Isät, pojat, kasvatus, kiireiset vuodet, alkoholi, tilinteko, suvun jatkuminen.
Siinä muutamia asiasanoja, jotka sopivat torstaina Tampereella kantaesitettyyn Henri Kapulaisen Isä, poika ja tärykalvo -näytelmään.
Kyse on miehisestä tilityksestä, tilintekoteatterista. Mutta se kyllä passaa ihan hyvin naistenkin katsottavaksi, siinä määrin sukupuolesta riippumattomia näytelmän teemat lopulta ovat.
Näytelmä alkaa kitaristi-isän ja rumpalipojan kohtaamisesta. On alkamassa yhteinen keikka vuosia kestäneen etäiselon jälkeen. Isää esittää Puntti Valtonen, poikaa Arttu Kapulainen, käsikirjoittajan poika.
Piiskatut ja yksin jätetyt
Keikan alkua odotellessa isä ja poika vaihtavat kuulumiset pitkän kaavan mukaan aina pojan lapsuudesta ja isän alkoholismista alkaen. Mennään läpi murkkuiän ongelmat, isän uskottomuus, avioero, isän revarivasemmistolaisuus.
Kun asiat on selvitetty, alkaa lopulta se keikka, ja kuullaan Puntti Valtosta parhaimmillaan tulkitsemassa pojan tekemää laulua Mul on muuttohaukan sielu...
Mitä pitemmälle tarinassa päästiin, sitä paremmaksi se kävi. Lopussa oli jo melkein tippa linssissä. Pois piti lähteä musiikinnälkäisenä.
Tarina pyrki kertomaan sekä siitä millaista on olla isä että siitä millaista on olla poika. Mutta esityksen omii kyllä isä, ja kysymys, millaista on olla mies juuri tietyssä kohtaa miespolvien jatkumoa.
Tämä muusikkoisä oli itse koivuniemen herralla ja pelolla kasvatettu. Hänen oman kasvatusoppinsa ainut tukeva kulmakivi näytti olevan ehdoton väkivallattomuus. Siitä isä ylpeilee, mutta poikapa muistaakin vain yksinäisyyden.
Se tavallinen tarina: lapseksi jälleen
Isä, poika ja tärykalvo kertoo suoraan tästä ajasta ja tämän ajan sanoin. Se on jotenkin kaiken aikaa asian ytimessä.
Mies tekee tilejään selväksi aikuisen poikansa kanssa. Välissä on noin sata puhumatonta vuotta.
Isä on ollut keikkojen ja viinan vuoksi pois perheen arjesta melko totaalisesti silloin, kun häntä siellä olisi tarvittu. Kun miehen kiireet lopulta hellittävät ja pää selviää, kun terveys pakottaa lopettamaan viinan juonnin, alkavat läheiset kiinnostaa.
Mutta miten? Tietysti tämän ajan tyyliin siten, että isä hakee pojaltaan anteeksiantoa ja hyväksyntää. Hän haluaa olla poikansa kaveri, ehkäpä jopa poikansa poika.
Siksi hän kysyy, kun kumpainenkin on tunnustanut oman rikkomuksensa perhepiiriä kohtaan, ovatko nyt puntit tasan. Aivan kuin aikuisen teot ja lapsen teot olisivat samalla viivalla.
Henri Kapulaisen teksti leikittelee sanoilla ja sanonnoilla, murteillakin. Replikointi on täynnä lentäviä lauseita. Valittu tyyli korostaa tarinan yleispätevyyttä.
Kari Paukkusen ohjausta voi katsoja tulkita monella tapaa. Sen voi nähdä melko piikikkäänäkin analyysinä keski-ikäisen miehen tilasta. Tai sitten sen voi nähdä keinutuolikautta kohti kulkevan isän ja itsekin isäksi pian tulevan pojan kalevalaiseksi kädenlyönniksi: nyt kun vanhat on sovittu, tästä alkaa uusi ehompi vuorovaikutuksen aika.
KP-Ideoiden, TTT:n, Espoon kaupunginteatterin ja Hämeenlinnan kaupunginteatterin yhteistyönä tuotettu Isä, poika ja tärykalvo nähdään syksyllä myös Espoossa ja Hämeenlinnassa.
Tampereen Työväen Teatterin vanha näyttämö. Isä, poika ja tärykalvo. Käsikirjoitus: Henri Kapulainen. Ohjaus ja lavastus: Kari Paukkunen. Rooleissa: Puntti Valtonen ja Arttu Kapulainen. Kantaesitys 4.3.
lehti 