Otetaan muutama tädeiksi puettu setä, reippaasti mustaa huumoria ja avoimesti murhanhimoisia ihmisiä. Voisi kuvitella, että materiaalista saisi suuremmankin sopan. Arsenikkia ja vanhoja pitsejä on viihdyttävä, mutta löysätempoinen ja liian pitkä. Ei siis ohjaaja Neil Hardwickia terävimmillään.
Tarina on oiva, Siskokset Abby (Esko Roine) ja Martha (Asko Sarkola) Brewster auttavat pyyteettömänä laupeudentyönään yksinäisiä herrasmiehiä ajasta ikuisuuteen. Toki herrasmiesten mielipidettä kysymättä.
Teddy Brewster, (Jari Pehkonen) edellisten veljenpoika, kuvittelee olevansa edesmennyt presidentti Theodore Roosevelt. Ihan ymmärrettävästi hän kaivaa kellarissa Panaman kanavaa – jolle tädeillä on omat käyttötarkoituksensa.
Ymmärrettävästi Teddy kaivaa kellarissa Panaman kanavaa.
Toinen veljenpoika Jonathan Brewster (Mikko Kivinen) on vähemmän harmittomasti hullu, eikä hänen ilmestymisensä ole tädeillekään iloinen yllätys.
Mortimer Brewster (Santeri Kinnunen) on veljenpojista viimeinen, teatterikriitikko ja menossa naimisiin. Vähitellen hän kuitenkin alkaa epäillä, ettei Brewsterien ole järkevää avioitua.
Loistavat tädit
Jostain syystä miehet naisten vaatteissa tuntuvat olevan aina hulvaton ilmiö. Katsojaa kuitenkin häkellyttää, kun näiden ilmeisten transmummojen sukupuoleen ei millään muotoa kajota. Etenkin kun yhteisön miehet tuntuvat kohtelevan heitä kuin erityisen herttaisia vanhoja rouvia ainakin.
Tästä epämääräisyydestä huolimatta tädit ovat aivan loistavia. Etenkin Esko Roine tekee pikkutarkan ja ihastuttavan roolin Abbyna. Ilman silmälaseja ja kauempaa katsoen voisi hyvinkin mennä lankaan, että näyttämöllä touhuaa ja elehtii nainen. Monin paikoin Arsenikkia ja vanhoja pitsejä onkin Roineen juhlaa.
Asko Sarkolan esittämä Martha on hahmona eteerisempi, kodinhenki. Henkilö, joka osaa valmistaa seljaviinin, jonka tappavuus on taattu. Sarkola ja Roine pelaavat hienosti yhteen ja heidän työskentelynsä seuraaminen on ilo.
Yleisön iloksi
Santeri Kinnunen on komediarooleissaan kaksijakoinen, joka hän tekee roolinsa yhdellä totutulla tavalla tai on aivan loistava. Ikävä kyllä tässä näytelmässä hän ei yllä parhaaseensa. Vaikkakaan ei missään nimessä ole huono.
Suurta iloa ja hupia aiheuttaa Jouko Klemettilän esittämän tohtori Einsteinin seuraaminen.
Yleisöön Arsenikkia ja vanhoja pitsejä uppoaa hyvin. Katsomo raikuu naurusta valtaosan ajasta. Terävimmissä kohdin näytelmä onkin loistava, harmillista ettei jännite riitä kantamaan kuitenkaan koko näytelmää.
Jyrki Sepän lavastus on yllätyksetöntä, mutta toimivaa. Markku Penttilän valosuunnittelu taas vivahteikasta ja vie tarinaa monin paikoin eteenpäin. Sari Salmelan puvustus sekä Anu Laaksosen ja Ari Haapaniemen kampaukset ja peruukit auttavat tätejä muuttumaan pehmeiksi ja lämpimiksi – joskin murhanhimoisiksi hahmoiksi.
Helsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö. Joseph Kesselring: Arsenikkia ja vanhoja pitsejä. Suomennos: Liisa Urpelainen. Ohjaus: Neil Hardwick. Lavastus: Jyrki Seppä. Valot: Markku Penttilä. Puvut: Sari Salmela. Rooleissa: Esko Roine, Asko Sarkola, Jari Pehkonen, Santeri Kinnunen, Mikko Kivinen, Jouko Klemettilä, Markku Huhtamo, Sanna June Hyde, Matti Laine, Mika Räinä, Petri Johansson, Antti Laukkarinen.
uutiskirje 
