikääntyviä, pitäisi jaksaa.

Työnantajat taas pyrkivät säästämään ylityökuluissa ja kausityövoiman palkkaamisessa.

– Jos ihminen tekee viikonkin yli 50 tunnin työviikkoa, se voi lisätä tapaturmariskiä vireyden heikkenemisen johdosta, Härmä varoittaa.

– Tapaturmariski voi kasvaa jo lyhyessä ajassa, kun tehdään monta pitkää päivää peräkkäin ilman, että vuosityöaika on pitkä. Jo yksi rupeama lisää väsymystä ja voi johtaa vaaratilanteisiin.

Myös työmatkoilla tapaturmariski kasvaa.

– Esimerkiksi lääkäreillä on havaittu pitkien päivystysten nostavan tapaturmariskiä työmatkalla varsinkin, jos kyseessä on pidempi automatka.

Myös pitkiin työpäiviin ja työviikkoihin liittyy unettomuutta.

– Jos tulee ylikuormitusta töissä, ilman muuta siihen liittyy näitä ongelmia. Mutta se riippuu paljon työajoista.

Lievä unettomuus on kaksinkertaistunut 30 vuoden aikana, vaikka kaikkiaan suomalaisten uni on lyhentynyt tuona aikana keskimäärin vain 20 minuuttia. Vakavan unettomuuden lisääntyminen on ollut vähäisempää. Kaikkiaan suomalaisista 37 prosenttia kärsii unettomuudesta vähintään kolmena yönä viikossa.

– Luultavasti työn kiireisyys ja paineisuus ovat jonkin verran lisääntyneet.

Työaika joustaa jo nyt

Eurooppalainen vertailu kertoo, että Suomessa työajat ovat jo nyt joustavia. Ylipäätään Pohjoismaissa on erityisesti yksilöllisiä työaikajoustoja mutta myös työntekopaikkaan liittyviä joustoja eli etätyötä enemmän kuin muualla Euroopassa. Tilastot eivät kuitenkaan kerro, onko kyse yksilöiden toiveiden mukaisista joustoista vai työnantajan vaatimuksesta.

– Luultavasti siinä on molempaa, Härmä arvioi.

Hän sanoo riskin olevan siinä, että kokonaan työaikalain ulkopuolelle suljettaisiin joku työntekijäryhmä, esimerkiksi asiantuntijat, kuten nyt on pohdittu.

– Kun ei ole työaikaa, työtuntien määrää ei seurata eikä työnantajalla ole velvoitetta huolehtia siitä, että työajat pysyvät kohtuullisina. Voi syntyä olettamus, että tämä nyt vain on sellainen työ, että sitä pitää tehdä koko ajan. Niinpä työajat saattavat kasvaa.

Hän uskoo, että määräykset voi tehdä sellaisiksi, että ne soveltuvat myös asiantuntijatyöhön.

– Se on paljon kiinni kekseliäisyydestä yrityksissä ja työpaikoilla. Jos on asiantuntijatyö ja tekee etätyötä, melkein kaikki on mahdollista.