Onnittelut Jack Söderholmille (VL 6. 3.), jolta arvattavasti tango taittuu. Näinhän sen pitäisi ollakin, mutta kun valitettavasti vaan aina ei ole.
Yhä useammat ja yhä nuoremmat nääntyvät nykyisen työelämän pyörteissä siinä määrin, että läheskään aina ei jakseta virallista eläkeikää odottaa. On lähdettävä aikaisemmin. Siksi on aivan oikein, että Söderholmin moittimat ”ay-liikkeen kravattimiehet” ovat nousseet takajaloilleen.
Työssäolovuosien aikaa voi pidentää vain työoloja parantamalla, ei eläkeikää nostamalla. Tätä mieltä ovat myös eläkeiän nostamista vastustavan adressin kymmenet tuhannet allekirjoittajat.
Mitä tulee ammattiliittojen toimihenkilöiden eläkkeelle pääsyyn, niin se ei taida enää uudemmille tulokkaille olla 60 vuotta. Heidänkään eläkkeelle pääsyään ei olisi syytä kadehtia, koska työaikarajoituksia ei näytä olevan. Niin arki-illat kuin viikonloputkin ovat pakollista työaikaa, eikä ylityökorvauksiakaan taideta tuntea ja vain hyvin harvoin lienee mahdollista saada ylitöistä vastaavia vapaita.
Kotirauhakin on joskus niin ja näin. Jäsenistön asioiden ajaminen ei ole välttämättä kovin helppoa, vaikka ei ehkä fyysisesti kulutakaan. Sanoisin, että järjestössä työskenteleville se on elämäntapa, työ ja harrastus ovat yhtä ja samaa, pahimmassa tapauksessa lopulta oman terveyden kustannuksella.
Vaikea ymmärtää miksi juuri he, jotka haluavat työntekijöiden etuja ajaa, ovat usein ensimmäisinä moitteiden kohteina.
Tuskin kukaan nuori määrätietoisesti suunnittelee luovansa upeaa uraa järjestötoimitsijana, niihin tehtäviin tulevat jäsenistön myötävaikutuksella valituiksi ihmiset joiden oletetaan olevan luotettavia, ahkeria, asialleen aidosti omistautuvia puurtajia. Edes joskus annettu kannustus heidän suuntaansa saattaisi lisätä työssä viihtymistä ja jaksamista. Mielestäni ay-liike toimi tässä eläkeasiassa jäsenistön toiveiden mukaisesti, ja sehän lienee ay-liikkeen tehtävä.
uutiskirje 
