Moni muistaa vielä ajan ilman tietokoneita ja matkapuhelimia, internetistä puhumattakaan, mutta tuskinpa kukaan enää kehtaa väittää, etteikö verkossa vietetty elämä olisi ihan yhtä lailla aitoa ja todellista kuin sen ulkopuolella. Virtuaalinen kanssakäyminen on tullut osaksi arkeamme kuin huomaamatta.
Digitaalista kommunikaatiota on tutkittu Suomessakin valtavasti, mutta otokset ovat usein olleet suppeita ja keskittyneet esimerkiksi johonkin tiettyyn alustaan tai jopa yksittäisiin keskusteluketjuihin.
Jaakko Suomisen, Petri Saarikosken ja Elina Vaahensalon kirja Digitaalisia kohtaamisia: verkkokeskustelut BBS-purkeista sosiaaliseen mediaan ottaakin teemaan laajemman näkökulman.
Kirjoittajat onnistuvat löytämään virtuaalisista keskusteluista piirteitä, jotka toistuvat samankaltaisina välineestä tai alustasta riippumatta.
Kirja tarkastelee digitaalisia keskusteluja sosiaalihistoriallisina ilmiöinä laadullisen tutkimuksen keinoin. Tutkijoiden käyttämä aineisto koostuu lukuisista näytteistä aina varhaisista BBS-purkkidebateista tuoreisiin sosiaalisen median vääntöihin.
Monet keskustelun tavat elävät limittäin
Kirja etenee lähes kronologisesti alkaen puhelinverkkoon liitetyistä BBS-palvelimista eli ”purkeista” aina uutisryhmien eli ”nyyssien” kautta keskustelufoorumeille, kuvalaudoille ja sosiaaliseen mediaan.
Muutokset ovat harvoin äkillisiä, ja monet keskustelun tavat elävät limittäin. Uumoilut foorumien kuolemasta ovat osoittautuneet ennenaikaisiksi, vaikka on jo pitkään huhuttu erilaisten keskustelupalstojen ahdingosta sosiaalisen median vallatessa elintilaa.
Some ja foorumit täyttävät lisäksi erilaisia tarpeita ihmisten arjessa. Siinä, missä sosiaalinen media soveltuu arkiseen, nopeatempoiseen keskusteluun, ovat punnitumpaa ja hitaampaa argumentointia tukevat palstat sopivampia analyyttiseen debattiin.
Samoin palveluiden ominaisuuksia lainaillaan toisiin. Esimerkiksi opiskelijoiden suosimassa Jodel-sovelluksessa keskustelupalstojen anonyymiys on viety äärimmilleen.
Kamppailu sanomisen hyväksytyistä tavoista jatkuvaa
Teoksen ehdoton vahvuus on siinä, että kirjoittajat onnistuvat löytämään virtuaalisista keskusteluista piirteitä, jotka toistuvat samankaltaisina välineestä tai alustasta riippumatta.
On kiehtovaa havaita, miten nykypäivälle tyypilliset keskustelut vihapuheesta tai trollaamisesta ovat olleet läsnä jo viime vuosituhannella.Toki käyttäjämäärien ollessa pienempiä myös metakeskustelu ikävistä lieveilmiöistä on ollut marginaalisempaa.
Toimittaja Johanna Korhonen kirjoitti jo vuonna 1997 Helsingin Sanomissa näin: ”Onko demokratiaa se, että kansalainen voi vapaasti ja kenenkään estämättä verkossa pilkata toisia kansalaisia näiden mielipiteistä, heitellä väitteitä mitenkään perustelematta ja höpistä missä tahansa yhteydessä mitä ikinä mieleen juolahtaa?”
Kamppailua sanomisen hyväksytyistä tavoista käydään yhä edelleen ja entistä laajemmin. Tuskin viime vuosituhannella olisi osattu arvata, että vuonna 2020 istutaan käräjillä ruotimassa poliitikkojen sosiaalisen median päivityksiä.
Noviiseille naurettu digikeskustelun alkuhämäristä
Toistuva teema kirjassa on myös tasapainottelu sisäpiiriläisyyden ja kansansuosion välillä. Vaikuttaa siltä, että keskusteluympäristön alkaessa alkaa vetää puoleensa väkeä alkavat myös ongelmat.
Ristiriitoja syntyy paitsi pioneerien halusta ylläpitää omia, vakiintuneita keskustelukulttuureitaan, myös siitä, että suuremmassa joukossa syntyy helpommin kahakoita.
Noviiseille on naurettu jo digitaalisen keskustelun alkuhämäristä. Esimerkiksi Facebookista tuttua typerien kommenttien jakamista ja niille irvailua harrastettiin jo purkkiaikana.
Idealismi elää yhä verkon syövereissä
Vuosikymmenten mittaan on käyty paljon keskustelua myös digitalisaation demokratiaa lisäävistä ominaisuuksista. Digitalisaatioon on asetettu paljon toiveita, jopa utopistisia sellaisia.
Käyttäjämäärien lisääntyessä ja verkkokeskustelujen tultua koko kansan huviksi ovat äänenpainot maltillistuneet. Idealismi elää kuitenkin yhä verkon syövereissä etenkin vapaaehtoisvoimin ylläpidetyissä pienen käyttäjäkunnan yhteisöissä.
Verkon ja sosiaalisen median keskustelut vaikuttavat politiikkaan yhä enemmän. Kirjassa nostetaan esille Hommaforum paikkana, jossa keskustelujen päämääränä on alusta alkaen ollut maahanmuuttovastaisen politiikan valtavirtaistaminen ja perussuomalaisten poliitikkojen tukeminen.
Poliittista vaikuttamista, masinointia ja identifioitumista tapahtuu käytännössä kaikkialla poliittsen keskustelun areenoilla. Kirjoittajat nostavat esille kotimaisen vastineen 4chan- ja 8chan-tyyppisille kuvafoorumeille, Ylilaudan, mutta keskittyvät pääasiassa sen usein laillisuuden rajamailla liikkuvaan meemituotantoon, ihmisten häiriköintiin sekä toisaalta vertaistukeen.
Ylilaudan poliittiset keskustelut ovat viime vuosina olleet amerikkalaisten esikuviensa mukaisesti huomattavan oikeistolaisia. Olisikin ollut kiinnostavaa lukea pohdintaa siitä, miten debattien alt-right-henkisyys vaikuttaa Ylilaudan nuoreen, miesvoittoiseen käyttäjäkuntaan.
Taiten rajattu kartoituskohde
Kirjoittajat ovat tehneet tietoisen valinnan rajatessaan suosituimmat sosiaalisen median sovellukset, kuten Facebookin ja Twitterin, käsittelynsä ulkopuolelle.
Linjaus on perusteltu, sillä näitä palveluita on ruodittu tutkimuksellisinkin keinoin, joten lisäarvoa kartoituksella ei olisi ollut.
Kaiken kaikkiaan Digitaalisia kohtaamisia onkin varsin miellyttävä ja kokonaisvaltainen katsaus kiehtovaan ja monia koskettavaan aihepiiriin.
Nuoremmille ja digimaailmaan vähemmän tutustuneille se on linjakas esitys kehityskuluista, vanhemmille ja enemmän aihepiiriä harrastaneille se tarjoaa mukavia nostalgiahetkiä.
Jaakko Suominen, Petri Saarikoski & Elina VaahensaloDigitaalisia kohtaamisiaVerkkokeskustelut BBS-purkeista sosiaaliseen mediaanGaudeamus 2019
uutiskirje 
