Opetusministeri Henna Virkkusen mielestä kaikkien irtisanottujen tai irtisanomisuhan alla olevien kannattaa taantuman aikana hankkia lisäkoulutusta. Muidenkin on hänen mielestään syytä hankkia lisäpätevyyttä.
Erityisesti Virkkunen patistelee niitä, joilla ei ole aiempaa koulutusta.
– Työelämässä on satojatuhansia ihmisiä, joilla ei ole mitään ammatillista koulutusta, vaikka työkokemusta on pitkästi. He ovat heikoimmassa asemassa, jos työpaikka menee alta, Virkkunen sanoo.
Usein pulmana on ollut saada pitkän työuran tehneet, mutta vähemmän koulutetut jatko-opintoihin.
– On totta, että koulutus kasautuu. Työnantajat lähettävät aktiivisesti koulutukseen niitä, joilla on jo korkeampi koulutus.
Vähemmän koulutetut jäävät helposti ulkopuolelle. Jatkossa yritämme saada myös heidät koulutuksiin.
Virkkusen mukaan koulutus ei kiinnosta etenkään yli 50-vuotiaita.
– Siinä iässä ajatellaan usein, ettei kannata enää opiskella uuteen ammattiin, vaikka työpaikka menisi alta. Viisikymppisenäkin voi kuitenkin vielä aloittaa uuden työuran.
Virkkusen mielestä pitää pyrkiä siihen, että kaikki hankkisivat koulutuksen, suorittaisivat näyttötutkintoja tai hankkisivat muuten lisää ammatillista pätevyyttä. Tavoitteena on, että jatkossa 60 prosenttia aikuisväestöstä osallistuisi täydennyskoulutukseen.