Kansanedustaja Veronika Honkasalo kuvaili maanantaina pitkässä kirjoituksessa Facebookissa arkeaan pandemia-ajan poliitikkona.
”Sähköpostiin tulvii viestejä, joissa uhkaillaan ihmisoikeustuomioistuimella ja suurin piirtein saatanalla, jos kaikkia rajoitustoimenpiteitä ei heti lakkauteta, rokotuksia lopeteta ja maskien suosittelusta luovuta.”
Twitterissä hän sai viime viikolla kuulla olevansa ”pimeyden puolella” ja vastuussa siitä, jos virus leviää muualle Suomeen.
Siihen päälle ”tavanomainen ryöppy”, jota kansanedustaja saa nykyään kuulla työpaikallaan eduskunnan täysistunnoissakin.
”Välillä mietin, miksi erityisesti Twitter on niin täynnä ilkeää pahansuopaisuutta, miksi kritiikkiä ei voi esittää asiallisesti, miksi halutaan tietoisesti loata, liata ja levittää pahaa tahtoa?”
Hyviä kysymyksiä. Olen seurannut työkseni eduskuntaa vuodesta 1987. Kyllä ennenkin keskusteltiin kovaa. 1990-luvun lama, EU- ja Emu -jäsenyydet ja viimeksi vuoden 2008 finanssikriisin jälkeiset leikkaukset olivat kuumia aiheita. Ero nykyiseen oli siinä, että kiisteltiin asioista, mutta ei menty henkilöön.
Jos 1990-luvulla olisi ollut sosiaalinen media, törkyä olisi varmasti tullut kansanedustajillekin. Poliitikkojen välillä vallitsi kuitenkin keskinäinen kunnioitus, joka on nyt kadonnut.
Honkasalon kysymyksiin löytyy vastauskin. Halutaan tietoisesti loata, liata ja levittää pahaa tahtoa ihan vain siksi, että se kannattaa.
Sitra julkaisi tammikuussa turhan vähälle huomiolle jääneen selvityksen mediavälitteisestä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Sen yksi johtopäätös oli, että mitä enemmän törkeyksiä poliitikko nykyisessä mediaympäristössä heittelee, sitä enemmän hän saa itselleen näkyvyyttä.
Ennen pitkää, ja ehkä jo nyt, tämä on uhka demokratialle.
– Somealustojen huomion kalasteluun ohjaavat kannusteet ovat ruokkineet vihaa ja ärtymystä siinä määrin, että halukkuus osallistua julkisiin keskusteluihin laskee, asiantuntija Hannu-Pekka Ikäheimo Sitrasta totesi tammikuussa, kun selvitys julkistettiin.
Ei se koske vain keskusteluja. Juuri nyt puolueet yrittävät haalia listoilleen vielä satoja kuntavaaliehdokkaita ennen kuin määräaika vajaan kahden viikon päästä umpeutuu.
Ehdokkaaksi lähtijä ottaa ison riskin joutua pilkatuksi ja häväistyksi. Oikeusministeriön Tiedolla vihaa -hankkeen mukaan kolmasosa kuntapäättäjistä on ollut vihapuheen kohteena ja kaksi kolmesta päättäjästä arvioi vihapuheen kasvaneen viime vuosina.
Viime eduskuntavaalien vaalitutkimuksessa yhtenä lähivuosien keskeisenä kysymyksenä pidettiin sitä, missä määrin puolueilla ja ehdokkailla on valmiutta laatia yhteisiä pelisääntöjä ja keskinäisesti noudatettavia toimintamalleja, jotta vaalihäirinnältä suojautuminen tapahtuisi pikemminkin itsesäätelyn kautta kuin lainsäädännöllisin keinoin.
Kaikkien eduskuntapuolueiden puoluesihteerit vetosivat 9.2. vaalirauhan puolesta. Kolmessa viikossa tieto siitä ei ole saavuttanut edes kaikkia kansanedustajia. On ryhtiliikkeen paikka.
Politiikan toimittaja
uutiskirje 