Neuvostoajan kielletyt laulut riehakkaina sovituksina
– Tämä ohjelma on syntynyt tarpeesta kommentoida sekä nykyistä Venäjää että Neuvostoliittoa, kertoo esityksen dramatisoinut ja ohjannut ja siinä myös esiintyvä Pirkko Saisio.
– Aihe on, niin kuin uutisista nähdään, ehtymätön ja ajankohtainen. Karmeillakin tavoilla.
Pääosin Neuvostoliiton vankileireillä syntyneistä runoista, sävellyksistä ja puheenvuoroista koottu esitys sai ensi-iltansa eilen 29. tammikuuta studio Elsassa.
Ei Viroa miehitettykään, ne siirtyi Siperiaan itsestään...
– Venäjä ei ole tänä päivänäkään erityisen halukas käymään historiaansa läpi vankileirien osalta. Suomen suhde itäiseen naapuriin on paradoksaalinen, viha-rakkaussuhde.
– Elinehtomme on yritys ymmärtää Venäjää ja se tapahtuu paljon kulttuurin kautta, Saisio pohtii. Hän kuvailee esityksen muotoa musiikilliseksi kommentiksi.
– Tyylilajina on palava tunne ja musta huumori.
Lauluissa käsitellään muun muassa laajasti sotaa, sotia.
– Niitä Venäjä käy tälläkin hetkellä. Tšetšeniassa sota ei ole päättynyt, vaikka niin väitetään, Saisio muistuttaa.
Alamaailman
laulut
– Suurin osa on autenttisia lauluja, joiden tekijöitä ei tiedetä, kertoo Saisio esityksen musiikista.
– Ne ovat kansan yhteistä omaisuutta, jota ei koskaan Neuvostoliiton aikana hyväksytty viralliseksi kulttuuriksi.
– Nyt kun Neuvostoliittoa ei enää ole, laulut kuulostavat vähän erilaisilta.
Näyttelijöiden seurana lavalla on huiman monipuolinen kolmihenkinen orkesteri. Pianon, kitaran, trumpetin, basson ja rumpujen rinnalla soivat romuauton katto ja kirjoituskone, joita soittavat näyttelijät Jonna Järnefelt ja Janne Marja-aho.
– Esiintyjistä tiristetään kaikki irti, kuten huomaatte Finlandia-palkitusta rumpalistamme, viittaa musiikkia johtava Jussi Tuurna Saisioon.
– Musiikissa on melankoliaa, herkkyyttä, hirvittävästi tunnetta. Myös temperamenttia.
Tuurna on sovittanut laulujen slaavilaisen ytimen ympärille vaikutteita monelta suunnalta.
– Venäjä on maantieteellisesti valtava maa, johon mahtuu monenlaisia kulttuureja.
Päällimmäiseksi nousee silti venäläisyys ja siitä nousevat lämpö ja intohimo.
Autonromut
ja kirjaroviot
Esityksen lavastanut ja puvustanut Elina Lifländer on luonut Studio Elsan näyttämölle maanalaisen kohtauspaikan. Teatterin pysyviin rakenteisiin kuuluvia portaikkoja ja pylväitä ei ole yritetty peittää, vaan ne on otettu osaksi lavastusta.
Autonromut, sanomalehdet ja kirjaroviot muodostavat rosoisen ei-kenenkään maan, josta laulut kuljettavat milloin vankileirille, milloin huijarin kainaloon tai emigrantiksi Pariisiin.
Lattiaa peittävät venäläiset sanomalehdet muistuttavat, kuinka sananvapautta poljetaan nyky-Venäjällä. Kirjaroviot eivät ole jääneet historiaa, nyt kirjallisuutta polttavat Putin-nuoret.
Lavalla on suihkulähdekin, Hankoniemeä puolustaneiden neuvostosotilaiden kunniaksi pystytetty. Ei siinä vettä ole, mutta ”se täyttyy vedestä kun sataa”, selittää Jonna Järnefeltin roolihahmo.
Ehtaa neukkumeininkiä siis.
uutiskirje 