Suomalainen uutuuskirja Korruptio Suomessa selvittää, kuinka Transparency International -järjestön vuosittain julkaisema korruptiomittari Corruption Perception Index (CPI) mittaa korruptiota hyvin kapeasti sivuuttaen rikkaille maille tyypillisen rakenteellisen korruption.
Indeksin luoma virheellinen käsitys Suomesta korruptoitumattomana maana uhkaa ehkäistä tehokkaita toimia korruption kitkemiseksi. Kirjan, joka kattaa myös kymmenen suositusta korruption vastaisiksi toimiksi, on toimittanut Salla Nazarenko.
Suomalaista korruptiota monesta näkökulmasta
Suomessa ei ole kriminalisoitu niin sanottua vaikutusvallan väärinkäyttöä tai kauppaamista.
Kirjoittajaryhmä purkaa hellimäämme myyttiä Suomen korruptiovapaudesta. Mielikuva korruptoimattomuudesta voi toimia argumenttina jopa korruptiolle altistavien lakimuutosten edistämiselle, kuten kävi omistustietojen julkisuutta kaventavien osakeomistusten hallintarekisteröintiä koskevien lakihankkeiden yhteydessä.
Venla Mäntysalo erittelee kirjassa tuorein esimerkein, mitä on suomalainen rakenteellinen korruptio. Toimittaja Jarno Liski puolestaan kertaa suomalaisia julkisuudessa olleita korkean profiilin korruptiotapauksia ja niiden yhtäläisyyksiä aina 1940-luvulta nykypäivään. Professori Janne Saarikivi käsittelee esseessään sitä, miten on menestynyt perhetaustan, suhteiden ja luokkaidentiteetin avulla.
Tunnetuin korruptioindeksi on puutteellinen
Myös maailman tunnetuin korruptioindeksi, Transparency Internationalin tuottama Corruption Perception Index (CPI) saa kritiikkiä. Kauppatieteen tohtori Erkki Laukkasen mukaan indeksi mittaa käytännössä lähinnä kilpailuneutraliteettia ja avointa katukorruptiota. Olennainen puute on myös se, että indeksi ei perustu kansalaisten todellisiin kokemuksiin, vaan sijoitusanalyytikkojen ja toimitusjohtajien mielipiteisiin. Korruptiokokemuksiin perustuvassa vertailussa Suomi jäisi aika kauas puhtaana pidettävästä maasta.
Tommi Niinimäki kiinnittää kirjassa huomiota julkisen sektorin yhtiöittämisiin ja tarpeeseen tiukentaa yhtiöitä koskevia lahjussäännöksiä vastaamaan julkisen sektorin lahjusrikosten tunnusmerkistöä. Niinimäen toinen artikkeli käsittelee sitä, miten Suomi on edelleen pitänyt kiinni vuonna 2002 tekemästään Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen sopimukseen liittyessään tekemästään varaumasta, johon nojaten Suomessa ei ole kriminalisoitu niin sanottua vaikutusvallan väärinkäyttöä tai kauppaamista.
Laukkasen ja Niinimäen yhdessä kirjoittamassa artikkelissa arvioidaan korruptiosta ilmoittavien suojaa ja sen tehostamisen tarvetta. Kirjoittajien mielestä myös Suomeen tarvitaan laki ilmoittajien suojasta ja esimerkkinä sille voi suositella Ruotsissa vuoden 2017 alusta voimaan tullutta lakia.
Hyvin toimivassa demokratiassa ihmisten on voitava ilmoittaa epäkohdista ilman pelkoa vastatoimista.
Salla Nazarenko & työryhmä: Korruptio Suomessa, Into-kustannus 2019
uutiskirje 