Huhtikuussa ilmestynyt Lauri Hokkasen kirja Kenen joukoissa seisoin? sai aikaan vielä yhden suuren keskustelun taistolaisuudesta. Suomentaja Jukka Mallisen kokoamasta aineistosta selviää, että kirjaa arvosteltiin liiallisesta historian painotuksesta ja Hokkasen omien kokemusten vähästä osuudesta, mutta kokonaan se teilattiin vain yhdessä arviossa. Sen teki Yrjö Hakanen Tiedonantajassa.
Maanantaina Hokkasen kirjaan palattiin Helsingissä keskustakirjasto Oodissa järjestetyssä yleisötilaisuudessa.
Taistolaisuus tuntuu edelleen käsittämättömältä ilmiöltä, selvisi muun muassa Kalevi Kivistön ja Päivi Istalan puheenvuoroissa.
Kivistö oli 1960-luvun lopussa Sosialistisen opiskelijaliiton SOL:n puheenjohtaja, kun taistolaisuus alkoi nousta. SKDL oli uudistunut Ele Aleniuksen johdolla ja SKP:n stalinistinen johto saanut lähtöpassit vuoden 1966 edustajakokouksessa.
– Kaikki se tuntui hyvin vapauttavalta ja sellaiselta, että eniten askarruttaneet ongelmat alkaisivat vähitellen purkautumaan suomalaisessa työväenliikkeessä. Ja mitä sitten tapahtui? Juuri kun oli otettu irtiotto ongelmallisiksi koetuista asioista, alettiin vannoa fanaattisesti niiden nimiin, Kivistö sanoi.
Taistolaisuutta on sentään purettu edes jonkin verran. Se, mikä on kokonaan kartoittamatta ja kertomatta, on kansandemokraattisen liikkeen enemmistön historia. Etenkin se, miten kovassa sisäisessä ja ulkoisessa paineessa liike onnistuttiin pitämään kansallisissa käsissä. Oli isänmaallinenkin tehtävä estää suuren ja vakituisen hallituspuolueen luisuminen täysin Moskovan ohjaukseen.
Hokkanen kertoo kirjassaan nuorisoliiton valtataistelusta. SDNL:n järjestösihteeri Ilpo Eerola oli luvannut, että jos vähemmistön keulakuva Alpo Halonen perustaa yhden uuden nuoriso-osaston, hän perustaa kaksi.
1980-luvulla ensin SKP:n keskuskomiteassa ja sen jälkeen SKDL:ssä työskennellyt Matti Hokkanen muisteli, että kun uusia osastoja 1970-luvulla hyväksyttiin SDNL:n keskushallituksessa, joku ihmetteli, että miten Lapissa voi olla kolme osastoa alueella, jonka peittää Lokan tekoallas.
– Saarnion Pekka vastasi, että hyvin ne toimivat. Ne ovat juuri perustaneet aluejärjestön Lokan demokraattiset sukeltajat.
Koko Suomen poliittinen eliitti oli 1970-luvulla muutamaa fasistiksi leimattua lukuun ottamatta Neuvostoliiton taskussa. SKDL säilytti kunniansa. Kivistö kertoi, ettei SKDL:n sosialisteilla ollut juuri mitään kontakteja sosialististen maiden kanssa.
Ei enemmistönkään historia pelkkää riemulaulua olisi. Kuten Matti Hokkanen maanantaina totesi, SKP:n enemmistö ei ansaitse samanlaista tunnustusta toiminnastaan kuin SKDL. Ruplat kelpasivat sillekin niin kauan kuin niitä riitti ja neuvostoystävyyttä vannottiin yli äyräiden.
Miten taistolaisia estettiin pääsemästä valtaan kd-liikkeessä? Siinä olisi hyvä opinnäytetyön aihe jollekin poliittisen historian opiskelijalle tai kirjaprojekti toimittajalle. Kiire alkaa olla. Asiasta tietävät ja mukana olleet ovat vähintään seitsenkymppisiä. Jutut voisivat olla värikkäitä.
Politiikan toimittaja
uutiskirje 
