Jotta elämä maapallolla voisi jatkua, on meidän muutettava ajatteluamme suhteessa luontoon, mutta myös kasvatukseen. Näin kertoo kasvatustieteen professori ja filosofi Veli-Matti Värri juuri julkaistussa teoksessaan Kasvatus ekokriisin aikakaudella.
Vaikka puhumme yhä enemmän kestävästä kehityksestä ja tietomme on lisääntynyt luontoa säästävistä innovaatioista, ovat ajattelumallimme säilyneet silti luontoa esineellistävänä. Tästä syystä hyvätkin teot uhkaavat jäädä ainoastaan kosmetiikaksi.
– Keskeistä on ymmärtää, että meidän tulee muuttaa maailmankuvaamme, joka ymmärtää luonnon ensisijaisesti omistuksen ja hyödyntämisen kohteena. On kysyttävä, kuinka ympäristökriisiä ylläpitävä kasvatusajattelu voidaan ylittää, Värri kertoo.
”Nykyinen elämäntapa ja siihen liittyvät ajattelu- ja toimintatavat eivät ole yliluonnollisia, vaan alkuperältään historiallisia, siis ihmisten luomia.”
Ongelmallinen suhteemme luontoon tiivistyy siihen, että suljemme ympäristökriisin ja sen aiheuttamat seuraukset pois ajatuksistamme. Suomeen rakennettava maailman suurin ydinjäteonkalo on tästä Värrin mukaan kuvaava, ja ennen kaikkea symbolinen esimerkki.
– Hautaamme ongelmat onkaloon luottaen siihen, että tulevaisuuden teknologia selvittää jättämämme sotkut. Ilmastonmuutos ja radioaktiivinen plutonium ovat juuri tällaisia ilmiöitä, joita emme hallitse ja joita emme halua alituisesti ajatella. Siksi torjumme ne ajattelumme ulkopuolelle.
Nyt kasvatus tuottaa kulutuskeskeistä yksilöllisyyttä
Kasvatusyhteisöjen – aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin – tulisi Värrin mukaan sanoutua irti edellä mainitusta ajattelutavasta. Ekologisesti kestävä suhde ympäristöön vaatii globaaleja normeja, mutta myös kasvatusajattelua, joka voisi johtaa kestävämpään luontosuhteeseen.
– Ympäristökriisin keskellä meidän on kriittisesti tarkasteltava, millä tavoin koulutus- ja kasvatusinstituutiot ottavat toimintansa lähtökohdissa huomioon aikamme ympäristökriisin, ja pyrkivät vallitsevan tuhoisan elämänmuodon ylittämiseen.
Muutos on Värrin mukaan tapahduttava ennen kaikkea uusliberalismille tyypillisessä kilpailuideologiassa, joka ruokkii yhteiskunnan polarisoitumista ja vahvistaa yksilökeskeistä kulutusta.
Tällaisen ideologian ohjaamana suomalaisessa koulutusajattelussa siirryttiin 1990-luvulla sivistysideaaleista kohti kilpailuideologiaa. Koulutus muuttui hiljalleen kulutushyödykkeeksi, jota alettiin arvioida puhtaasti taloudellisin perustein.
– Näissä oloissa kasvatus- ja koulutusyhteisöistä muodostui vähitellen talouden välineitä, joiden oppisisällöt perustuvat viime kädessä hyötyajatteluun. Vahvistaessaan eriarvoistumista ja kulutuksellista elämänasennetta tällainen kehitys on pitkällä tähtäimellä kestämätöntä niin demokratian ihanteiden kuin ekologisten realiteettien kannalta.
Luontosuhteen palauttaminen
Mitä ympäristökriisin kannalta kestämättömälle kasvatus- ja koulutusajattelulle on sitten tehtävissä?
– Aluksi on ymmärrettävä, että nykyinen elämäntapa ja siihen liittyvät ajattelu- ja toimintatavat eivät ole yliluonnollisia, vaan alkuperältään historiallisia, siis ihmisten luomia.
Ympäristökriisin värittämä aikakautemme vaatii ihmiskeskeisen ajattelun ylittämistä: myötä- ja vastuuntunnon pedagogista laajentamista myös luontoon.
– Meidän on palautettava muistiimme, ja herätettävä tuleville sukupolville tietoisuus siitä, että olemme – ja olemme aina olleet – kiinnittyneitä luontoon. Se, että olemme aina lopulta luonnosta riippuvaisia.
Millaista sitten on kasvatus, joka kykenisi ylittämään nykyisen, ympäristön kannalta kestämättömän tilanteen?
– Ruumiillisella tasolla se on kasvatusta, joka luo ja ylläpitää empatiaa, kohtuuden hyveitä, arvosuhteita, kuvittelukykyä: tiivistäen sanottuna laaja-alaista eettistä toimintakykyä. Kouluista voi muodostua kestävää luontosuhdetta edistäviä vain, jos koko koulu vuorovaikutuksineen, rakenteineen ja tapahtumineen pyrkii toteuttamaan toiminnassaan ekologisia arvoja ja periaatteita, Värri kertoo.
Veli-Matti Värri: Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Vastapaino 2018. 186 sivua.
uutiskirje 
