Arto Salmisen Kalavale sähköistää nyt KOM-teatterin
Me eletään transformaatiossa. Uusi yhteiskunta syntyy. Kaikki arvot käännetään päälaelleen, plus- ja miinusnavat menee sekaisin. Syntyy uutta virtaa…
Lauseet ovat armottoman realistin Arto Salmisen viimeiseksi jääneen romaanin näyttämöversiosta. Kalavale – Kansalliseepos sai ensi-iltansa KOM-teatterissa keskiviikkona.
Romaanin ja näytelmän moottori, nykyaikaa edustava Kasperi (Juho Milonoff) siinä esittää analyysinsä tulevaisuudesta vanhan polven viihdeguru Hanskille (Pekka Valkeejärvi). Ollaan tekemässä uutta tosi-tv -ohjelmaa, Auschwitzia, jossa pitkäaikaistyöttömät elävät vuoroin vankeina, vuoroin vartijoina.
Sun olisi parasta tajuta, että enää ei ole tärkeää, mikä on oikein ja mikä väärin, vaan mitkä ovat niiden suhteet. Tärkeää ei ole mikä on totta ja valhetta. Tärkeää on se, mitä ihmiset haluaa, Kasperi opettaa 2000-luvun perustotuuksia miehelle, joka nousi menestykseen 1960-luvulla lapsille sopivalla viihteellä.
Yhden palstan
lähiötodellisuus
Kalavale oli Salmisen kuudes romaani. Niihin hän kirjoitti 1 033 sivua raa´an rehellistä tekstiä siitä, miten hyvinvointivaltion jälkeinen uusliberalistinen yhteiskunta kohtelee sitä huono-osaista kansanosaa, jonka eläminen edellyttää vahvaa valtiota.
– On helppoa unohtaa köyhät sinne lähiöihin, mutta kyllä ne siellä oikeasti ovat – tyypit jotka sitten pääsevät julkisuuteen yhden palstan uutisissa puukottaessaan naapuriaan, Salminen luonnehti kuvaamaansa maailmaa Viikkolehden haastattelussa syyskuussa 2005 heti Kalavaleen ilmestymisen jälkeen.
Kirjailijan yllättävän kuoleman marraskuussa 2005 jälkeen hänen kustannustoimittajanaan WSOY:ssä toiminut Harri Haanpää kirjoitti muistosanoissaan Salmisen sanoneen, ettei mikään ole niin teennäistä kuin taide. ”Taide esiintyy pyhämekko päällä, vaikka maailma paskantaa tuulipukuunsa.”
Kansallisteatteri
ehti ensin
Kalavaleen ilmestymisen aikaan pienten piirien kirjailija oli tekemässä läpimurtoa isompaan tietoisuuteen, sillä hänen sovituksensa omasta Varasto-romaanistaan oli tulossa Kansallisteatterin ohjelmistoon. Salminen ei näytelmäänsä ehtinyt nähdä.
KOM-teatterin johtaja Pekka Milonoff oli syksyllä 2005 pikkuisen mustasukkainen Kansallisteatterille, sillä hänkin oli havitellut Varastoa omaan teatteriinsa, mutta myöhästynyt.
Tarkka havainto
yhteiskunnasta
Kalavaleen KOM-teatteriin ohjannut Milonoff oli niitä harvoja, jotka lukivat Salmista jo tämän eläessä. Harri Haanpäälle lähettämissään sähköposteissa Arto Salminen vähätteli itseään ja tekemisiään. Kerran hän kirjoitti, että kun kirjastojen ostot sekä sukulaisten ja tuttavien hankinnat vähennetään, niin tulokseksi jää parikymmentä myytyä kirjaa.
Pekka Milonoff uskoo tietävänsä, miksi ”poikkeuksellisen tarkkanäköinen, aikaansa edellä ollut” kirjailija ei ollut mikään myyntitykki:
– Hän näki ilmiöitä, jotka olivat vasta tulossa. Muun muassa tämä tosi-tv oli tähän päivään verrattuna aika kesyä vielä vuonna 2005. Hän osasi ennakoida, että tämä muuttuu rajummaksi.
– Ja muidenkin romaanien kohdalla hänellä oli tarkka havainto yhteiskunnasta. Parhaassa tapauksessa aikaansa edellä olevat taiteilijat aiheuttavat sellaisia reaktioita, ettei sitä todellisuutta haluta ottaa vastaan. Luulen tämän olleen yksi ongelma nimenomaan hänen kirjojensa vastaanoton suhteen. Kuva on liian ruma. Sen tunnistaa, mutta sitä ei halua käsitellä.
Kaupallistuminen
läpäisee kaiken
Tällaista on uusi demokratia. Kuluttaja äänestää lompakollaan. Ennen oli mies ja ääni, nyt on kaksi euroa ja ääni, meuhkaa Kasperi Salmisen romaanissa Auschwitz-ohjelman suuresta menestyksestä juopuneena.
Kalavale keksittiin KOM-teatterin näytelmäksi viime syksynä. Pekka Milonoffin mielestä nyt tuntui tärkeältä käyttää puheenvuoro läpikaupallistumisen ulottumisesta kaikille tasoille, ja Salmisen teksti tosi-tv:stä antaa siihen hyvän mahdollisuuden.
