Tampereen ostopalveluiden valvonnassa on puutteita, joita ei ole ryhdytty korjaamaan. Tein valtuustokyselyn 21.4.2010 Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden ulkopuolisten palvelutuottajien toiminnan ja laadun valvonnasta. Minulle oli kantautunut tieto, että ulkopuolisten palvelutuottajien laatu ei vastaa kaupungin oman palvelutuotannon laatua.
Apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen vastasi kyselyyn, että ulkopuolisia valvotaan samalla tavalla kuin kaupungin omaakin palvelutuotantoa.
Esitin kaupunginhallituksen kokouksessa 21.2., että sopimus Kotitori-palveluiden lisähankinnasta palautetaan uudelleen valmisteluun. Palveluissa on ollut puutteita ja järjestelmän kautta on tarjottu vääriä palveluita. Esitykseni sopimuksen palauttamisesta ei kuitenkaan saanut kannatusta mistään muusta ryhmästä.
Toistaiseksi yhtäkään palvelusopimista ei ole irtisanottu ilmenneistä puutteista huolimatta.
Toistaiseksi yhtäkään palvelusopimista ei ole irtisanottu ilmenneistä puutteista huolimatta. Huonolaatuisia palvelutuottajia on jopa valittu uudestaan.
Nykytilanteen taustalla ovat Tampereen kaupungin tilaaja-tuottaja-malli ja monituottajamalli, mikä usein näyttää tarkoittavan käytännössä palveluiden ulkoistamista laadusta ja kustannuksista piittaamatta. Hyvin toimiva tilaaja-tuottaja-malli edellyttäisi aktiivista valvontaa, joka kaupungin toiminnasta on toistaiseksi puuttunut kokonaan.
Sen sijaan, että laitettaisiin vain rahaa valvonnan lisäämiseen, tulisi kotipalvelua kehittää kaupungin omana toimintana ja lisätä käsipareja vanhusten auttamiseen.