Hallituspuolue keskusta valitsee syyskuun alussa uudeksi puheenjohtajakseen joko puolustusministeri Antti Kaikkosen tai elinkeinoministeri Katri Kulmunin. Kaksikko on kiertänyt eri puolilla Suomea ja käynyt keskustelua siitä, miten romahtanut kannatus lähtee kasvuun.
Jos toimittajia on uskominen, kaksikko on käynyt keskustelua täysin väärällä tavalla. Pääkirjoitustoimittajat, politiikan erikoistoimittajat, tavalliset politiikan toimittajat ja ihan perustoimittajatkin ovat todenneet, että Kulmuni ja Kaikkonen ovat käyneet kisaa aivan liian säyseästi. Siinä on keskustalaisten ollut turha sanoa, että kisa on ollut hyvä.
Toimittajien näkemys, että vain räksyttävä puheenjohtajakisa auttaisi nyt keskustaa, on monella tapaa hassu. Tietysti se helpottaisi kolumnistien tuskaa, mutta ei puolueen kannatusta voi rakentaa ”räiskyvän kamppailun” varaan.
Sitä ei käy kiistäminen, että keskustan tilanne ei ole kovin helppo. Puolueen äänestäjäkunta on iäkkäintä, ja sen kannatus kasvavilla kaupunkiseuduilla on joko vähäistä tai äärimmäisen vähäistä. Tähän päälle tulee vielä se, että puolue on nyt hallituksessa, joka tekee korostetusti suunnanmuutosta viime hallituksen toimiin. Ristiriitahan siinä syntyy, kun viime hallitusta veti keskusta.
Mutta oletetaan nyt, että Kaikkonen ja Kulmuni olisivat mätkineet toisiaan oikein olan takaa julkisuudessa. Syyskuun seitsemäs päivä kaikki olisi joka tapauksessa ohi, kun toisesta tehdään uusi puheenjohtaja. Tuon jälkeen kolumnistit sitten kysyisivät, miten uusi puheenjohtaja aikoo yhdistää puolueen rivit repivän taiston jälkeen.
Vaikuttaakin siltä, että keskusta on tehnyt fiksuimman teon. Se ei ole pahemmin kuunnellut toimittajia.
Jotenkin sitä haluaisi uskoa, että puolueen kannatus nousee tekojen kautta. Niitä tekoja hallitus alkaa nyt syksyllä tehdä.
uutiskirje 