Kaiken kaupallistumisesta kertoo hänen mielestään se, mitä kaikkia keinoja ihmiset ovat valmiita käyttämään päästäkseen julkisuuteen.
Ajan henki on, että olet olemassa vain, jos olet julkisuudessa.
Kai sä tajuut, että mulla ei paljon muita tsargoja oo. Mulla ei oo mitään duunii eikä mitään koulutusta. Mä en oo käyny ku uimakoulun ja valuuttakurssit, perustelee osallistumistaan Auschwitzin tähtikiduttajaksi nouseva Herlevi (Niko Saarela).
Big Brotherista
myötähäpeää
Pekka Milonoff otti tuntumaa oikeaan tositelevisioon seuraamalla syksyllä suosittua Big Brother -ohjelmaa. Aivan kuten Auschwitzissa, BB:ssä 12 kilpailijaa asuu muulta maailmalta eristetyssä talossa viikkokaupalla. Big Brotherissa ketään ei sentään kiduteta eikä kilpailijoita istuteta oikeaan sähkötuoliin, kuten Arto Salmisen kuvittelemassa ohjelmassa.
Mitä näit, kun katsoit Big Brotheria?
– Sitä oli välillä vähän vaikeakin katsoa, koska ihmiset olivat valmiita panemaan itsensä täysin peliin tietäen, että kamerat ovat päällä. Sellainen myötähäpeän tunne siinä tietenkin nousee ja hämmennys, kun ei ihan pysty tavoittamaan sitä, miksi ihmiset ovat kaiken kansan nähden valmiita tekemään mitä vaan. Sitä tässä lähdettiin tutkimaan ja yritettiin samaistua siihen, että miksi.
Löytyikö vastausta?
– Ihmisillä on unelmia paremmasta elämästä ja tosi-tv:ssä on lupaus siitä. Jos luvataan pääpalkinnoksi 200 000 euroa, niin siinä on lupaus paljon paremmasta, turvatusta elämästä.
– Sen pystyy myös tunnistamaan. Yleinen epävarmuus, talouden tiukentuminen ja työttömyys ovat sellaisia asioita, jotka panevat ihmiset etsimään jotain, joka tuntuisi tukevammalta pohjalta.
Auschwitz
kuvaa arvoja
Arto Salmisen fiktiivinen Auschwitz sähkötuoleineen ei Pekka Milonoffin mielestä olekaan niin yliampuva kuin ensiajattelemalla voisi kuvitella.
– Ei se pohjimmiltaan ole sitä. Samanlaista julmuutta näkee nyt jo tosi-tv -ohjelmissa. Se, että Salminen vie sen Auschwitziin asti, on paljastava kärjistys. Niin pitkälle se voi mennä. Tarvitaan koko ajan kovempaa. Edeltävät ohjelmat pitää ylittää rajuudella tai jollain muulla tavalla.
– Kyllähän se kertoo koko yhteiskunnan arvoista. Kansa odottaa, joten vastataan kansan odotuksiin. Kohta eletään lama-aikaa. En usko, että tosi-tv lakkaa kiinnostamasta.
Näin puhui
Sarasvuo
Romaaninsa Kasperin puheen Arto Salminen löysi bisnesoppaista.
Me sublimoidaan syrjäytyminen, puristetaan työttömyyden henki aineeksi ja työnnetään se ruudun läpi koko valtakuntaan…
Taustalla on ainakin juuri miinaan ajanut bisnesguru Jari Sarasvuo.
– Kasperi käyttää sellaista bisnesjargonia, että pitää oikein tutkia, mitä sillä loppujen lopuksi tarkoitetaan, Milonoff pohtii.
Yhtäältä sitä hänen mielestään käytetään hämäykseen: ei edes tarvitse ymmärtää, mitä lauseet tarkoittavat. Toisaalta lauseet ovat saaneet uuden sisällön ja merkityksen. Ja Kasperi on tästä aivan tietoinen.
– Kun hän sanoo, että uusi yhteiskunta on tulossa, niin hän puhuu kyllä aika kovasta yhteiskunnasta, Milonoff sanoo.
”On täällä
aika kylmää”
Ja pitää Arto Salmisen näkemystä syvälle menevänä realismina:
– Hän näyttää kuvan, tarkan havainnon yhteiskunnasta. Se ei ole kaunis, mutta se on tosi. Kuvan terävyydessä Salmisen tekstit menevät minun mielestäni syvälle alitajuntaan, ne eivät ole hutaisuja.
Neljä vuotta romaanin kirjoittamisen jälkeen ollaan tilanteessa, jossa Kasperin puheet ovat täyttä totta. Ei kovin kauaa ole kehdattu sanoa sanoa ääneen, että hyvinvointi voidaan säilyttää vain, jos toiset ovat entistä köyhempiä ja toiset entistä rikkaampia.
– Se kertoo tästä ilmapiiristä, että oikeastaan mitään vastavoimaa ei ole, joka kyseenalaistaisi tällaiset mielipiteet ja alkaisi miettiä, millä muulla tavalla asioita voitaisiin hoitaa ja varallisuutta ja hyvinvointia jakaa.
– Kyllä arvot nyt ovat kovemmat kuin koskaan aikaisemmin minun elämäni aikana. On täällä aika kylmä elää, Pekka Milonoff toteaa.
uutiskirje 