Eri kansalaisjärjestöillä on ollut jo muutaman vuoden ajan tapana kerääntyä Helsingissä Säätytalon eteen banderolleineen silloin, kun hallitus aloittaa budjettiriihensä valtion seuraavan vuoden talousarvioesityksestä. Ministerit ovat saaneet viime hetken evästykset ennen neuvottelujensa alkua, jos vain ovat malttaneet hetkeksi pysähtyä. Useimmat eivät ole vaivautuneet. Niin oli tänäkin vuonna.
Säätytalon portailla oli kuitenkin ministereitä odottamassa oman asiansa hyvin tunteva – kuten Helsingin työttömät – mielenosoittajien joukko. Heidän sanomaansa muun muassa perusturvan tason jälkeenjääneisyydestä olisi ministereidenkin kannattanut kuunnella herkällä korvalla, vaikka suurin osa ”neuvoteltavista” budjettiasioista olikin jo etukäteen lyöty lukkoon kabineteissa.
Näin hankalissa taloustunnelmissa budjettiriihi on lämmennyt viimeksi ehkä 1990-luvun alkupuolen laman aikaan. Niukkuuden jakaminen ei tietenkään koskaan ole mukavaa, vaikka tilannetta helpottaakin se, että valtio aikoo ottaa yli 13 miljardia euroa velkaa.
Kaikki hallitukset tekevät vaikeissakin tilanteessa poliittisia arvovalintoja. Jos lisärahaa ei tule työllisyyden hoitoon, niin se on poliittinen päätös, josta hallitus myös kantaa vastuunsa. Jos kuntien valtionosuuksia ei nosteta, niin jokainen tietää, että tällä päätöksellä hankalat ratkaisut ulkoistetaan kuntiin. Kuntien on joko huononnettava palvelujaan, korotettava veroprosenttiaan tai joidenkin kuntien tehtävä jopa molempia.
Kun kunnallisvero ja kuntien keräämä kiinteistövero ovat tasaveroja, ne rasittavat suhteellisesti eniten pienituloisia. Myös arvonlisävero – on se sitten millä tasolla tahansa – kohdistuu suhteessa ankarimmin pienituloisiin.
Hallitus selvästikin hivuttaa Suomea kohti tasaveroa, mikä vain entisestään kasvattaa eriarvoisuutta. Tuloerothan ovat Suomessa kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana eniten OECD-maista ja nykymenolla muutosta ei ole näköpiirissä.
n
Savuna ilmaan
Suomessa on tänä kesänä tullut niin hyvä viljasato, että puhdasta leipäviljaa riittää jopa poltettavaksi. Hyvä sato on nykypäivän viljelijälle huono sato, sillä ylisuuri tarjonta voi rojauttaa hinnat alas. Viljelijälle on tässä tilanteessa edullisempaa myydä viljansa energialaitoksilla kuin kuivattaa se itse niiltä ostettavalla energialla.
Kuluttajan kannalta tilanne on todella omituinen. Kaupoissa leivän hinta vain nousee ja monissa kaupungeissa leipäjonot pitenevät, mutta leipäviljaa poltetaan samaan aikaan savuna ilmaan. Katajaisen Suomen kansan on tätä vaikea hyväksyä. Maatalouspolitiikan ihmeellisyyksiä on vielä sekin, että viljelijät saanevat kansallisia tukia, vaikka myisivät leipäviljan poltettavaksi.
uutiskirje 