Yleisesti on vallalla käsitys, että loma virkistää ja auttaa ihmisen ylösrakentamista niin ruumiillisesti, kuin henkisestikin. Näkemys lienee oikea, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Pääministeri Matti Vanhasen lomailulla on taipumus synnyttää ajatuksen kulkuun liittyviä sivuvaikutuksia, joista kärsii koko Suomen kanssa.
Muistissa lienee vielä Vanhasen keväthangilta kimmonnut idea eläkeajan virittämisestä valtiotalouden kohentamiseksi. Idean julkistaminen nostatti poliittisen myrskyn, jonka tuhoja korjataan edelleen. Kesäiseltä uimarannalta tai marjametsästä Vanhanen poimi toimintaohjeen kuntapäättäjille. Nyt on aika lopettaa löysäily ja vetää rahapussin nyörit tiukalle. Toisaalta kuntien tulee valtion tapaan huolehtia elvytyksestä, jotta työllisyys ei romahtaisi.
Tässä tapauksessa lomailu näyttää poikineen pirstomieltä ja taittovirhettä. Niin kauas kuin miesmuisti yltää, on kuntia patistettu, hätistetty, kovisteltu ja uhkailtu tehostamaan, optimoimaan ja yhtymään. Kaikista parasta tarkoittaneista hankkeista huolimatta suuri osa kunnista painiskelee kroonisten talousongelmien kanssa. Ei taantuma ole päästänyt varakkaimpiakaan seurauksitta. Nyt näköpiirissä on kriisikuntaepidemia, jota esimerkiksi kotikuntani Raasepori oireilee vahvasti.
Miten talouden kiristäminen ja lainarahaelvytys istuvat yhteen? Ylimielisesti syömävelaksi kutsuttua lainaa kunnat joutuvat ottamaan kautta linjan, jotta palvelut asetusten ja lakien asettamaa rimaa hipoen tai limboillen kyettäisiin hoitamaan. Veroprosentin korotus on edessä kymmenillä kunnilla. Se onkin kunniallinen ja demokraattinen keino, mutta usein suurituloisten asiaa ajavien kunnallispoliitikkojen torjuma.
Vanhasen kuntaulostulossa hämmästyttää kunnallispoliitikko-ministerin rakentama vastakkainasettelu kunnan ja valtion välille. Valtiolta ei kuulemma ole odotettavissa taantumatukea, kuntien on selvittävä itse ongelmista.
Kuitenkin valtiovalta ja maan hallitus on se taho, joka päättää verokertymän ensijaosta kuntien ja valtion kesken. Omilla toimenpiteillään kulloinenkin hallitus asettaa kunnille tehtäviä, joista nämä joutuvat selviämään niin tai näin.
Loogistahan kuntien heikentäminen kieltämättä on viime vuosina voimistuneen yksityistämiskehityksen jatkumossa. Pitkän päälle sellainen yhteiskunta, jossa valtio olisi kaikki, mutta kunta yhteisöllisenä rakenteena vain historiallinen jäänne, olisi epämiellyttävä ja elinkelvoton.
Jos valtiovalta ei huolehdi taloudellisten resurssien ohjaamisesta tasapuolisesti kunnille, ne pakotetaan siirtymään ostopalveluihin. Suuri osa kuntalaisia ei varojen vähyyden vuoksi kykene yritysmuotoisesti tuotettuja palveluja käyttämään. Tässä mielessä palvelusetelit ovat silmänlumetta, jolla karua tilannetta peitellään valinnanvapauden nimissä.
Suhtautuminen kuntiin ja kuntien rooliin yhteiskunnassa vaatisi perusteellisen uudistuksen. Kunnat tulisi nähdä kansalaisyhteiskunnan kantavana rakenteena siitäkin huolimatta, että niillä on juridisesti julkishallinnollinen asema.
Suomi on laaja ja pitkä maa, jossa väestö valuu kohti etelää. Tämä tarkoittaa maaseutukuntien väestömäärän vähenemistä ja keskittymistä suurempiin keskuksiin. Helsingistä katsoen muu Suomi putoaa horisonttiin ja lakkaa olemasta. Siksi kunnallinen itsehallinto on vaarassa muuttua oikullisten hallitusten vasallihallinnoksi.
Jos työväenpuolueet todella pääsevät lähiviikkoina samaan pöytään käymään yhteistä strategiakeskustelua, tulisi kuntien perustuslaillisen aseman uudelleen arvioinnin olla yksi niistä aiheista, jota vakavasti pohditaan.
Sen kautta avautuisi näköaloja myös muiden keskeisten ongelmakysymysten, kuten työn ja työllisyyden sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuden käsittelylle.
Yksi neuvo evästykseksi: Vastikään lomalta palanneet älkööt vaivautuko.
uutiskirje 
