– Hyvinvointivaltio nauttii suomalaisten kannatusta. Myös päättäjien kannattaa muistaa tämä, Väestöliiton toimitusjohtaja Helena Hiila sanoo.
Hän tähdentää, että ihmiset haluavat oikeudenmukaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa.
Edellisen laman aikana säästöjä haettiin karsimalla peruspalveluita. Tällä tavalla perheiden hätä syveni ja paine kohdistui erityispalveluihin.
Laman jälkeen perheille suunnatut tulonsiirrot jäädytettiin ja niitä jopa leikattiin. SATA-komiteassa valmistellaan tulevaisuuden sosiaaliturvauudistusta. Hiilan mukaan nyt tulisi palauttaa perhe-etuuksien arvo ja varmistaa lainsäädännöllä, että reaaliarvo myös säilyy.
Hiila korostaa, että meillä on nyt vielä mahdollisuus pitää kiinni hyvistä palveluistamme muun muassa neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja terveyskeskuksissa.
– Vaikka Suomen lapsiköyhyys lukeutuu EU:n pienimpiin, meillä ei ole syytä heittäytyä huolettomiksi: lapsiköyhyytemme on kolminkertaistunut 15 vuodessa.
Väestöliitto muistuttaa, että viime laman vaikutuksista on runsaasti tutkimustietoa. Tutkimukset vahvistavat, että peruspalveluista kannattaa pitää kiinni. (KU)