Veljekset (Suomi 2011). Ohjaus: Mika Kaurismäki. Käsikirjoitus: Kaurismäki ja Sami Keski-Vähälä. Kuvaus: Tahvo Hirvonen. Musiikki: Nieminen & Litmanen. Pääosissa: Esko Salminen, Kari Heiskanen, Pertti Sveholm, Timo Torikka, Liisa Mustonen, Mari Perankoski. Vesa Vierikko.
Sovinnon ja Hyvän pojan vastapainoksi kipeisiin perhesuhteisiin tuo miesnäkökulmaa Veljekset.
Siinä alkoholisoituneella elostelijaisällä (Esko Salminen) on kolme poikaa kolmen eri naisen kanssa.
Käsikirjoi- tukseen on otettu temaattista vetoapua Dostojevskilta.
Nyt papalla on kiikarissa uusi, nuori ja nätti. Asiaa ratkotaan sotkuisten perintöasioiden lisäksi 70-vuotissynttäreillä rappeutuneen kartanon vähemmän hohdokkaassa idyllissä.
Käsikirjoitukseen on otettu temaattista vetoapua Dostojevskilta.
Venäläismestarin syväluotaukset ihmismielen pohjamutiin nähdään nokkelan nykyaikaisena muunnelmana. Varsin räjähtänyt näyttämö on lavastettu ja puvustettu hupaisan hienovaraisin keinoin huokumaan tiettyä ajattomuutta.
Dialogit on merkitty näyttelijäkollektiiville.
Puhetta piisaa, ja koko touhusta aistii vahvan improvisaation. Mika Kaurismäen ohjaus on kohteliaan tarkkailijan osassa, kun ensemble tuulettaa sydämensä kyllyydestä henkilöiden tunteiden ja tuntemusten vuoristorataa.
Kahden naisen osuudet eivät jää koristerooleiksi, etualalle nousee silti keski-ikäisen miehisyyden problematiikka, kiitos veljeskolmikon.
Trio Kari Heiskanen, Pertti Sveholm ja Timo Torikka tavataan myös Kaurismäki-filmissä Kolme viisasta miestä (2008), jolle Veljekset voi nähdä vapaana jatkona.
Esko Salminen tekee roolityön, joka on kuin tuhdit jälkilöylyt hänelle niin tuttuihin Shakespearen kuningasdraamoihin.
Salmisen hersyvän käsittelyn tuloksena on yhtä paljon narri ja ilveilijä kuin peto mieheksi.
Pertti Sveholm tekee myös hyvän roolityön aikamiespoikana, jonka henkisestä murjomisesta isä tykkää yhtä paljon kuin tämän tekemästä täytekakustakin.
Rankkaa, mutta ei aivan niin hirtehisen hauskaa kuin voisi odottaa. Joka tapauksessa viihdyttävä perhesatiiri ja musta tragikomedia, josta irtoaisi näyttämöversiona taatusti ”kunnon teatterikappale”.
lehti 