Kokoomus mielikuvavarkaissa

Mediailmiö

Yllättävän vähän on keskusteltu, miksi kokoomus varastaa mainoskampanjoihinsa perinteisiä työväenliikkeen tunnuksia. Mielikuvavarkautta on helpottanut yksilöllistynyt elämäntapa sekä vasemmiston ja oikeiston rajan hämärtyminen Suomen omalaatuisten sinipunahallintojen takia.

”Työväen presidentti” sekä ”työmiesten ja työnaisten toivotalkoot” eivät ole uutta oikeiston historiassa. Oikeistopuolueille kävisi köpelösti, jos ne julistaisivat vain fyysisten omistavien kapitalistien asiaa. Esko Seppäsen mukaan 2000-luvun alun talouskasvun makeimmat optiot ja osingot jaettiin noin 14 000 upporikkaalle. Se on 0,25 prosenttia väestöstä. Noin pieni joukko ei saisi yhtään kansanedustajaa, paitsi ehkä Eero Lehden Uudeltamaalta. Oikeiston on pakko vedota palkkatyötä tekevään väestön suureen enemmistöön.

Tämän oivalsi jo 1920-luvulla Hitlerin propagandaministeri Joseph Goebbels, joka käytti taitavasti hyväkseen työväenliikkeen symboleja. Hänen perustamansa Der Angriff -lehti matki työväenlehtiä tuomiten kapitalistien sekä juutalaisten harjoittaman riiston. Kokoomuksen Toivo Talkoosanomat -nettilehdessä on muunneltuna sama idea. Natsipuolue NSDAP oli virallisesti ”Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue” ja sen lippu oli punainen, mihin oli ympätty hakaristi.

Kokoomuksen ja Saksan natsien propagandassa on yhteinen oivallus. Työ on aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin perusta. Ihmiset suhtautuvat myönteisesti työläisiin ja työhön sekä työn symboleihin, kuten vasaraan, sirppiin, maalipensseliin, työmiehiin ja -naisiin. Vasemmisto on aina katsonut edustavansa työtätekevää väestöä ja on siksi ottanut tunnuksiinsa työn symboleja, kuten työkaluja, tehtaan piippuja, hammasrattaita ja viljantähkiä.

Kokoomus haluaa kampanjoillaan murtaa vasemmiston perinteisen monopolin työn symboleihin samaan tapaan kuin Goebbels teki Saksassa. Kokoomus lähti presidentinvaaleissa 2006 ja eduskuntavaaleissa 2007 valloittamaan uusia kannattajia erityisesti keskustasta ja keskiluokasta, joka on työtätekevää väestöä.

Kampanjointia oli kahdenlaista: oman väen kannatuksen ylläpitoa ja valloituskampanjointia. Perinteinen kannatus, kuten virkamiehistö ja hoitoalat hoidettiin tavanomaisesti koti–uskonto–isänmaa -retoriikalla. Uusia kannattajia houkuteltiin aivan erilaisin tunnuksin, jotka varastettiin työväenliikkeeltä.

Valloituskampanja tuotti tulosta. Yllättävän monet antoivat tukensa ”toivotalkoille”.

Kokoomuksen mainostoimisto on Bob Helsinki. Se on voittanut palkintoja muun muassa puolustaessaan Korkeasaaren paviaaneja, ja nyt se näyttäytyy bussipysäkeillä Älä ruoki lamaa -kampanjan vihaisina säästöpossuina.

Kampanjointi perustuu tutkimukseen. Luokkarakenne ei ole yhtä homogeeninen kuin 1930-luvulla. Koulutus- ja elintason nousu on mahdollistanut yhä yksilöllisempiä elämäntapoja. Bob Helsinki on nähnyt oikein, että liberaalit, yksilökeskeiset diskurssit auttavat kokoomusta ja pakottavat kommunitaristiset, yhteisölähtöiset ajatussuunnat taustalle.

Politiikan mielikuvat ja konkreettiset sisällöt erkaantuvat toisistaan. Symboleista tulee vapaata riistaa ja mielikuvien teollista raaka-ainetta, jota voi jalostettuna tarjota postmoderneille kuluttajille. Kokoomus on osannut tämän politiikan markkinoinnin tehokkaammin ja röyhkeämmin kuin muut. Se kaappasi työväen symbolit.

Konservatiivisesti ajatteleva ja havainnoiva näkee vain oman diskurssinsa. Kirjailija Sofi Oksanen hyökkäsi raivokkaasti kokoomuksen kuntavaalikampanjaa vastaan (IS 17.9.08). Hänelle on varmaan yhä mysteeri, miksi kokoomus menestyi vaaleissa. Hyvän kirjailijan ei pitäisi tuomita, vaan ymmärtää muutakin kuin omaa maailmaansa.

Suomessa asioita sotki kansainvälisestikin perverssi sinipunainen hallituskokoomus, jossa SDP oli 12 ja Vasemmistoliitto kahdeksan vuotta. Se hämärsi lisää vasemmiston ja oikeiston eroa. Sinipunat veivät työväenpuolueet niin oikealle, että kokoomuksen oli helppo olla 2000-luvun noususuhdanteessa vasemmistoa sosiaalisempi.

Kokoomushallitus korotti opintorahaa ja järjesti apurahatutkijoille alkeellisen sosiaaliturvan. Sinipunat eivät tehneet mitään yhteiskunnallisen hegemonian kannalta merkittäville väestöryhmille, ellei sellaisena pidetä kuntien valtionapujen leikkauksia.

Missä on uskottavuus, kun demarit vaativat finanssikriisin oloissa valtion liikepankin perustamista? Suomessahan oli valtion Postipankki–Leonia, mutta se myytiin Björn Wahlroosille 2001. Kuka olikaan II valtiovarainministeri pankkia yksityistettäessä? Eero Heinäluoma ehdottaa ex-ministeristä vasemmiston presidenttiehdokasta. Ilmeisen tahtomattaan Heinäluoma selittää, miksi kokoomus voi käyttää ”työväen presidentti” -iskulausetta.

Nyt markkinavoimat ovat lyöneet moukarilla päähän postmodernia ja kokoomusta. Mielikuvasurffailu on monen kohdalla päättynyt yt-neuvotteluihin.

Lex Nokia, työnantajien Kela-maksun poistaminen ja eläkeiän nosto paljastavat aidon ja alkuperäisen kokoomuksen. Ehkä ei ollut sammakko, kun Suvi Lindén sanoi, että työnantaja voi pakottaa työntekijän vaikka riisumaan alasti? Ministeri sanoikin, mitä mieltä on oikeasti. Takaa kurkistaa suojeluskuntien ajan kypäräpäinen pappi, joka työnantajien mielivallan, pelon ja terrorin avulla alistaa, nöyryyttää ja holhoaa työntekijöitä.

Odotan uteliaana jatkaako Bob Helsinki työväen symbolien käyttöä kykypuolueen mainonnassa. Vaikeuksia tulee. Kommunitaristinen yhteisöllisyys nousee uudelleen, mutta osaako vasemmisto yhdistää sen peruuttamattomasti liberaaliin yksilölliseen elämäntapaan?

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkija.