Paluu viimeiselle tulitikkutehtaalle

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Koristeellinen samovaari kiiltelee hopeanhohtoisena, kun siihen kaadetaan höyryävää, sitruunalla maustettua mustaa teetä. Jyväskyläläisen Teeleidin vetäjä Anne Savela asettelee Tulitikkutytön taukotee -paketteja hyllylle ja kattaa teekuppeja pitkän pöydän äärelle marraskuisena iltapäivänä.

Vaajakoskella, entisen tehtaanpiipun kupeessa, ollaan viettämässä Tikkulan uuden yritysyhteisön pikkujoulua. Punatiilisessä, tunnelmallisessa tehdasmiljöössä, joka oli aikoinaan keskittynyt puunjalostukseen, toimii nyt Teeleidin lisäksi kuntosali, hierontapalvelu ja kauneushoitola.

Ulkotulien loimussa pilkottavan teebaarin tiloihin tupsahtaa samalla ovenavauksella vilkkaasti rupatteleva joukko eläkeikäisiä rouvia ja muutama herrasmies. Aiemmin näissä tiloissa toimineen Finn-Matchin henkilökuntaa on kutsuttu muistelemaan viimeisen suomalaisen tulitikkutehtaan toimintaa.

Tehtaan tarinat heräävät eloon

Finn-Match oli Vaajakoskella merkittävä työllistäjä lähes kahdeksankymmenen vuoden ajan, vuodesta 1919 vuoteen 1995 asti. Kun Teeleidi aloitti Tikkulassa keväällä 2017, Finn-Matchin entinen remonttimies Jorma Vilkki otti tavakseen käydä siellä teellä vaimonsa Marja-Liisan kanssa. Paikka oli pariskunnalle erityinen, olihan heidän yhteinen taipaleensa alkanut tulitikkutehtaan käytävillä puoli vuosisataa sitten.

Vilkit löysivät teebaarista tehtaan ajoista muistuttavia yksityiskohtia: vanhoja mustavalkokuvia, kokoelman tulitikkuetikettejä sekä patinoituneen pakkauskoneen. Entiset työvuodet heräsivät muistoissa eloon, ja Teeleidin emäntä kuunteli pariskunnan tarinoita kiinnostuneena. Kunnes eräänä päivänä Jorma Vilkki kertoi suru-uutisen: rakas Marja-Liisa oli yllättäen nukkunut pois.

Tilanne oli kehoitus Savelalle: oli aika kerätä kokoon Tikkulan historiaa kutsumalla Finn-Matchin työntekijät yhteiseen muisteluhetkeen.

– Tikkulan arvokas historia avautui minulle aivan uudella tavalla tulitikkutehtaan tarinoita kuunnellessa. Kunnioitan kovasti sitä työtä, jota olette täällä tehneet, tervehtii Savela vierasjoukkoaan.

Tulitikkujen Suomi–Ruotsi-maaottelu

Paikalla on myös Finn-Matchin viimeinen toimitusjohtaja Juha Nurminen, joka on nähnyt suomalaisen tikkutuotannon nousut ja laskut. Tulitikkutehtaan lopetuksen jälkeen hän on jäänyt Tikkulaan pyörittämään pienimuotoista hammastikkutuotantoa Kesmex-firmassaan.

– Finn-Matchin lopetus oli yllätys, sillä yritys oli kannattava ja SOK:n, OTK:n ja Keskon muodostama omistuspohja laaja. On järkyttävää, että Suomessa ei voitu jatkaa tulitikkujen tekoa, sillä jo kansakoulussa meille opetettiin, että tulitikku on yksi Suomen tärkeimpiä vientituotteita, kertoo Nurminen.

Finn-Matchilla työskenteli parhaimmillaan nelisensataa työntekijää, ja tulitikkuja tehtiin enimmillään kahden miljoonan kappaleen tuntivauhdilla. Yritys joutui koko toimintaikänsä ajan taistelemaan Suomi–Ruotsi-ottelua naapurimaan tulitikkutuotantoa vastaan.

Ruotsalaisen Svenska Tändsticks Ab:n, sittemmin
Swedish Matchin, periaatteena oli vallata kilpailijayrityksiä tieltään yrityskaappauksilla ja kartelleilla. Tehtailija Ivar Kreugerin keinona oli hankkia yritykselleen monopoleja ympäri maailmaa tarjoamalla köyhille valtioille valtavia lainoja.

1930-luvulla Kreugerilla oli hallussaan 75 prosenttia maailman tulitikkutuotannosta, kunnes vauhtisokeus ajoi ruotsalaisyrityksen taloudellisiin vaikeuksiin. Pahasti velkaantunut liikemies Kreuger päätyi itsemurhaan vuonna 1932.

