Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden sotilasjoukkojen vetäytyminen Afganistanista sai tylyn lopun, kun islamistinen Taleban-liike otti maan haltuunsa.
Ulkopoliittisen instituutin (UPI) johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak sanoo, että vaikka Afganistanin laillinen hallitus ja sille uskolliset joukot tiedettiin heikoiksi, tuli hallinnon luhistuminen silti yllätyksenä.
– Vaikka jollain tasolla osattiin odottaa, ettei Afganistanin hallitus kestäisi kauaa taistelussa Talebania vastaan, ei kukaan oikeastaan odottanut, että romahtaminen tapahtuisi näin nopeasti ja kaikkialla maassa.
Suomi lähti mukaan solidaarisuudesta Yhdysvaltoja kohtaan
Suomi oli mukana Afganistanin sodassa lähes alusta asti, vuodesta 2002. Suomalaisjoukot olivat mukana sotilasliitto Naton johtamassa ISAF-operaatiossa, joka päättyi vuonna 2014, ja myöhemmin Resolute Support –operaatiossa. Viimeiset suomalaisjoukot kotiutuivat Afganistanista vuoden 2021 kesäkuussa. Afganistanin operaatioissa kuoli kaksi suomalaista sotilasta.
– Alkuperäinen motiivi Suomelle osallistua vuonna 2001 alkaneeseen Afganistanin sotaan johtui halusta osoittaa tukea ja solidaarisuutta Yhdysvalloille, joka oli juuri joutunut syyskuun 11. päivän iskujen kohteeksi, kertoo UPI:n Salonius-Pasternak.
– Tuolloin 2000-luvun ensimmäisinä vuosina maailmassa oli aitoa, rajat ylittävää solidaarisuutta Yhdysvaltoja kohtaan. Jopa Venäjän suunnalta tuli myötätuntoa, ja Le Monden pääkirjoituksessa 13. syyskuuta 2001 luki, että ”Olemme kaikki amerikkalaisia”. Myös Suomen silloinen valtionjohto piti tärkeänä, että Yhdysvallat näkisi Suomen luotettavana kumppanina.
Sotilasosaamista kansainvälisestä operaatiosta
Afganistanin operaatioiden pitkittyessä ja muuttaessa muotoaan Suomen valtionjohdon piti kuitenkin määritellä uudelleen, mitä varten Afganistanissa oltiin. Charly Salonius-Pasternakin mielestä Suomen ulkopoliittinen johto maalasi itsensä siinä mielessä nurkkaan, että läsnäololle Afganistanissa ei oltu määritelty tarpeeksi selkeitä tavoitteita Suomelle. Yhtäältä kerrottiin, että olimme siellä rakentamassa Afganistanin yhteiskuntaa, mutta toisaalta sanottiin, että suurin sieltä saatu hyöty oli sotilaallinen.
– Vasta silloisen puolustusministeri Jussi Niinistön (ps/sin) aikana ja Krimin valloituksen jälkeen alettiin johdonmukaisesti puhua siitä, että Suomen osallistuminen Afganistanin operaatioihin oli myös konkreettisesti hyödyttänyt Suomen puolustusta, sanoo Salonius-Pasternak.
Salonius-Pasternak mainitsee, että Suomen puolustusvoimille todella jäi Afganistanin operaatioista käteen paljon hyödyllistä käytännön sotilasosaamista. Esimerkkinä hän mainitsee kenttäolojen lääkintähuollon, joka suunniteltiin uudelleen Afganistanin kokemusten perusteella.
– On kuitenkin aivan perusteltua kysyä, kannattiko näiden hyötyjen takia kuluttaa operaatioihin niin paljon rahaa, Salonius-Pasternak huomauttaa.
”Eihän kukaan lähde sotaan häviämään sitä”
Salonius-Pasternak kirjoitti Helsingin Sanomissa vuonna 2009, että Suomi oli Afganistanissa sotaa käyvä maa. 12 vuotta myöhemmin hän on edelleen samaa mieltä.
– Suomi oli tosiasiassa osapuolena monimutkaisessa sodassa, joka oli samaan aikaan sekä sisällissota että kansainvälinen konflikti, Salonius-Pasternak arvioi.
– Sen myöntäminen olisi kuitenkin ollut sisäpoliittisesti ongelmallista, koska silloin olisi pitänyt myös tunnustaa, että sodassa ollaan siksi, että se voitettaisiin. Eihän kukaan lähde sotaan häviämään sitä.
Salonius-Pasternak huomauttaa myös, että mikäli Suomen valtionjohto olisi todennut Suomen olevan Afganistanissa sotaa käyvä maa, olisi Suomella valtiona ollut suurempi vastuu sekä toiminnastaan Afganistanissa että maasta kotiutuvista suomalaissotilaista.
Suomella myös humanitaariset motiivit
Suomen osallistumista Afganistanin operaatioihin perusteltiin myös humanitaarisilla syillä. Suomalaiset ovat olleet kehittämässä Afganistaniin oikeusvaltiota ja koulutusjärjestelmää, ja erityisesti tyttöjen koulunkäynnin mahdollistamista on pidetty tärkeänä syynä osallistua Afganistanin operaatioihin..
– Paikallisella ja inhimillisellä tasolla Afganistanissa toimivat suomalaiset sotilaat ja siviilit suorituivat erinomaisesti heille annetuista tehtävistä. Jokainen siellä ollut voi sanoa tehneensä oman osansa vaikkapa tyttöjen koulunkäynnin turvaamisessa tai maan turvallisuusjoukkojen kouluttamisessa, Salonius-Pasternak sanoo.
– Strategisella tasolla sen sijaan moni asia meni pieleen, ja se taas johtuu lukemattoman monista eri tekijöistä.
Charly Salonius-Pasternak kuitenkin toteaa, että Afganistanin yhteiskunnalle ei kuitenkaan jäänyt Suomen läsnäolosta käteen niin paljon, kuin oltaisiin toivottu, eikä tarpeeksi paljon siihen nähden, kuinka paljon osallistuminen Suomelle maksoi.
Toiveissa riippumaton selvitys
Nyt kun Taleban on taas ottamassa maata haltuunsa, ovat näkymät synkkiä erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksien ja koulutuksen näkökulmasta. Salonius-Pasternak uskoo, että kuluneilla 20 vuodella on ollut ainakin symbolinen merkitys kokonaiselle sukupolvelle afganistanilaisia.
– Afganistanissa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat syntyneet vuoden 2001 jälkeen. Vaikka Afganistan on valtiona viimeisten 20 vuoden ollut parhaimmillaankin hauras ja korruptoitunut, niin miljoonat nuoret ovat saaneet ainakin rajallisen käsityksen siitä, että yhteiskunnan voi järjestää myös jokseenkin demokraattisesti. Uskon, että tuo sukupolvi on saanut ainakin rohkaisua siihen, että toisenlainenkin maailma kuin Talebanin maailma on mahdollinen, Salonius-Pasternak pohtii.
Charly Salonius-Pasternak toivoo myös, että Suomessa ryhdyttäisiin valmistelemaan selvitystä Suomen osallistumisesta Afganistanin sotaan kokonaisuutena.
– Pitäisi tarkastella lähes 20 vuotta kestänyttä osallistumistamme riippumattomasti, ja sellaisilla kriteereillä, joita voidaan arvioida luotettavasti.
lehti 