Himalajan vuoriston kainalossa sijaitseva pikkuvaltio Bhutan tunnetaan siitä, että kansan onnellisuutta arvostetaan yli kansantuotteen. Bhutan on myös maailman ensimmäinen hiilinegatiivinen valtio, joka tarjoaa esimerkin ympäristöä kunnioittavan kehityksen mallista. Uusi aika on kuitenkin saapunut kauan eristyneenä eläneeseen valtakuntaan ja kansakunnan identiteetin perusosaseksi muotoutunut mielenrauha on uhattuna.
Ilmastonmuutos muuttaa elämänehtoja ja koulutettujen nuorten maastamuutto samentaa muidenkin bhutanilaisten tulevaisuuden näkymiä.
Tshering Lhamo, 29, on paluumuuttaja. Malesian Kuala Lumpurissa opiskeltuaan hän palasi Bhutanin Thimphuun ja perusti buddhalaisia thangka-maalauksia myyvän liikkeen. Rauha ja puhtaus vetivät takaisin maailmalta.
– Tätä en voi saada mistään muualta, Lhamo sanoo ja hengittää syvään raikasta Himalajan ilmaa liikkeensä ulkopuolella.
Raha ei tuo tyytyväisyyttä
Metsät peittävät yli 72 prosenttia Bhutanin pinta-alasta ja maan perustuslaki määrää, että metsien peitossa on oltava vähintään 60 prosenttia maasta. Puhdas ilma, runsaat vesivarat ja luonnonkauneus määrittävät elämää täällä.
– Rahalla ei saa tyytyväisyyttä, toteaa Lhamon ystävä, 33-vuotias liiketalousopintonsa päättänyt Kezan Jatsho. Hän haaveilee kahvilan perustamisesta eikä ole koskaan poistunut Bhutanista.
– Arvostan kotimaani rauhallisuutta. Minä tarvitsen rahaa vain sen verran, että saan ruokaa ja vaatteita. Liika raha olisi taakka, se varastaisi mielenrauhani, Jatsho selittää.
Sopeutusohjelma, johon ei ole varaa
Muuttuva ilmasto ei kuitenkaan jätä bhutanilaisia rauhaan. Bhutanissa on yli 560 jäätikköjärveä. Jäätiköiden sulaminen kiihtyy ja sen myötä lisääntyvät tuhotulvat ja maanvyöryt. Bhutanille elintärkeä vesivoimainfrastruktuuri on vaarassa. Merkittävä osa valtion budjetista katetaan energian myynnillä Intiaan.
– Bhutan on suhteettoman haavoittuvainen ilmastonmuutokselle, johon se itse on täysin syytön”, Bhutanin hydrologian ja meteorologian kansallisen keskuksen johtaja Karma Dupchu sanoo.
Maalla on ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelma, jonka toteuttamisen arvioidaan maksavan yli 10 miljardia euroa – joita Bhutanilla ei ole. Rahan sijasta Bhutanilla on lähes 50 000 koulutettua vapaaehtoista valmiina auttamaan luonnononnettomuuksien iskiessä. Vapaaehtoiset tunnetaan nimellä desuupit eli rauhan vartijat. Desuuppeihin kuuluu ministereitäkin.
Pitkän tähtäimen kestävyyden kasvattamiseen tarvitaan kuitenkin myös investointeja varoitusjärjestelmiin, ilmastonmuutoksesta selviävään maatalouteen ja energiaan sähköverkon ulottumattomissa eläville noin 4 000 perheelle.
– Maanviljelijöillä ei ole voimavaroja ja kykyä kohdata ilmastonmuutoksen haasteita, Dupchu sanoo.
Maastomuutto-ongelma
Muuttuvan ilmaston lisäksi Bhutan kärsii nuorten ihmisten maastamuutosta. Koronapandemian jälkeen yli 12 000 ihmistä on muuttanut Australiaan.
– Kymmenen prosenttia väestöstä on lähtenyt. Useimmat ovat työikäisiä. Kaikkiaan noin 30 000 bhutanilaista on muuttanut maasta kahden viime vuosikymmenen aikana, valtiovarainministeri Lyonpo Lekey Dorji kertoo.
Aivovuotoa hillitäkseen Bhutanin kuningas Jigme Khesar Namgyel Wangchuk on keksinyt kunnianhimoisen talousalueprojektin, Gelephu Mindfulness Cityn (GMC). Kuten nimestäkin voi päätellä, tarkoitus on yhdistää taloudellinen toiminta perinteisiin bhutanilaisiin arvoihin.
– Ymmärsimme, että voidaksemme pitää yllä bruttokansanonnellisuutta meillä täytyy olla taloudellista kehitystä, ministeri Dorji selittää.
”Kuningas ei ikinä epäonnistu.”
Projektin viestintäpäällikkö Rabsel Dorji kertoo, että GMC tarjoaa maalle uuden talouskehityksen mallin. Sinne pyritään houkuttelemaan työikäistä väestöä lupaamalla hyväpalkkaisia töitä, mutta myös perinteiden ja pyhien arvojen kunnioitusta.
– Jos GMC onnistuu, se näyttää koko maailmalle, että kaupunki voidaan luoda häätämättä sen tieltä luontoa tai paikalla jo eläviä ihmisiä, Dorji sanoo.
Epäonnistumisen mahdollisuudesta mainitseminen saa Dorjin hymyilemään:
– Kuningas ei ikinä epäonnistu.
Tieto siitä, mikä on tärkeää
Bhutan pyrkii modernisoitumaan, mutta kulttuuri säilyy sen vahvimpana voimana ja sinnikkyyden lähteenä. Thimphussa ei ole liikennevaloja, vaan valkohansikkaisia liikennepoliiseja. Perinneasuihin pukeudutaan päivittäin, ei vain erityistilaisuuksissa. Turismista toivotaan tuloja, mutta matkailun täytyy alistua niin luonnolle kuin paikallisille perinteillekin – ja turistin täytyy alistua sadan dollarin päivittäiselle kestävän kehityksen maksulle.
Värikkäät rukousliput värisevät vuoriston tuulissa eikä pyhille vuorenhuipuille, jumalten asuinsijoille, koskaan kiivetä.
– Luontoa ei pidä valloittaa, vaan kunnioittaa. Me korostamme kulttuurimme säilyttämistä ja arkkitehtuurimme ja taiteemme, henkisten arvojemme ja perinneasujemme oikeutta näyttää ja olla omanlaisiaan, journalisti Kinley Dorji painottaa.
– Sotilaallisen mahdin ja taloudellisen voiman puuttuessa meidän voimamme löytyy ainutlaatuisesta hengellisestä ja ekologisesta identiteetistämme. Keskiverto bhutanilainen ei ehkä ole matkustellut laajalti, mutta hän tietää, mikä on tärkeää, Dorji sanoo.
– Minulla on vaikka minkälaisia mielihaluja, mutta tiedän myös, että niiden tavoittelu tuhoaisi minut, Tshering Lhamo sanoo.
uutiskirje 
