Vasemmistofoorumin Peruste-julkaisusarjan kolmannen numeron teemana on puolue. Kahdessa aiemmassa teemoina olivat omistus ja arvo. Vaalien alla puolueteemaan syventyminen koettiin ajankohtaiseksi, kertoi Vasemmistofoorumin tiedottaja Laura Tuominen niteen julkistamistilaisuudessa tänään tiistaina. Yhtenä lähtökohtana oli puolueiden kriisi.
– Äänestysprosentit laskevat ja puolueista on tullut pikemminkin hallintokoneiston osia kuin osa kansalaisyhteiskuntaa, Tuominen kuvaili.
Kirjassa on kuitenkin myös useita visioita puolueiden kehittämiseksi, Tuominen painotti. Esimerkiksi espanjalainen Ignacio Lago ja Meksikossa työskentelevä Ferran Martínez, molemmat apulaisprofessoreita, esittelevät tutkimustuloksia uusien puolueiden perustamisen edellytyksistä.
”Politiikka on nyt liiaksi pelkkää imagopeliä.”
Professori Heikki Patomäki puolestaan pohtii globaalin puolueen mahdollisuuksia. Sellaiselle luo pohjaa globaalin kansalaisyhteiskunnan nopea kehitys viime vuosikymmeninä, Patomäki totesi tilaisuudessa.
Byrokratia on vienyt valtaa demokratialta
Firenzessä työskentelevä politiikan tutkimuksen professori Peter Mair analysoi poliitikkojen legitimiteetin heikentymistä, joka on osaltaan avannut mahdollisuuksia oikeistopopulistisille liikkeille. Toisessa artikkelissa, joka on kirjoittajan toivomuksesta julkaistu nimimerkillä, yhdistetään Perussuomalaiset eurooppalaisiin oikeistoliikkeisiin voimakkaammin kuin suomalaisessa keskustelussa yleensä. Ero SMP:n traditioon on kirjoittajan mukaan iso.
Valtiotieteen tohtori Marko Karttunen kertoo Suomen puolueiden Emu-kantojen muotoutumisesta, jossa kansalaisia ei paljoa kuultu. Erityisesti SDP:ssä ja kokoomuksessa painotettiin asiantuntijoiden roolia kansalaismielipiteen sijasta.
Myös kuopiolainen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustajaehdokas Heidi Komulainen (vas.) todistaa omien kokemustensa pohjalta, kuinka valta on liukunut demokraattisilta elimiltä asiantuntijoille ja virkakoneistoon. Tämän hän uskoo selittävän osaltaan äänestysaktiivisuuden laskua.
Yliopistonlehtori Emilia Palonen on haastatellut artikkeliinsa puolueaktiiveja. Yhtenä johtopäätöksenä hän toteaa, että puolueen pitää kannatuksen mobilisoimisen lisäksi tarjota ihmisille poliittisia toimintamahdollisuuksia, jotta se ei eristäytyisi kansalaisista.
– Politiikka on nyt liiaksi pelkkää imagopeliä, hän totesi julkaisutilaisuudessa. Hän korosti myös puolueiden sisäisen keskustelun ja kritiikin tärkeyttä.
Kritiikkiä vasemmiston tukipakettikannoista
Eniten keskustelua tilaisuudessa herätti Suomen Attacin puheenjohtajan ja Ydin-lehden toimitussihteerin Mikko Saulin artikkeli, jossa hän ruotii kriittisesti oman puolueensa SDP:n sekä Vasemmistoliiton kantoja Irlannin apupaketin hyväksymisen yhteydessä.
Saulinkin mielestä tukipakettien räätälöinti on ollut ”kollektiivinen hölmöilynäytelmä” ja niille on vaihtoehtoja. Ne eivät kuitenkaan ole poliittisesti realistisia. Sauli linjasi, että nyt on kyse hätätilanteesta, jossa tukipakettien torjuminen on vastuutonta ja johtaisi toteutuessaan suuriin talous- ja työllisyysriskeihin.
Patomäki vastasi, että hänestä olisi vastuutonta jatkaa Jyrki Kataisen (kok.) tai Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n nykylinjaa, jossa voitot ovat yksityisiä ja tappiot sosialisoidaan. Suomen olisi hänestä asetettava tukipaketteihin osallistumiselle selkeät ehdot.