Elokuvat
Enkelit ja demonit (Angels & Demons). USA, 2009. Ohjaus: Ron Howard. Pääosissa: Tom Hanks, Ayelet Zurer, Ewan McGregor.
David Koepp ja Akiva Goldsman kutsutaan kehiin käsikirjoittajiksi, kun tähtäimessä on megahitti tai muuten vain menestys.
Koeppin meriittilistalta löytyvät mm. Jurassic Park, Spider-Man sekä Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta. Goldsman on työstänyt Päämiehen, Kauniin mielen, parit Batmanit ja Da Vinci -koodin.
Tuo Dan Brownin menestysromaanin filmatisointi on kelpo viihdejännäri, mitä ei voi sanoa niinikään Brownin romaaniin pohjautuvasta Enkeleistä ja demoneista.
Koeppin ja Goldsmanin kimpassa työstämää käsikirjoitusta tekee mieli luonnehtia vähemmän mairittelevasti: kuin viimeisimmän Indiana Jones -filmin jämien pohjalta ranskalaisten viivojen varaan juosten k-stu.
Kaikki on nopeasti suolletun dialogin varassa, elokuvallinen omaehtoisuus loistaa poissaolollaan, homma on pantu purkkiin puhtaasti rahastusmielessä.
Ohjaaja on Da Vinci -koodin tapaan Ron Howard (Apollo 13, Kaunis mieli), pääosassa jatkaa Tom Hanks.
Hanks on Da Vinci -koodin tutuksi tekemä asiastaan innostunut Harvard-professori, symbolien kieltä tutkiva kadonneen aarteen metsästäjä.
Katolisen kirkon pääkallonpaikalla tapahtuu kummia, joten proffa kutsutaan Roomaan. Sen kaupunkikuvaa ja loistokasta arkkitehtuuria ei ehdi tapahtumissa paljon ihailla, niin kiireinen on kerronnan tempo.
Sitä paitsi kun tarkkoja ollaan, niin aina ei edes olla oikeasti Roomassa.
Vatikaanivaltion taloudesta vastaava arkkipiispa De Paolis leimasi elokuvan ”loukkaukseksi Jumalaa kohtaan” ja kielsi kuvaukset Vatikaanin alueella. Kuvauksia tehtiin mm. Casertan palatsissa Napolin lähistöllä.
Kiireinen kerronta on sinänsä ymmärrettävää, sillä koko jutun ytimenä on vanha tuttu ”taistelu aikaa vastaan” -kuvio.
Kuvion toteutus on kuitenkin yksioikoista juoksua ja kurvailua, kun toisinajattelijat katolisen kirkon huipulla käyvät taistoon. Salaseura Illuminatin juonima aikapommi tikittää uuden paavin valinnan ympärillä.
Katolisen kirkon kannalta panokset ovat huikeat, mutta katsojana on vaikea häikäistyä näin suoraviivaisesta menosta kohti onnellista loppua. Paavin kaltaista viranhaltijaa ei lennätetä muutenkaan leffoissa noin vain taivaan tuuliin, vielä vähemmän helvetin kiroihin.
Henkilöhahmoissa ei ole kiinnostavuutta, Enkelit ja demonit on aiheen (”antimateria”) hallitsema elokuva. Napit vastakkain ovat uskonto ja tiede.
Monien tahojen sovittamattomana ristiriitana pitämän jännitteen välille junaillaan leppoisa tasapeli. Jenkkiproffa epäilee, mutta kardinaali (Armin Mueller-Stahl) puolustaa notkeasti omaa kantaansa, joten se siitä.
Jumala on toiselle Iso Jii, toinen kuittaa asian pienellä – antaa molempien kukkien kukkia, kuuluu leffan suuri konsensus-julistus.
Matkan varrelle jää yksi aivan älytön viime hetken pelastus ja nuoren polven papin (Ewan McGregor) mielipuolinen helikopterikeikka, silmänlumetta sekin.
Hämäävä hyvä paha -akseli kuuluu toki pelin luonteeseen: ”tuo” on ilmiselvä roisto, mutta loppukiihdytyksissä nähdään, että eipäs olekaan. Ja päinvastoin.
Dan Browninsa lukeneet tuskin ilahtuvat tällaisesta romaanin silppuamisesta.
uutiskirje 