Meidän aikaamme etsimässä

Median moniottelija Markus Leikola on tallentanut 2010-luvun tuntoja muun muassa proosarunokokoelmaan Naamakirja (Schildts 2012). Siinä seikkaillaan sosiaalisen median ihmemaassa. Musiikkiteatteri Kapsäkille kirjoitettu, ensi-iltansa keväällä 2015 saanut Suuri ja mahtava käsittelee Neuvostoliittoa ja Venäjää. Tämän vuoden helmikuussa ensi kertaa Kapsäkissä esitetty Nykyisempi aika taas on tulkinta mykkäelokuvan mestarin Charles Chaplinin Nykyajasta ja vähän Diktaattoristakin.

Varsinaisesti Leikolan 1900-luku-harrastus pääsee tummaan kukkaansa hänen esikoisromaanissaan Uuden maailman katu (WSOY 2016), 959-sivuisessa varjo- tai vaihtoehtohistoriassa. Veijaritarinointi, vauhdikkuus ja kekseliäisyys lomittuvat kaksi maailmansotaa sisältävän vuosisadan syvään inhimilliseen tragediaan.

Leikola jättää fiktiivisessä historiikissaan Adolf Hitlerin sivurooliin. Huomio on Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton, kahden toisiaan yllättävän paljon muistuttavan supervallan kilpajuoksussa.

– Neuvosto-Venäjän oli tarkoitus luoda uusi ihminen, uusi yhteiskunta, kaikki alusta asti. Siinä mielessä se oli antiteesi kansallisvaltioille. Ja mikä on toinen valtio, joka ei perustu etnisyydelle ja jonka piti niin ikään karistaa vanhan maailman säädyt ja monarkit? Tietenkin Amerikan Yhdysvallat.

USA:n punakapinat ja neuvostopilvenpiirtäjät

Leikola itse syntyi kylmän sodan kaksijakoiseen maailmaan ja halusi ymmärtää, miten se on syntynyt. Hänen silmissään ensimmäinen maailmansota muutti maailmaa paljon enemmän kuin toinen: siirtomaat lähtivät itsenäistymisen tielle, naisten asema ja työväenliike aloittivat kivuliaankin etenemisensä.

Historiassa on lukematon määrä kohtia, jotka olisivat voineet tehdä maailmasta aivan toisen, kirjailijalle herkullisia entäpä jos -tilanteita.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Amerikassa koettiin lukuisia punakapinoita. Seattlessa maan luoteisnurkassa kommunistit pitivät vuonna 1919 kaksi viikkoa valtaa. Oikeusministeriö pestasi parikymppisen J. Edgar Hooverin (1895–1972), FBI:n tulevan johtajan, kurinpalautuksen johtoon.

– Josif Stalinin valtakausi oli pitkä, mutta Hoover pysyi omalla pallillaan kaksi kertaa pidempään. Ja jos eivät menetelmät, niin ainakin hänen ajattelunsa tuli lähelle kansandemokratioiden näytösoikeudenkäyntejä.

1920- ja -30-lukujen neuvostojohtajat ihannoivat Uuden mantereen pilvenpiirtäjiä, matkustajakoneita ja Fordin tehtaiden liukuhihnoja.

Tekninen edistys olisi kelvannut, mutta poliittinen toisinajattelu tukahdutettiin julmasti. Kuten vaikkapa Kronstadtin kapinassa maaliskuussa 1921, jota Leikola niin ikään kuvaa.

Internationalismi vai eristyminen

Yksi iso entäpä jos -kysymys on Amerikan ikuinen kipuilu internationalismin ja eristymisen välillä. Presidentti Woodrow Wilson (1856–1924) voitti vaalit lupaamalla, että amerikkalaispoikien ei tarvitsisi lähteä ensimmäiseen maailmansotaan.

