Nykyteatterin suuri tehtävä on huutaa maailmalle, että tunteet kuuluvat elämään.
Mutta pitääkö tunteille antaa kaikki valta?
Katsoja, joka pohtii tätä kysymystä nähtyään Turun kaupunginteatterin Anna Kareninan, edustaa varmaankin juuri sitä ihmisrobottien joukkoa, jota ohjaaja Andriy Zholdak on näytelmällään halunnut herätellä.
Zholdakin oma vastaus kysymykseen tuntuu olevan myönteinen. Fiktiivinen Anna Karenina olisi kyllä välttynyt paljolta ikävältä jos olisi hiukkasen suitsinut intohimoista rakkauttaan. Mutta se juuri, että Anna antoi palaa, teki romaanista maailmankuulun.
Todellisuudessa ihminen on suitsinut tunteensa olemattomiin. Nykyihmisen täytyy Zholdakin mielestä etsiä elävää tunnetta, rakkauden jännitettä, sillä ilman sitä ihminen on arvaamaton, vaaraksi muille ja itselleen.
Katsojan uinuvat kohdat
Leo Tolstoin romaani sijoittuu 1800-luvun lopulle venäläisen yläluokan seurapiireihin. Lähes tuhatsivuinen romaani kuvaa tarkasti Annan ja kreivi Vronskin sekä Levinin ja Kittyn rakkaudet.
Zholdak ottaa Tolstoin järkäleestä käsittelyyn vain Annan rakkaudentunteen, sen heräämisen, kukoistuksen ja kuihtumisen. Ja hän tekee sen tavalla, jossa aikakaudet sekoittuvat. Nykypäivän huumeinen, kiireinen ja välinpitämätön meno rinnastuu romaanin seurapiirihömppään.
Käsiohjelmassa Zholdak sanoo, että teoksen tehtävä ei ole tehdä katsojan oloa mukavaksi. Katsoja joutuu ajattelemaan ymmärtääkseen näkemänsä.
Ohjaaja haluaa esityksellään kosketella katsojan uinuvia, suljettuja kohtia. Siksi tunteet tehdään hyvin fyysisesti. Hypitään seinille, rullaluistellaan, kiskotaan rakkauden kohdetta näkymättömällä narulla. Temput vaativat näyttelijöiltä melkoista fyysistä voimaa ja taituruutta.
Koko näyttämölle levittyvän vauhdikkaan menon rinnalle katsojalle videoidaan esityksestä lähikuvaa. Kasvoilta heijastuvat mielenliikkeet syvensivät kerrontaa.
Kiinnostava oli myös toiston käyttö. Muuten kiihkeätempoinen esitys pysähtyi toisinaan kokonaan, kun jotakin liikesarjaa ja tapahtumaa toistettiin useampaankin otteeseen. Vaikuttavinta tämä toisto oli loppukohtauksessa, jossa Anna kaataa kerta toisensa jälkeen puun, kiskoo sen ylös ja kaataa taas.
Hurja Anna
Satavuotiseen uneen tuupertuneen eurooppalaisen ihmisen herättelijäksi, Annaksi, on löytynyt Krista Kosonen, joka vetää täysillä ja aukinaisena koko neljä ja puolituntisen esityksen. Suoritus on hurja. Kerta kaikkiaan. Kososen Anna on vahva ja ylväs, mutta samalla hyvin herkkä. Annalle rakkaus ei ole onni tai onnettomuus. Se on vain asia, joka on pakko elää, täysillä.
Ohjaaja Zholdak ilmoittaa kulkevansa Jerzy Grotowskin ja Konstantin Stanislavskin jalanjäljissä. Edellinen korosti muun muassa sitä, että ruumis ja ääni ovat näyttämötaiteen peruselementtejä, joiden hallinnasta on kyse. Jälkimmäisen ideaa on taas vaikkapa se, että näyttämön todellisuudelle on ominaista se, ettei se ole sama kuin elämän todellisuus.
Nämä opit näkyvät hyvin Kososen Annassa, joka vain hämärästi muistuttaa Tolstoin Annaa, vaikka saattaakin olla sama nainen.
Turun kaupunginteatteri. Anna Karenina. Leo Tolstoin romaanin pohjalta käsikirjoitus: Andriy Zholdak ja Valeriy Zholdak. Ohjaus: Andryi Zholdak. Lavastus: Astrid Kutschale ja Sari Läikelä. Rooleissa muun muassa: Krista Kosonen ja Markus Järvenpää.
lehti 