Elokuvantekijä Anastasia Lapsui on miehensä Markku Lehmuskallion kanssa tehnyt jo kymmenen elokuvaa, uusin kantaa nimeä Sukunsa viimeinen.
Lapsui on aina ammentanut elokuviensa aiheet omasta menneisyydestään, alkuperäiskansojen elämästä. Itse hän on nenetsi, jotka asuvat Jamalin- ja Taimyrin niemimailla sekä Komin tasavallassa. Heitä on näillä alueilla noin 40 000.
Nenetsit ovat onnistuneet säilyttämään oman identiteettinsä ja vanhat tapansa modernin maailman puristuksessa – ainakin osittain.
– Osa muuttuu, osa säilyy. En voi sanoa, että kaikki muutos olisi huonoa koska elämää ei voi pysäyttää, Lapsui sanoo.
Lapsui kuvaa elokuvissaan hiljalleen katoavaa kulttuuria, ja pienen kansan kokemaa ulkopuolisuutta. Siinä on jotain mihin suomalaisetkin voivat samaistua. Kaikki hänen elokuvansa ovat tositarinoita. Myös uusin elokuva perustuu omakohtaisiin kokemuksiin.
– Keskuudessamme eli lapsuudessani nuori tyttö, jolla ei ollut sukua. Meillä nenetseillä puolestaan oli suuret perheet. Ajattelin, että jos joku häntä tönäisee, niin kukaan ei huomioi. Kaikki toivoivat hänestä hyvää ihmistä ja hyvää yhteiskunnan jäsentä. Meidän tehtävänä on näyttää, että häneen osoitetut toiveet ovat toteutuneet.
Dokumentista fiktioon
Anastasia Lapsui on alun perin tehnyt dokumentteja, mutta havainnut myöhemmin draaman ja fiktion yhdistämisen hedelmälliseksi.
– Monet pitävät elokuviani dokumentteina, koska otan aiheet aina omasta elämästä, Lapsui sanoo.
Lapsui ja Lehmuskallio tuovat lisää dokumentaarisia sävyjä elokuviinsa, kun eivät käytä lainkaan ammattinäyttelijöitä. Ihmiset ovat elokuvissa juuri sellaisia kuin oikeastikin.
Amatöörinäyttelijöistä huolimatta elokuvan tekeminen on kallista puuhaa. Pienen elokuvan tekijä saa taistella rahoituksen kanssa. Lapsui myöntääkin, ettei elokuvien tekeminen Suomessa, ilman nenetsien tukea onnistuisi.
– Samalla rahalla ei elokuvia Suomessa tehtäisi. Ellei meillä olisi nenetsien ja nenetsien hallinnon tukea takana, olisi elokuvien tekeminen liki mahdotonta, Lapsui summaa.
Shamaani ja elokuvaohjaaja
Omassa yhteisössään, eli nenetsien keskuudessa, elokuvaohjaaja Anastasia Lapsuilla on aivan erityinen asema. Häntä on jopa kutsuttu naispuoliseksi shamaaniksi, joita syntyy vain kerran sadassa vuodessa.
Shamaani on leppoisa ja hyväntuulinen, joka selittää niin kovaa tahtia, että tulkilla on vaikeuksia pysyä perässä. Kerrottavaa riittää, sillä elokuva Sukunsa viimeinen on Lapsuille hyvin henkilökohtainen.
– Otan elokuvieni aiheet aina oikeasta elämästä. Vaikka kaikki elokuvat perustuvat tositapahtumiin, suodatan ne kuitenkin sydämeni läpi.
Lapsui on miehensä Markku Lehmuskallion kanssa tehnyt elokuvia jo parisenkymmentä vuotta.
– Työnjako on sellainen, että Anastasia hoitaa kommunikoinnin ja minä yritän laittaa sen elokuvaksi, Lehmuskallio sanoo.
Pari tapasi kun Lehmuskallio tuli tekemään elokuvaa pohjoiseen. Kuvausryhmä tarvitsi oppaan ja Lapsui suostui.
– Sitten Markku huomasi, ettei parempaa naista olekaan, Lapsui nauraa, ja romanssi oli syttynyt.
Nenetseille elokuva on leikkiä
Lapsuin vanhemmat toivoivat tyttärestään paimentolaista, mutta Lapsui valitsi toisin. Hän toimi ensin radiotoimittajana 26 vuotta. Valinta elokuvaohjaajan ammatista oli yllättävä nenetsiyhteisössä, koska nenetsit suhtautuvat elokuvaan leikkinä.
– Elokuva ei ole tärkeä juttu nenetseille.
Mitä he ovat pitäneet elokuvista, jotka kuitenkin heistä ja heidän elämästään? Lehmuskallio sanoo, että he ovat pitäneet aiemmista elokuvista.
– Niissä on ollut vain liian surullisia loppuja. Niissä he näkevät oman kansansa kuoleman, Lehmuskallio jatkaa.
Sukunsa viimeinen sai ensi-iltansa perjantaina 26. helmikuuta 2010. Juttu on muokattu Viikkolehdessä 18.6. 2009 ilmestyneestä haastattelusta.
uutiskirje 