Sitten Saksan keisari ja Preussin kuningas Wilhelm II:n hovista lähetettiin sähkösanoma, jossa kehotettiin maan Meksikon-suurlähetystöä tunnustelemaan mahdollisuuksia saada USA:n etelänaapuri mukaan sotaan keskusvaltojen puolelle. Brittitiedustelu toimitti viestin amerikkalaisille.

Washingtonissa uhka katsottiin niin suureksi, että sotaan oli lähdettävä. Valjastettiin valtava PR-koneisto, lehti- ja mainosmiehiä rummuttamaan eurooppalaisten asiaa.

Idealisti-Wilson pilasi terveytensä kiertämällä junalla maataan, vakuuttamassa Keskilänttä ja Syvää Etelää Kansainliiton ja Euroopan jälleenrakennuksen tarpeellisuudesta.

Melkoinen taisto oli edessään myös Franklin Delano Rooseveltillä (1882–1945). Suuren laman selättäjän täytyi seuraavaksi vakuuttaa kansakunta toiseen maailmansotaan liittymisen järkevyydestä. Vastassa olivat Ku Klux Klan, juutalaisvastainen katolinen pappi Charles Coughlin (1891–1979), jonka vihantäyteiset saarnat tavoittivat viikoittain kahdeksan miljoonaa ihmistä, saksalaismielinen lentäjäsankari Charles Lindbergh (1902–1974) ja maan toiseksi suurin eurooppalainen siirtolaisryhmä, saksalaiset.

Rauhanmarsseilla on vaadittu 1970-luvulta asti amerikkalaisia menemään kotiin. Jos he olisivat koko 1900-luvun pysyneet kotona, Euroopan historia olisi Leikolan mukaan koko lailla toisenlainen.

Näkymättömät vaikuttajat

Erilaiset näkymättömät vaikuttajat nappaavat Leikolan kirjassa suuren roolin: neuvonantajat, diplomaatit, kauppamiehet, keksijät, radio- ja elokuvajättien perustajat – ja toisen maailmansodan koodinpurkajat.

Marian Rejewski (1905–1980), vaatimaton puolalainen matemaatikko ja kirjanpitäjä, onnistui 1930-luvun mittaan selvittämään Wehrmachtin käyttämän sotilaskoodin. Hän ehti luovuttaa tietonsa briteille ja ranskalaisille juuri ennen kuin Natsi-Saksa ja Puna-armeija tekivät Molotov–Ribbentrop-sopimuksen hengessä selvää puolalaisten itsenäisyydestä.

– Youtubesta löytyy kuvamateriaalia saksalaisten ja venäläisten yhteisistä sotilasparaateista. Puola oli ehkä toisen maailmansodan kyynisimpien ja raadollisimpien pelien kohteena; natsit saivat rauhassa tukahduttaa Varsovan syksyn 1944 kansannousun, Puna-armeija odotti rauhassa Veikseljoen itärannalla. Sitten tultiin pystyttämään miehitysvaltaa puolalaisten emigranttikommunistien johdolla. Winston Churchill oli luvannut, että puolalaiset saisivat päättää omasta kohtalostaan. Teheranin huippukokouksessa Stalin käveli Churchillin ja Rooseveltin yli, Leikola muistuttaa.

Samaan hengenvetoon Puola-fani Leikola toteaa, ettei ole yhtään innostunut siitä, mitä Varsovan kaduilla nyt tehdään 1989 saavutetulla vapaudella.

Camelotin pesänjakajat

Salaliittoteorioiden ystävät tuskin kostuvat Leikolan magnum opuksesta. Moderni valtapolitiikan maailma on niin monimutkainen, että vähänkin suurempi maailmanvalloitusjuoni kaatuisi omaan mahdottomuuteensa.

