Kun puolueen silmäätekevät ja ”kenttäväki” alkavat antaa puolueen puheenjohtajalle ”täyden tukensa”, niin se tarkoittaa, että lähtö on lähellä.
”Täyttä tukea” omiensa keskuudessa nauttii nyt ainakin keskustajohtaja, pääministeri Matti Vanhanen. Sen verran umpiraitis mies on viime aikoina horjahdellut politiikan parketeilla, että oikea tuki voisi ollakin paikallaan.
Kun keskustan piirijärjestöjen puheenjohtajat yhtä lukuunottamatta asettuvat Turun Sanomien (12.3.09) kyselyssä tukemaan Vanhasta, niin pönkitys vaikuttaa niin vankalta, että siitä voisi päätellä vakavan keskustelun puheenjohtajan jatkopestistä on jo alkaneen. Lehden mukaan keskustan kentällä onkin kasvanut se joukko, joka kyseenalaistaa kannatuksensa Vanhaselle.
Keskustaväkeä kyllästyttää lehden mukaan Vanhasen huopaaminen ja soutaminen. Juuri kun ”oma väki” on sisäisen jaakobin painin kautta hyväksynyt johtajansa aikeet korottaa eläkeikää, niin nyt sen pitäisikin ryhtyä puolustamaan ja jopa ylistämään parhaana mahdollisena vaihtoehtona opposition ja palkansaajajärjestöjen voitolle päässyttä kantaa.
Kovin hyvältä Vanhasen kannalta ei näytä sekään, että erilaisista puhesammakoista tutuiksi tullut puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallikin asettuu hänen tuekseen ja yrittää samalla muuttaa mustaa valkoiseksi. Kalli ei tietenkään myönnä hallituksen nöyryyttämistä tappiona.
Samaan aikaan toisaalla kokoomusjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen porskuttaa ilman taustajoukkojensa täyden tuen ilmauksia. Häntä ei puolueen kenttäväen tarvitse tukea.
Katainen istuu horjahtelematta selkä suorana kuin satujen sankari valkoisen ratsunsa satulassa. Viime viikolla hän karautti keskelle myrskyn silmää ja esitti muina miehinä eläkekiistaan ratkaisuvaihtoehtonsa työryhmien perustamisesta, ikään kuin ei olisi koskaan kuullutkaan Vanhasen ”emme peräänny” -vakuuttelua.
Kahden puoluejohtajan tyylissä johtaa sekä tavassa hallita julkisuutta on eroa. Jos Vanhasen lykkii mietintämyssy päässään Rukan lumilla eteenpäin hikilaudoillaan niin sanotulla perinteisellä tyylillä, niin Katainen sujahtaa pipo vinossa ohi vapaasti luistellen.
Vaikka eläkesotkun takana oli koko hallitus, niin oikeastaan vain keskusta saa tuntea mielikuva-, kannatus- ja imagotappiot nahoissaan. Virheiden kannattajille koko eläkekiista on ”ihan sama”. Ruotsalaisten kannattajien mielestä isot puolueet saavat rauhassa tapella keskenään, kunhan se ei uhkaa RKP:n ministeriposteja.
Sen tämäkin jupakka osoittaa, että jotakin perin taitamatonta on keskustan ja erityisesti pääministerin poliittisessa käyttäytymisessä. Pitkään mukana ollut Vanhasen varmaan osaa politiikan perussäännöt, mutta johtajuutta hänelle ei ole tainnut kukaan opettaa.
Kokoomukselta kaikki käy kuin tanssi. Katainen käänsi ketterästi hallituksen kirvelevän tappion loistavaksi saavutukseksi. Muutama tunti ratkaisun jälkeen Katainen jo kertoi myös, että kansalaisilla on edessä vyön ja hampaiden kiristys.
Melkein hymysuin hän totesi keskiviikkoillan tv-ohjelmassa, että Suomi joutuu seuraavan neljän vuoden aikana ottamaan 40-60 miljardia euroa lisää lainaa ja että sen takaisin maksaminen edellyttää verojen korotuksia ja sosiaaliturvan leikkauksia.
Likaisen työn tekijäksi joutuu seuraava hallitus, on siinä sitten mukana mitä tahansa puolueita.
Katainen myös jatkaa – toisin kuin Vanhanen – puolueensa johdossa ihan niin kauan kuin haluaa. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö valittanee seuraavaksi presidentiksi, jos hän itse haluaa. Ihan tarkkaan ei tiedetä, haluaako hän. Niinistöhän ei enää ole puolivallaton poikamies, vaan vallaton ukkomies, sillä eduskunnan puhemieshän ei voi edes äänestää.
Kokoomus voikin nostaa presidenttiehdokkaakseen eri mantereita vauhdilla valloittavan ulkoministeri Alexander Stubbin, joka voitaisiin ikänsäkin puolesta helposti valita myös toiselle kaudelle.
Stubbin kampanja on vauhdissa. Ulkoministeri juoksi ME-mies Haile Gebreselassien rinnalla vuoristoteillä Afrikan taivaan. Pari päivää ennen sitä hän oli sivakoinut Pirkan Hiihdossa 45 kilometriä kohtuullisen kovaa vauhtia Hämeenkyröstä Tampereelle – ja vapaalla tyylillä
Ehkä Stubbin tähtäin ei olekaan – kuten monet luulevat – vuodessa 2020 vaan jo vuoden 2012 vaaleissa
Seuraavaksi Alexander Stubb kiipeää suomipaita päällään Mount Everestin huipulle sherba selässään – ja tietenkin ilman lisähappea.
uutiskirje 