Juhani Harjunharja totesi Viikkolehdessä (6.8.), että vasemmiston olisi otettava koko talouselämä demokratiasyyniin ja pantava alulle todellinen superhanke talouden kaikinpuoliseksi demokratisoinniksi.
Tuotantovälineiden yksityisomistus vie kehitystä väistämättä juuri päinvastaiseen suuntaan. Kapitalismin kirkkain ydin löytyy omistusoikeuden tuhoamisesta, monopolien ja kartellien luomisesta.
Marxin Pääoman 1. osassa kuvaama ns. alkuperäinen kasautuminen kertoo tästä karua kieltään: ”Prosessi, joka luo pääomasuhteen, ei siis voi olla muuta kuin työmiehen erottamisprosessia työnsä edellytysten omistamisesta, prosessia, joka toisaalta muuttaa yhteiskunnalliset elinhyödykkeet ja tuotantovälineet pääomaksi, toisaalta välittömät tuottajat palkkatyöläisiksi. Niin sanottu alkuperäinen kasautuminen ei siis ole muuta kuin tuottajien ja tuotantovälineiden historiallista eroamisprosessia. Se näyttää ’alkuperäiseltä’, koska se muodostaa pääoman ja sitä vastaavan tuotantotavan esihistorian.”
Rikkaus kasvaa eniten niille, jotka ovat aikoja sitten lakanneet työtä tekemästä.
Työvoimatavaran omistaminen ja pääomien omistaminen ovat kaksi hyvin erilaista omistamismuotoa. Samoin niihin liittyvät periaatteetkin.
Lontoon yliopiston antropologian professori David Graeber eritteli Niin&näin-lehdessä (4/09) oikeiston ja vasemmiston tapaa suhtautua omaisuuteen.
Suvereenin valtiovallan näkökulmasta vain sellainen on elävää, jonka voi tappaa. Samaan tapaan suvereenille oikeistolaiselle valtiovallalle omaisuus on todellista, kun sen voi takavarikoida tai tuhota.
Graeberin mukaan myös kansainvälisessä politiikassa ’realismi’ tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan valtiot käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja, aseitakin, saavuttaakseen tavoitteensa.
Graeber muistuttaa, että ei pidä sekoittaa aineellista todellisuutta esimerkiksi suurvaltion intresseihin. Suurvaltioiden aineelliset ja taloudelliset intressit ylittävät aina hyvän tahdon säilyttää olemassa oleva omaisuus koskemattomana.
Kapitalismihan uusiutuu ainoastaan palauttamalla säännöllisin väliajoin vanhan kurjuuden. Uudis- ja jälleenrakentaminen ovat sen lempilapsia, ja ne puolestaan edellyttävät vanhan hajottamista. Siksi sodat ovat kapitalismille aina niin tuottoisia.
Tähän väliin taloudellinen demokratia sopii huonosti.
Graeberin mukaan vasemmisto on perustanut ajattelunsa toisenlaiseen käsitykseen todellisuudesta. Sitä voisi kutsua mielikuvituksen poliittiseksi ontologiaksi, luomisen, keksimisen ja tekemisen periaatteiksi.
Marx korosti sitkeästi ihmisen luovuutta erona eläimestä. Ihmisten ainutlaatuinen ominaisuus on ensin kuvitella asiat ja sitten toteuttaa ne. Tätä prosessia Marx kutsui tuotannoksi.
Pääoman kasaamisen lakien alaisena tuotanto kutistaa ihmisen keksimiskykyä ja luovuutta. Ja jossain tässä yhteiskunnallisen kitkan saumakohdassa olemme, jota Juhani Harjunharju varmaankin tarkoittaa talouden kaikenpuolisella demokratisoimisella.
Paradoksi: Taloudellisessa lamassa olemme silloin, kun olemme maailmanlaajuisesti ahkeroineet ja tuottaneet yli tarpeidemme. Silloin iskee köyhyys, itku ja hammasten kiristys, kun varastot pullottavat täyteyttään. Silloin oikeisto aloittaa hirmuisen varastoiden ja tuotantolaitosten tyhjennys- ja tuhoamistyön, ettei tavaroiden hinnat halpenisi.
Graeberin mukaan tässä kohtaa astuu esiin väkivalta, joka on kenties ainoa toiminnan muoto, joka voi vaikuttaa toisiin ihmisiin olematta kommunikatiivinen:
”Mielestäni oikeistolaisen ajattelun ydin on tässä: Poliisit ovat fyysisen voimankäytön asiantuntijoita, joiden tehtävä on ylläpitää yhteiskunnan lakeja. Tässä väkivalta määrittelee hienovaraisin keinoin yhteiskunnan ja terveen järjen mittapuut.”
lehti 