Esimerkiksi John F. Kennedyn Valkoisessa talossa eli Camelotissa oli enemmän salakuuntelulaitteita kuin puhelimia. Hoover nauhoitti kiristysmielessä vähän kaikkia. Oikeusministeri Robert Kennedy olisi halunnut lähteä mafian perään. Viihdemaailman kuninkaantekijä Frank Sinatra suojeli Las Vegasin- ja Miamin-yhteyksiään. Secret Servicellä oli suuria vaikeuksia pitää patologisesta seksiriippuvuudesta kärsineen presidentin seikkailut poissa mediasta. PR-väki marssitti Jacqueline Kennedyn ja lapset perhelehtien kuvattavaksi.

Iso kysymys onkin, miten tuollaisessa sekamelskassa on kyetty rationaaliseen päätöksentekoon. Varsinkin Kuuban ohjuskriisin kaltaisissa maailmanlopun kysymyksissä.

Vastaavaa sekoilua se on ollut neuvostoleirissäkin. Ihmiskunnan edistysaskeleet ovat tapahtuneet puoliksi vahingossa. Leikola uhraa paljon sivuja Neuvostoliiton avaruusohjelmalle. Toimen mies Nikita Hruštšov oli kiinnostunut sellaisista raketeista, joilla ammutaan ydinpommeja mahdollisimman nopeasti ja kauas. Ulkoavaruudessa kiertävistä ”piipittimistä” hän ei perustanut.

Tulevan Tähtikaupungin pääsuunnittelijat Sergei Koroljov (1907–1966) ja Valentin Gluško (1908–1989) väittivät olevansa suunnittelemassa kolmannen maailmansodan aseita, vaikka kaksikon mielessä oli avaruustutkimus.

Vasta Sputnikin ensilennon, Laika-koiran, Juri Gagarinin ja Valentina Tereškovan myötä Kremlissä tajuttiin se valtava propagandaetu, minkä avaruusohjelma neuvostojärjestelmälle antoi.

Ja amerikkalaisille tuli kiire Kuun valloitukseen.

Suurmieskulttia murtamassa

Varsinkaan romaanin alkupuolella naisia ei paljon nähdä. 1900-luvun ensi kymmenet olivat vielä pörssiklubien sikarinpurijoiden ja Harvardista valmistuneiden kurssitoverien valtakautta. Leikola sanoo halunneena käsitellä suurmieskulttia ja yli-inhimillisiä sankarivaatimuksia, näyttää, kuinka mahdottomaksi sellaisten noudattaminen käy varsinkin nykyaikaa lähestyttäessä.

– Juuri kellään hahmoistani ei ollut järin tasapainoista ja onnellista henkilökohtaista elämää. Kaikki on pitänyt uhrata 1900-luvun Suurelle Päämäärälle eli citius, altius, fortius.

Siis nopeammin, voimakkaammin ja pidemmälle. Ensin Atlannin yli Titanicilla, heinäkuussa 1969 jo Kuuhun.

Leikolan mieleen tulee nykyajan huippupoliitikoistakin mieleen vain yksi, joka ainakin vaikuttaa pitävän vaimon ja lasten kanssa vietetystä ajasta kiinni: Barack Obama.

Uuden maailman katu on maagista realismia, toden ja fiktion rajoja rikotaan mennen tullen. Teoksen kertojana toimii Woland, professori ja maagi Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -romaanista. Tapaamme myös pikkurikollisen nimeltä Franz Biberkopf Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatzista, Krzysztof Kieślowskin Veronikan kaksoiselämän nimihenkilön ja Milan Kunderan Olemisen sietämättömän keveyden Terezan ja Tomásin.

– Halusin kirjoittaa samantyylisen kirjan, jollaisista olin itse innostunut parikymppisenä. Silloin luin Kurt Vonnegutia ja Gabriel Garcia Márquezia, kaikkea vauhkoa ja fantastista. Nyt kun Uuden maailman kadun ilmestymisestä on vuosi, tiedän useamman perheen, jossa teinit ovat kaapanneet kirjan vanhemmiltaan, Leikola virnuaa.

Seuraava iso fantastinen projektikin on jo tiedossa: romaani, jossa tarkastellaan maailmanhistoriaa bakteerien, hygienian ja antibioottien leviämisen kautta.