”Kun sukupolvi vaihtuu, sama toistuu”
Finanssijärjestelmän ajautuminen kriisiin ei ole kapitalismin historiassa uusi asia. Ainakin tästä tuntui vallitsevan yksimielisyys, kun nykyistä finanssikriisiä ruotiva usean kirjoittajan pamfletti Onnenpyörä vai venäläinen ruletti? julkistettiin. Yhteiskuntapoliittisten ajatuspajojen julkaiseman teoksen julkistustilaisuuteen oli kutsuttu talouden ja politiikan tuntijoita keskustelemaan kirjan teemoista.
Paneelikeskustelussa kriisin todettiin osoittavan, ettei menneistä virheistä ole opittu mitään. Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jyri Raivio muistutti vuoden 1930 paikkeilla tapahtuneesta talousromahduksesta.
– Kun sukupolvi vaihtuu, sama toistuu. Opit muistavat vain ne, jotka ovat itse olleet mukana.
Kokemuksia vastaavasta on lähempääkin historiasta.
– Aasian talouskriisissä 1990-luvun lopulla saatiin samanlaisia opetuksia, totesi Raivion kollega Otto Bruun Voima-lehdestä.
Tämä osoittaa Bruunin mukaan, etteivät finanssimarkkinat kykene oppimaan ja korjaamaan toimintaansa edes aivan äskettäin läpikäytyjen kriisien perusteella.
– Ahneus kuuluu aina ihmisen ominaisuuksiin, sanoi talousasioiden alivaltiosihteeri Vesa Vihriälä valtioneuvoston kansliasta.
Ongelma on Vihriälän mukaan siinä, että lainsäädäntö ei pysy perässä, kun finanssimarkkinoilla kehitetään uusia instrumentteja ja toimintatapoja. Varsinkin jos taloustilanne pysyy pitkään suhteellisen vakaana, kuten Yhdysvalloissa jopa vuosikymmeniä nykyisen kriisin edellä, tilanteeseen totutaan eikä riskejä osata ennakoida.
– Nyt lainsäädäntöä muutetaan, mutta soditaanko taas edellistä sotaa? Vihriälä kysyi.
Hän arvioi, että kunhan kriisistä on selvitty, korjausliikkeiden ansiosta menee taas jonkin aikaa vähän paremmin, mutta pitemmän päälle tämäkään kriisi ei jää viimeiseksi.
Tavalliset kansalaiset
tarkkailijoiksi
Keskeisenä lääkkeenä keskustelussa, kuten kirjassakin, nousi esiin avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen.
– Se alkaa olla jo itsestään selvää, mutta 2000-luvun alussa se oli vielä vaikea vaatimus esitettäväksi, Bruun vertasi.
Kansanedustaja Anni Sinnemäki (vihr.) sanoi lukeneensa ajatuspajojen kirjaa siten, että siinä palataan aidon markkinatalouden ihanteisiin.
– Ihmiset voivat seurata omaa eläkesijoitustaan ja valvoa, että se ei tulisi käytettyä mielipuolisiin johtajien palkkioihin, Sinnemäki mainitsi esimerkkinä läpinäkyvyydestä.
Hän piti kehittämisen arvoisena ajatuksena yritysten riskien tarkkailua wikipedia-tyyppisesti tavallisten kansalaisten voimin.
– Valvonnan on hajauduttava. Sen ei pidä olla pelkästään asiantuntijatyötä, jossa käytetään termejä, joita kukaan ei ymmärrä.
Miten säädellä
rahan määrää?
Otto Bruun kehotti kiinnittämään huomiota ahneuden kritiikin ja eettisten näkökulmien lisäksi ennen kaikkea rakenteisiin.
– Edelleenkin suomalaiseen keskusteluun on rantautumatta sana kapitalismi, vaikka Financial Times julistaa jo kapitalismin loppua, Bruun kummasteli.
Hänen mukaansa rahoitusjärjestelmä on systemaattisesti tuottanut keinottelua. Keinottelu perustuu velanluontiin ja uskoon omaisuusarvojen kasvun jatkumisesta. Kun nousu-ura lakkaa, mekanismi päättyy kuin seinään ja kupla puhkeaa. Kuplan suuruutta kuvaa se, että maailman finanssivirtojen suuruus on yhden päivän aikana 5 600 miljardia dollaria, kun maailman bruttokansantuote on 120 miljardia eli vain 2,5 prosenttia siitä.
– Olennaista on, miten rahan määrää voi rajoittaa ja säännellä, Bruun painotti.
Yhdeksi keinoksi hän esitti finanssitransaktioiden verottamista. Sinnemäki oli samoilla linjoilla.
– Kriisit ovat osa kapitalismia, mutta voimme vaikuttaa kuplien suuruuteen ja muutosten jyrkkyyteen. Mitä vähäisempiä kuplia ja loivempia muutoksia, sen vähemmän dramaattisia seuraukset ovat. Tobinin-vero tai muu vastaava ei muuttaisi järjestelmän luonnetta, mutta sillä olisi pehmentävä vaikutus, Sinnemäki sanoi.
Lisäksi verolla voitaisiin hänen mukaansa kerätä varoja yleishyödyllisiin maailmanlaajuisiin tarkoituksiin, kuten Kööpenhaminassa loppuvuodesta mahdollisesti sovittaviin uusiin ilmastonmuutoksen hillitsemistoimiin.
Bruun säesti, että uusiutuviin energiamuotoihin panostaminen olisi muutenkin hyvin käytettyä elvytysrahaa. Lisäksi hän ottaisi mallia presidentti Franklin D. Rooseveltin ohjelmasta, jolla Yhdysvaltojen taloutta elvytettiin 1930-luvulla.
– Rahaa suunnattiin myös suoraan taiteilijoille ja tutkijoille, koska pitkittynyt talouslama oli iskenyt erityisesti heihin. Heillä raha meni suoraan kiertoon.
Kiistanalainen
asuntopolitiikka
Tilaisuudessa nousi esiin myös sosiaalipolitiikan rooli Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden ylikuumenemisessa, josta kriisi alkoi. Professori Risto Harisalo, joka sanoi puolustavansa klassista liberalismia, nimesi kriisin yhdeksi keskeiseksi syyksi sosiaalipolitiikalla perustellut lait, jotka edistivät asuntolainojen tarjoamista riskialttiille lainanottajille.
– Tarkoitushakuiset lait selittävät kriisiä ainakin osin. Kirjassa lopputulos on kuitenkin se, että markkinat ovat syypää ja taloudellisten toimijoiden on mentävä itseensä, Harisalo kritisoi.
Sinnemäkikin myönsi, että asuntopolitiikkaa olisi voitu tehdä toisella tavalla. Hän piti kuitenkin virheellisenä tulkintaa, että sosiaalipolitiikka sinänsä olisi synnyttänyt kriisin.
Kriisi tunnetusti laajeni erityisesti siksi, että riskialttiita lainoja oli paketoitu uudenlaisiksi arvopapereiksi, joiden arvon romahtaminen osaltaan johti luottamuspulaan ja investointipankkien kaatumiseen.
lehti 