Kaija Helle kirjoitti tämän lehden palstoilla (1.4.), että kaivoslaki pitäisi panna kuriin ja saada hinta kaivannaisille. Hänen kirjoituksestaan saa käsityksen, että Suomeen syntyy kaivoksia kuin sieniä sateella ja että moisen on mahdollistanut erityisesti ”Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikainen ja Pekkarisen peukaloima” uusi kaivoslaki. Eivät nuo ulkomaalaiset kaivosyhtiöt jätä tänne mitään, kun täältä käyvät kerman kuorimassa. Suunnilleen noin Helle jatkaa.
Oikein tuossa kirjoituksessa oli se, että toimiessani elinkeinoministerinä lakiesitys annettiin. Hallitus oli Vanhanen II, ei I, eli keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n hallitus. Näiden kaikkien puolueiden ministereistä koottu ministeriryhmä valmisteli ja hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Toisin, kuin Helle väittää, kaivoslakia ei säädetty helpottamaan kaivostoimintaa. Sen yksi uusi merkittävä muutos oli maanomistajien ja muiden asianosaisten nykyistä kattavampi ja imperatiivisempi kuuleminen ”valtauksesta” etsintälupaan ja kaivoksen luvitukseen saakka. Vanhassa laissa tilanne oli toinen.
Toisin kuin Helle antaa vähintäänkin ymmärtää, Suomeen ei ole syntynyt ”suurta määrää” uusia kaivoksia. Lain kymmenvuotisen voimassaoloajan kuluessa vain Sotkamo Silver on saanut luvan.
Kaivostoiminta vaatii valtavia investointeja, joissa jo ennen toiminnan aloittamista yritys joutuu investoimaan monesti satoja miljoonia euroja tietämättä, johtaako toimi koskaan kaivostoimintaan vai menettääkö yritys rahansa. Siksi kai aikoinaan, valitettavasti, suomalainen pääoma jätti kaivostoiminnan. Jos se olisi ”kultakaivos”, ei pääoma olisi lähtenyt tai ainakin olisi palannut.
Mitä taas tulee vanhoihin jo ennen uutta lakia aloittaneisiin kaivoksiin ja niiden jätöksiin, ei uusi laki niihin taannehtivasti voi kovin paljon vaikuttaa, mutta nyt uuden lain aikana jo paremmin. Yrityksen on varauduttava maksamaan kaivosalueen ennallistaminen.
Mitä muutoin tulee kaivostoiminnan ympäristönäkökohtiin, niistä vastuun kantaa ympäristöministeriö, ei elinkeinoministeriö. Kaivostoimintaan liittyvää ympäristönormia tulee mielestäni tiukentaa. Missähän esitykset mahtavat viipyä?
Toinen uuden lain merkittävä muutos koskee kaivosyhtiöiden taloudellisia velvoitteita. Korvaukset maanomistajille kasvoivat merkittävästi, samoin kiinteistövero kunnalle.
Kittilässä, Suomen suurimmassa matkailukunnassa on muistini mukaan noin 24 000 vuodepaikkaa. Kittilän kunnanjohtajalta saamani laskelman mukaan Suurikuusikon kaivoksen Kittilän kuntaan jättämät verotulot ovat kutakuinkin yhtä suuret kuin Suomen suurimman matkailubisneksen!
Iso periaatteellinen kysymys on, onko meillä ylipäänsä syytä harjoittaa kaivostoimintaa, vaikka maaperässämme on malmeja. Onko kaivostoiminta muiden juttu? Onko niin, että esimerkiksi siirtymä sähköiseen autoiluun pitääkin hoitaa kongolaisesta koboltista valmistetuilla akuilla, kiinalaisilla kennoilla ja harvinaisilla maametalleilla ja chileläisellä litiumilla?
Kongolaisissa kaivoksissa ei ole tietoakaan ihmisarvosta. Elinympäristöä pilataan hirvittävin seurauksin. Eivätkä Chile tai Kiinakaan ole mallimaita.
Ajatus, että kohta me ajelemme tällä tavalla tuotetuille sähkömoottoreilla ja suljemme silmämme lapsityövoimalla toimivasta epäeettisestä ja ympäristöä pilaavasta kaivostoiminnasta maailmassa, tuntuu pahalta. Kun meillä on Suomessa näitä luonnonvaroja, meidän velvollisuutemme on hyödyntää niitä kestävästi. Tässä tarkoituksessa runsaat kymmenen vuotta vanhaa kaivoslakia, joka paransi jo paljon vuoden 1962 vanhaa lakia, on syytä parantaa. Sama tarve koskee myös ympäristölainsäädäntöä.
Mauri Pekkarinen
Euroopan parlamentin jäsen (kesk.)
uutiskirje 
