Ilmastonmuutos ei tuhoa vain ympäristöä ja elinkeinoja, vaan se kuormittaa henkisesti muutoksen seurauksista kertovia journalisteja. Tuhosta raportoiminen ja sen kokeminen samaan aikaan on raskas yhdistelmä, jonka kanssa ilmastoon erikoistuneet toimittajat kehitysmaissa joutuvat elämään.
Toronton yliopiston psykiatrian tohtori Anthony Feinsteinin tutkimus 90 maan ilmastojournalisteista kertoo, että ilmastokriisistä raportoivat toimittajat kärsivät syvällisistä emotionaalisista ja mielenterveydellisistä seurauksista.
Haastatelluista 268 journalistista 48 prosenttia oli ahdistuneita, 42 prosenttia kärsi masennuksesta ja 22 prosentilla oli havaittavissa traumaperäisen stressihäiriön oireita. 55 prosenttia sanoi, ettei saa kaipaamaansa psykologista tukea ja 16 prosenttia oli pitänyt taukoa töistä mielenterveyssyistä. Mielenterveyteen liittyvä stigma estää toimittajia puhumasta kokemuksistaan.
Lisäksi 30 prosenttia journalisteista oli itse menettänyt perheenjäseniä, ystäviä tai kotinsa ilmastokriisin seurauksena.
Kun joutuu kertomaan omin silmin näkemistään katastrofeista kerta toisensa jälkeen, trauma ja masennus iskevät, joskus myös syyllisyydentunto. Trauman toistuminen joko murentaa tai turruttaa ihmisen. Hyvän tarinan uuttaminen pahoista kokemuksista vaatii omista tunteista irrottautumista.
Miten sitten erottaa ajatuksensa ja tunteensa kertomistaan tarinoista silloin, kun itse elää ilmastokriisin todellisuutta? Ilmastonmuutos on vuosisadan tarina, joka koskettaa jokaista ihmistä. Siitä kertovat journalistit seisovat epätoivon eturintamassa.
lehti 