Suomessa oli parhaimpina aikoina kymmeniä tulitikkutehtaita, ja kotimaisesta haapapuusta tehtyjä tikkuja vietiin ulkomaille aina Afrikkaa ja Uutta-Seelantia myöten. Swedish Match kuitenkin nousi vielä Kreugerin jäljiltä jaloilleen ja jatkoi aggressiivisia yritysostojaan. Suomesta se hankki epäreilulla kilpailutaktiikallaan muun muassa Kuopion, Mäntsälän ja Porin tehtaat. Myös legendaariset Jokelan tulitikkutehtaan kehittämät Sampo-tulitikut on jo pitkään tehty Ruotsissa.

Finn-Match kamppaili ruotsalaiskartellia vastaan pitkään, mutta lopulta sekin joutui taipumaan Swedish Matchin ostotarjoukseen vuonna 1995. Tulitikkujen käyttö oli vuosikymmenien saatossa vähentynyt, kun avotulenteko harvinaistui ja kaasusytyttimet yleistyivät. Samalla 1990-luvun lama heikensi omistajayrityksiä. Kaupan yhteydessä Swedish Match romutti suurimman osan Finn-Matchin koneista, jotta niitä ei voitaisi Suomessa enää hyödyntää.

Työtä kilpaa koneiden kanssa

Vaikka suomalaisen tulitikun historia sai synkän lopun, on tikkutehtaan työläisten tapaaminen silti riemukas. Teeleidin pöydän ääressä koetaan iloisia jälleennäkemisiä ja muisteluissa kuuluu lämmin yhteisöllisyys. Tehdastyö oli vaativaa monimutkaisten työvaiheiden vuoksi sekä yksitoikkoista rutiinien takia, mutta työyhteisössä vallitsi yhteenkuuluvuuden ja tasa-arvon tunne.

– Tulitikkutehtaalla vallitsi ihmeellinen sopu. Työnjohtajatkin olivat mukana työläisten toiminnassa, eikä hierarkia kalvanut välejä, muistelee Marja-Leena Tistelgren.

Työvaiheita oli paljon, ja lähes kaikki tehtaalla olivat moniosaajia. Tehtäviä oli vaikkapa latomossa, seulalla, leikkurilla ja lipukekoneella, ja ennen automatisointia käsityötä tehtiin paljon.

– Haastavinta oli kiire, kun koneen kanssa tehtiin kilpaa töitä, kertoo 18-vuotiaana aloittanut ja 30 vuotta Finn-Matchilla työskennellyt Seija Tarvainen.

Naisvaltaisella alalla työpaikka tehtaalla periytyi usein äidiltä tyttärelle, mikä näkyi myös palkkatasossa.

– Palkka oli pieni, mutta rahantulo tasaista. Sillä rakennettiin oma talo ja ruokittiin perhe, Seija Tarvainen toteaa.

Huumoria ja vaarallisia tilanteita

Huumori auttoi jaksamaan tehdastyön taakkaa, ja tauoilla saatettiin leikkiä lumisotaa ja tehdä jekkuja. Tulentekovälineiden kanssa työskentelyssä oli kuitenkin aina vaaran mahdollisuus, ja kerran tehtaalla sattui räjähdys sytytysaineen virheen takia. Eräs koneenkäyttäjänä työskennellyt mies paloi pahasti, kun räjähdyksen kipinä sytytti nailonpaidan palamaan.

Onnettomuus jätti traumaattisen muiston, mutta sittemmin tehdasturvallisuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota.

– Välillä roskapöntöt syttyivät palamaan, mutta meidän pojat olivat aina valmiudessa ja saivat palot hetkessä sammumaan, muistelee Pirkko Stolt.

Laadun takana on pitkä kehitys

Finn-Matchin toimintaa on ikuistettu Aki Kaurismäen elokuvaan Tulitikkutehtaan tyttö. Elokuva antaa tehdastyöstä synkän kuvan ja näyttää Kati Outisen esittämän Iriksen tarkastamassa vakavana tulitikkupuntteja liukuhihnan äärellä. Outinen opetteli pakettikoneen käyttöä seuraamalla oikeaa tehdastyötä.

– Suomalaisen tulitikun laatu oli hyvä, mutta Finn-Matchin toiminnan loputtua valituksia on kuulunut, Juha Nurminen kertoo.

Nurmisen mukaan tulitikun laadun voi pilata monella tapaa: vika voi olla raapaisupinnassa, tikku voi katketa tai se ei pala tasaisesti. Tulitikun palamisen takaa parafiinipinnoitus, mutta tikku ei pala hyvin jos parafiini ei ole imeytynyt puuhun kunnolla.

– Laadukkaan tulitikun takana on työprosessien pitkä kehityskaari, tietää Nurminen.

Finn-Matchin historiasta on jäljellä vielä muutama tulitikkupuntti. Vanhimpia aarteita on ennen pahvin käyttöä valmistettu puinen tulitikkurasia.

Myös Finn-Matchin työntekijöillä on omat aarteensa, tulitikkurasia, jonka etikettiin on painettu omat nimikirjaimet.

– Niitä tikkuja ei koskaan raapaista, vakuuttavat entiset tulitikkutehtaan tytöt.