19-vuotias Mila on tunnettu henkilö Sarajevossa, sillä hän on antanut lehtijutuissa ja dokumenttielokuvassa kasvot Bosnian sodassa 1992–1995 kadonneille lapsille.
Kuvissa Mila esiintyi blondina, mutta nyt hän on värjännyt hiuksensa tummanruskeiksi, lähelle luonnollista väriä.
– En halua, että ihmiset tunnistavat minut kadulla, Mila sanoo uutuuttaan hohtavan ostoskeskuksen kahvilassa Sarajevossa.
Mila eli lapsuutensa Serbian pääkaupungissa Belgradissa ja luuli olevansa kuin kuka tahansa serbityttö. Vasta 17-vuotiaana hänelle selvisi, että hän syntyi itäbosnialaisessa Caparden muslimikylässä Senida Becirovic -nimisenä bosnjakkina.
Sotilas löysi vauvan
Serbiarmeijan osasto valloitti Caparden huhtikuussa 1992. Hyökkäyksen aikana serbisotilas kuuli tuhoutuneesta talosta lapsen itkua ja löysi yksin jääneen, yhdeksänkuukautisen tyttövauvan.
Sotilas sääli tyttöä ja otti mukaansa. Hän jätti vauvan äitinsä hoiviin, ja tämä toimitti tytön serbialaiseen orpokotiin. Sieltä hänet adoptoi jo iäkäs belgradilainen Jankovicin pariskunta, joka oli menettänyt kaksi poikaa autokolarissa.
Milan hengen pelastanut sotilas kaatui muutaman kuukauden kuluttua.
Lapsuus Belgradissa
Jankovicit nimesivät tytön Milaksi, ja hän sai serbikasvatuksen. Ottovanhemmat eivät kuitenkaan yrittäneet teeskennellä, että Mila olisi heidän biologinen lapsensa.
Jo kuuden vanhana Mila sai tietää olevansa adoptoitu. Kun hän 13-vuotiaana olisi halunnut kavereidensa tavoin ortodoksisen kasteen, Jankovicit eivät antaneet tähän lupaa.
– He kehottivat odottamaan, kunnes täytän 18. Koska olin lähtöisin Itä-Bosniasta, he olettivat, että olen syntyjäni muslimi, Mila kertoo.
Mila kehuu lapsuuttaan belgradilaisessa lähiössä onnelliseksi. Ottovanhemmistaan hänellä on vain hyvää sanottavaa.
Milan teini-ikä kävi kuitenkin yli 70-vuotiaille Jankoviceille raskaaksi, ja he luovuttivat tytön tunnettuun lastenkotiin Pohjois-Serbian Novi Sadiin.
Opettajaisä löytyi
Vuonna 2008 lastenkodin sosiaalityöntekijä pyysi Milaa antamaan DNA-näytteen. Kävi ilmi, että tytön isä oli lukion opettaja Muhamed Becirovic. Hän tuli Saksasta tapaamaan tytärtään ja kertoi, että tämän alkuperäinen nimi oli Senida.
– Sillä hetkellä halusin vain kuolla, Mila kertoo.
Muhamed Becirovic oli sodan aikana töissä läheisen Tuzlan kaupungin lukiossa ja seurasi televisiosta, kuinka Serbian tankit vyöryivät hänen kotikyläänsä.
Palatessaan kylään Becirovic löysi kotinsa rauniot, koko perhe oli kadonnut. Hän etsi tuloksetta perheenjäseniään neljä vuotta. Sodan loputtua 1996 hän jätti vielä verinäytteen Bosnian keskustietokantaan ja muutti Saksaan.
Ristiriitaisia tunteita
Bosniassa kadonneiden ihmisten instituutti on listannut noin 2 000 sodassa kadonnutta lasta. Puolet heistä on onnistuttu yhdistämään joukkohaudasta kaivettujen luiden DNA:n kanssa, loppujen kohtalo on yhä selvittämättä.
Mila Jankovic/Senida Becirovic on listalta ainoa, joka on löydetty elävänä.
Saatuaan tietää alkuperänsä Mila muutti asumaan Sarajevoon tätinsä luo.
– Vasta silloin opin, kuinka brutaali sota se oli. Monien tarinat ovat paljon rankempia kuin minun. Syytän serbejä, koska he jättivät minut ilman äitiä ja siskoa, tyttö pohtii.
– Kasvattivanhempani kuitenkin antoivat minulle kaikkensa. He ovat serbejä, ja olen iloinen, kun saan tuntea heidät, Mila jatkaa.
Totuttelua uuteen
– Ihmiset ovat joko hyviä tai pahoja. Ei ole mitään muuta, Mila uskoo.
Hän on päättämässä lukiota ja tähtää ammattikorkeakouluun. Kahden vuoden jälkeen hänellä riittää vielä totuttelemista uuteen elämäänsä.
– Minusta tuntuu yhä kuin puolet minusta olisi täällä Sarajevossa ja puolet Jankovicien luona.
Yksi asia on varmaa Milan elämässä: hän haluaa selvittää, mitä äidille ja siskolle tapahtui.
– Odotan joka päivä tietoa, ovatko he elossa.
lehti 