Richard Järnefelt otti Lukijoilta-palstalla (KU 8.4.) kantaa muutamaan ajankohtaiseen asiaan. Kirjoituksensa loppuosassa hän totesi, ettei Suomi tarvitse omaa maataloutta. Hänen mukaansa järkevin ratkaisu olisi tehdä maajusseista työttömiä ja kääriä pellot pakettiin. Sen jälkeen ruoka hankittaisiin Euroopasta.
Ellen olisi koskaan ollut tekemisissä maanviljelyn kanssa, olisin jäänyt paljosta paitsi. Lapsuuteni ja nuoruuteni kotikulmilla Etelä-Pohjanmaalla maataloutta oli vaikea päästä pakoon, koska siihen aikaan se oli tuolla alueella ylivoimaisesti yleisin elinkeino. Pienviljely toi helpotusta työläiskodinkin taloudenpitoon.
Myönnän, että nyt elämme toisenlaista aikaa. Elämän perusasiat eivät kuitenkaan ole miksikään muuttuneet. Jonkun pitää muokata maata, kylvää ja korjata sato, kasvattaa lihakarjaa ja lypsää lehmät, jotta meillä riittää ruokaa pöytäämme.
Suomi on syrjäinen kansakunta ja sellaisena se pysyy jatkossakin, EU-jäsenyydestä huolimatta. Monet suuret ongelmat ovat uhkaamassa kansainvälisiä ruokamarkkinoita ja näiltä häiriötekijöiltä ei Suomikaan ole suojassa. Siksi sen pitää huolehtia siitä, että se kykenee tuottamaan kansalaistensa tarpeisiin riittävästi peruselintarvikkeita myös tulevaisuudessa. Kansakunta, joka hukkaa maanviljelyn jalon taidon, on tuhoon tuomittu.
Suomalaisen ruuan kalleudesta ei voi kotimaista alkutuotantoa syyttää, suurimmat katteet valuvat teollisuuden ja kaupan kassoihin. Kieltämättä joissakin Euroopan maissa on halvempaa ruokaa kuin Suomessa, mutta sikäläiset suurtuottajat käyttävät surutta hyväksi muualta tullutta halpatyövoimaa. Vaikka arvaamattomaksi muuttuneet sääolot yhä useammin vaikeuttavat viljelijöiden työtä Etelä- ja Keski-Euroopassa, satokauden pituus ja hehtaarilta kerätyn sadon määrä ovat noilla alueilla aivan toista luokkaa kuin Suomessa.
EU:n ja Suomen maataloustukipolitiikka on pielessä, se on totta. Tukieuroja maksetaan sellaisillekin, jotka eivät lainkaan ole niiden tarpeessa.
Huomattavasti vähemmän kuluisi julkista rahaa, jos lakattaisiin tukemasta maatalouteen pesiytynyttä teollista suurtuotantoa. Veronmaksajien kannalta halvemmaksi tulisi järjestelmä, jossa tukea maksettaisiin vain niille yksityisille tilallisille, joiden pääammatti liittyy maanviljelyyn, maidontuotantoon tai karjankasvatukseen, ja jotka tekevät kokoaikaisesti töitä tilallaan.
Ilman valtiovallan rahallista tukea maanviljely ei Suomessa kannata, mutta tuen pitäisi olla sidoksissa tuotantoon, ei maanviljelijänä olemiseen.
Vasemmiston ja erityisesti Vasemmistoliiton sietäisi olla huolissaan siitä, että vain ani harva maaseudun nykynuorista haluaa ryhtyä maanviljelijäksi. Toista oli SKDL:n aikana, jolloin puolueella oli kohtuullisen vahva maatalouden asiantuntemus eduskunnassakin.
SKDL:n vuosikymmeninä kotimaisen maatalouspolitiikan suuret linjat luotiin Suomessa, tänä päivänä kaikki tärkeät ratkaisut tehdään EU:ssa. Mutta mikään ei estä Vasemmistoliittoa nostamasta profiiliaan, myös maatalouspolitiikassa.
lehti 