Aina ilahduttaa, jos teatterissa uskalletaan riskeerata. Sitä näyttämötaide pitkälti on, heittäytymistä epävarmuuteen. Kajaanin kaupunginteatterin uudessa näytelmässä painutaan rohkeasti päin tuntematonta. Hyvä niin.
Pohjana ovat Anneli Toijalan romaanit Punainen maa, valkea meri ja Merten takaa tulleet, jotka Hanna Ojala on käsikirjoittanut ja ohjannut Punainen maa, valkea meri -näytelmäksi.
Aikakausi on vuosien 1917–1919 kuohunta. On Oulua ja Tamperetta, käydään Suomussalmen Pesiönkylällä, ja päädytään Vienaan ja Muurmannin legioonan suomalaisjoukkoon. Näytelmässä on lukemattomia sivuhaaroja, mutta päähenkilöt pidetään silti kuvan keskellä ihmeen taitavasti. Monien osana oli hävitä ja hukkua, ja silti heidän kohtalonsa eivät unohdu melskeessä.
Uudessa näytelmässä painutaan rohkeasti päin tuntematonta.
Punainen maa, valkea meri on kollektiivinäytelmä, mutta joitakin hahmoja nousee selvemmin näkösälle. Keskeisin on leipomontyttö Elsamari Matero, jonka roolin Hegy Tuusvuori hallitsee sävykkään herkästi paneutuen.
Haave omasta leipomosta ja epäsäätyinen rakkaus jääkärimajuri Einar Wickströmiin kantavat pääjuonteina. Valtteri Pääkkösen Wickström on tiivis suoritus sekin.
Kurjalistoa ja kaartilaisia
Pesiöllä riittää Materoita, ylipäänsä kurjalistoa. Kohtaukset Materon torpassa kuvaavat riipaisevasti osattomuutta, jonka alla pohjoisen (jos etelänkin) syrjäkylillä elettiin. Elsamarin yhdestä veljestä, Joonas Kääriäisen hyvin luomasta Aate Materosta kasvaa tärkeä symbolihenkilö: puolenvalintaa loppuun asti kaihtava mies. Hänenlaisiaan oli paljon.
Oma kaartinsa on punaisten johtokaarti. Perttu Hallikainen tyylittelee Aarne Orjat-salon syvästi itserakkaaksi verbaalikoksi, väkijuomiin turvautuvaksi elostelijaksi, joka liukenee Tampereen motista koska kumouksen on pelastettava ”parhaat aivonsa”. Mahtava keikari!
Kolkon komea ilmestys on Verner Lehtimäki, jota Antti Laukkarinen ilmentää vakuuttavin ottein. Lehtimäessä on jo vahva annos neuvostopolitrukin psyykettä, jota vie Suuri Asia eikä siinä matkassa omatunto häiritse. Se, miten Lehtimäki järjestää punasoturi Janne Heikkiselle (letkeä Markus Virtanen) napin otsaan, on puistattavan tehokas kohtaus.
Brittien Muurmannin legioona upseereineen, etenkin Ari Kelinin eversti Burton, tuo tarinalle kansainvälisen ulottuvuuden. Ja vaikkei katsoja tarkemmin tuntisikaan brittien sodanpäämääriä, niin eipä haittaa, sillä ihmiset pysyvät ytimessä, historian
luennointiin ei sorruta.
Sivuhenkilöiden kirjo rikastuttaa esitystä. Se tarjoaa jännitystä, tuskaa, rakkauden ja onnenkin aavistusta, runsain mitoin.
Äkkikäänteiden ja -vaihtojen teatteri-urakka onnistuu, ja matalan näyttämön ja tekniikan resurssit on otettu maksimaaliseen käyttöön. Ihmisten vaellustie näyttäytyy täysipainoisesti.
Punainen maa, valkea meri on voitto Hanna Ojalalle ja kajaanilaisten energiselle ryhmälle. Uskallus vie perille.
Punainen maa, valkea meri. Anneli Toijalan kahdesta romaanista sovittanut ja ohjannut Hanna Ojala. Lavastus Markku Hernetkoski. Puvut Riitta Raunio. Musiikki sovituksin Jari Rättyä. Valot Jukka Laukkanen. Äänet Juho Lukinmaa. Lavalla 14 näyttelijää ja muusikkoa.
uutiskirje 
