Tuula Koponen kirjoitti KU:ssa (29. 5.) Versaillesin Trianon palatsissa 4. 6. 1920 Unkarin allekirjoittamasta rauhansopimuksesta. Tuolloin Unkarin rajojen ulkopuolelle jäi 71 prosenttia maa-alasta ja 63 prosenttia väestöstä aikaisempaan suur-Unkariin verrattuna.
Tästä aiheutunutta katkeruutta ja kaunaa käyttää oikeistopopulistinen pääministeri Viktor Orbán häikäilemättömästi hyväkseen EU:ta vastaan käymässään oudossa taistelussa.
Myös sata vuotta sitten Unkari oli poliittisesti omalaatuinen muodollinen monarkia. Valtaistuin oli tyhjä, mutta sen täytteenä istui ”Hänen majesteettinsa Unkarin kuningaskunnan valtionhoitajana” amiraali Miklós Horthy (1868–1957). Tämän tehtävän hän sai, koska pystyi kukistamaan romanialaisten joukkojen avustamana Béla Kunin (1886–1938) maaliskuun 21. päivänä 1919 perustaman Unkarin neuvostotasavallan.
Sata vuotta sitten elettiin poliittisesti värikkäitä aikoja muuallakin kuin Unkarissa.
Sata vuotta sitten elettiin poliittisesti värikkäitä aikoja muuallakin kuin Unkarissa. Bulgariassa otettiin tuolloin käyttöön miespuolisten kansalaisten 12-kuukautinen fyysisen työn ”varusmiespalvelus”.
Aleksandăr Stambolijskin (1879–1923) johtama Maalaispuolue (BZNS) sai maaliskuun 1920 vaaleissa enemmistön parlamenttiin. Se toteutti lukuisia taloudellisia uudistuksia, mutta suhtautui epäluuloisesti suurkaupunkien, porvariston ja teollisuuden intresseihin. Suuria maaomaisuuksia pilkottiin pakkolunastuksella ja maita jaettiin pientalonpojille. Työvoimapulan lievittämiseksi otettiin käyttöön nuoria miehiä koskenut yhden vuoden pakollinen työvelvollisuus asevelvollisuuden sijasta.
Stambolijski ei ottanut hallitukseensa sosialisteja eikä kommunisteja. Puolue käytti opposition tukahduttamiseen puolisotilaallista ”oranssia kaartia”, joka oli saanut nimensä puolueen tunnusväristä.
Hallitsevat luokat sietivät vaurauden uusjakoa harjoittanutta Stambolijskin hallitusta, koska se piti kurissa sosialistit ja kommunistit. Lopulta hallituksen sisä- ja ulkopolitiikka vieraannuttivat sekä oikeiston että maatalousuudistuksista vain vähän hyötyneen työväenluokan. Kesäkuun 9. päivänä 1923 Stambolijski syrjäytettiin sotilasvallankaappauksella ja teloitettiin.
Yhden vuoden pakollinen työvelvollisuus omittiin natsi-Saksassa 26. 6. 1935 annetulla lailla, joka koski sekä miehiä että naisia. Työvelvolliset tekivät puoli vuotta yleisiä töitä, kuten autostradoja, ja heidän paraatiinsa kuului lapiosulkeiset. Tällä kaikkien yhteiskuntaluokkien ”varusmiesajalla” ihmisiin ajettiin ruumiillisen työn kunnioitusta.
Sittemmin tämä otettiin käyttöön vuonna 1966 Maon Kiinassa aloitetussa kulttuurivallankumouksessa. Joten tämä spartalaisuus on testattu niin kapitalismin, fasismin kuin kommunisminkin oloissa.
Läheltä piti, ettei pakollista työvelvoitetta julistettu keväällä Suomessa työttömille, kun 16 000 ukrainalaisen maatalouden kausityöntekijän saapuminen Suomeen oli koronaepidemian vuoksi vaakalaudalla.
Juha Drufva
Tampere
lehti 