Luin viikolla 12 ilmestyneen Viikkolehden keskustelua-palstalta parikin turkistarhausta käsitellyttä kirjoitusta. Molemmissa tarhausta puolusteltiin alan työllistävällä vaikutuksella ja sen tuomilla vientituloilla. Toisaalta todetaan, että ”tarhaajien ansiot ovat viime vuosina olleet surkeat.”
Ei liene mitään syytä ryhtyä kumoamaan näitä faktoja. Minun on kuitenkin vaikea käsittää, että työllistämisvaikutuksella ja vientituloilla yritetään oikeuttaa ihmisten harjoittama eläinrääkkäys. Kirjoituksissa kerrotaan annettavan rakkautta eläimille ja toisaalta, ettei tarhaaja laiminlyö eläimiä, koska tärkeintä on hyvänlaatuinen turkis.
Turkiseläimiksi alistettujen eläinten tarpeet ja kyvyt ovat satojen tuhansien vuosien kehitystaipaleen kautta rakentuneet suhteessa monitahoiseen luonnonympäristöön. Se on täysin vastakkaista häkkielämälle eikä ole eläimistä huolehtimista saatikka eläimiin kohdistettua rakkautta. Kapitalismin ahneudelle ei ole pyhää ihmisten oikeuden saati sitten eläinten.
Minun vasemmistolaisuuteni on humanismia osoitettuna niin ihmisille kuin eläimille. Se on huolta myös muusta luonnosta.
Kun pohditaan miten välttämättömän tarpeen tyydyttämiseen turkiksia tuotetaan, niin sitä raadollisemmaksi se osoittautuu. Alkuperäiskansoille turkikset ovat olleet välttämättömyys. Niitä ei kuitenkaan hankittu eläimiä rääkkäämällä. Nyt eläimiä rääkätään tyydyttämään varakkaiden ihmisten turhamaisuutta. Mitä vasemmistolaisuutta on tämän toiminnan hyväksymisessä?
Toisessa julkaistuista kirjoituksissa ajatellaan stadilaisuuden asettavan ymmärtämisesteitä puolueen puheenjohtajalle. Minä en ole tällaista havainnut.
Meidän vasemmistolaisten pitää huolehtia siitä, että ihmisiä, eläimiä ja muuta luontoa ei riistetä. Mielestäni tämä on perusarvo.
lehti 