Aleksi Lillberg ja Dan Koivulaakso kirjoittavat (KU 29.1.) perustulon ja ansioturvan välisestä suhteesta lähtökohtanaan Heikki Hiilamon ja Helena Hiilan erinomainen kirjoitus Helsingin Sanomissa, jossa ongelma nostettiin kunnolla esiin.
Heidän mielestään on ”yleinen väärinkäsitys” että ay-liike vastustaisi perusturvan korottamista. Kuitenkin heti seuraavassa lausessa he kertovat mistä on kyse: perusturvaa ei saa nostaa missään nimessä niin, että ero perusturvan ja ansioturvan välillä kaventuisi! He jättävät kuitenkin sanomatta, että heidän mielestään perusturvaa saa kyllä suhteellisesti heikentää, niin kuin onkin tapahtunut.
Perusturva on meillä Suomessa mitoitettu erittäin niukasti ja lisäksi sillä tavoin omituisesti, että esimerkiksi työmarkkintauella oleva joutuu hakemaan toimeentulotukea saadakseen lain hänelle takaaman vähimmäistoimeentulon. Tämän lisäksi perusturvaa (suurinta osaa siitä) ei ole sidottu indekseihin eikä se nouse kun keskimääräinen tulotaso nousee.
Näin joka kerta kun ansioturvataso kohoaa tulotason nousun takia, perusturva jää jälkeen. Tällä hetkellä se on jäänyt jälkeen jo niin reilusti, että tilanteen palauttaminen ennalleen vaatisi perusturvan korottamista noin 30–40 prosenttia.
Kyse ei suinkaan ole perusturvan ja ansioturvan eron kaventamisesta, kuten Lillberg ja Koivulaakso antavat ymmärtää. Tämä maksaa varsin paljon ja se maksaa vielä enemmän jos siihen kytketään ansioturvan parantaminen, kuten SAK vaatii.
Kun kyse on perusturvasta, ei voi myöskään puhua siitä että lisäsummat ovat ”pieniä” ja että pitää olla varaa myös ansioturvan korottamiseen. Jo perusturvan tasokorjaus on niin kallista, että sen hyväksyminen vaatisi suurta yksimielisyyttä, eikä ainakaan sitä että ay-liike yhdessä työnantajien kanssa pistää kapuloita rattaisiin. On todella omituista, että ay-liike näyttää kylmää kättä juuri niille ihmisille, jotka ovat joutuneet eri syistä ulos työelämästä ja jotka eivät mitään toivoisi enempää kuin päästä takaisin kiinni ansiosidonnaisiin etuuksiin. Niiden hienoutena kun on juuri se, että työttömyys tai sairaus ei pudota aikaisempaa ansiotasoa kohtuuttomasti.
Mikä erottaa tavallisen SAK:n työssäolevan jäsenen perusturvasta? Seitsemän kuukauden työttömyys! On vaikea uskoa että tämä olisi ikuisuus, niin kuin SAK:ssa tunnutaan ajattelevan.
Minusta ay-liike on tässä pilannut pahasti maineensa. Ymmärrän hyvin, että monissa liemissä keitetyt oikeistososiaalidemokraattiset ay-miehet ja -naiset eivät piittaa perusturvasta. He voivat kirkkain silmin väittää ettei ay-liike vastusta perusturvan nostoa – kunhan töissäolevien suhteellisiin etuuksiin ei puututa.
Käsittämätöntä sen sijaan on, että kaksi nuorta ja järkevää vasemmistoliittolaista asettuu samaan rintamaan ja tekopyhästi kirjoittaa ”hyvästä” perusturvasta ja uudesta perustulomallista, joka ei asettaisi köyhiä köyhiä vastaan. Tosiasia kun nyt on se, että ay-liike on tässä avoimesti ja härskisti asettunut köyhiä vastaan. Siinä asetelmassa Vasemmistoliitto ei saisi olla mukana köyhien vastaisessa rintamassa yhdessä sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen kanssa.
lehti 