Viimeinen sana
EU-Suomikin on edelleen vanhaan tuttuun tapaan heinäkuussa miltei kiinni. Töissäolijat ottavat vähän rennommin ja päivystävät byrokraatitkin ovat vetäneet kesäpaidan päälleen. Oikeastaan mitään ei tapahdu, paitsi kaikenlaisia festivaaleja ja kyläkinkereitä, joiden hieno tarkoitus on vapauttaa ihmiset arjen kahleista.
Perinteisesti on myös totuttu ajattelemaan, että vaikka jotakin tapahtuisikin, niin sehän ei meitä koske, kaukana kavala maailma.
Kun lomat aikanaan loppuvat ja Suomen ukset taas avataan, alkaa moni marmattaa, että tärkeitä päätöksiä on taas tehty kansalaisilta salaa. Jos iso osa suomalaista herroistakin kansan kera on ottanut aurinkoa suojakerrokset muistaen, niin muualla on sitten kieroiltu sitäkin enemmän.
Edelleenkin on hieman epäselvää, kuka tätä kuplettia ohjaa.
Moni uskoo, että ihan tarkoituksella tärkeiden päätösten teko on ajoitettu juuri niihin hetkiin, jolloin Suomessa tärkein pääpuheenaihe on helle tai pikemminkin sen loppuminen tai alkaminen, sen vaikutukset uimavesiin, pukeutumiseen, ruskettumisen asteeseen sekä punkkien ja erilaisten nilviäisten lisääntymiseen.
Nyt on käynyt juuri näin, vaikka tuore hallitus onkin sinnikkäästi monen eri sortin talousviisaan avustamana yrittänyt lisätä kansalaisten kriisitietoisuutta. Jo viikkoja torvet ja pasuunat ovat toitottaneet, että tuomiopäivä lähenee.
Euromaiden päämiesten torstaisen Brysselin hätäkokouksen ennakko-odotuksessa on ollut jotain samaa kuin jonkin hihhuliuskonlahkon määrittelemän maailmanlopun tarkan päivän odottelussa. Suomalaisten kannalta pahan päivän odotuksen tuskaa ei ainakaan lieventänyt se, että puolijumalana pidetyn Nokian rajusti heikentyneen osavuosituloksen julkistaminen osui samalle päivälle.
Tänään jo tiedetään, tuliko torstaina tätä maailmanloppua. Epäilen, mutta jos tuli, niin tätä torstaina kirjoitettua tekstiähän ei sitten kukaan lue. Menetys ei ainakaan tältä osin liene kovin suuri.
Kreikan ja monen muunkin maan sekä euron kriisi on kuitenkin valitettavasti totta eikä hyvin mene Atlantin toisellakaan puolella. Silmiä ummistamalla tai manaamalla tai uusia tuomiopäiviä kalenteriin merkitsemällä kriisi ei kuitenkaan katoa. Jotakin on pakko tehdä.
Joku ratkaisu aina löytyy, vaikka kyseessä olisi kuinka vaarallinen tai peräti mahdoton tehtävä tahansa. Varmaa on myös se, että sellaista ratkaisua ei synny, jota ei myös ankarasti arvosteltaisi. Toisaalta väärä politiikka voi olla oikeaa politiikkaa, kuten ex-presidentti Mauno Koivisto aikoinaan moniselitteisesti kirjoitti.
Hyvin asiansa hoitaneet suomalaiset eivät yksin pysty muuttamaan Euroopan tapahtumien kulkua
vaikka kuinka tahtoisivat, mutta oman puumerkkinsä – merkittävänkin – he voivat päätöksiin saada.
Kai sen nyt jotakin luulisi painavan, kun luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings vahvisti torstaina Suomen valtion pitkäaikaisen velan parhaaseen AAA-luokkaan. Tosin näitä luokituksia on viime viikkoina myös kritisoitu tarkoitushakuisuudesta. Paras luottoluokitus tarkoittaa ainakin sitä, että Suomi saa helposti lainaa kansainvälisiltä markkinoilta ja lainan korot ovat yleistä tasoa matalammat.
Edelleenkin on hieman epäselvää, kuka tätä kuplettia ohjaa. Euromaiden johtajilla pallo ei ainakaan täysin ole ollut hallussa.
Ainakin mystisillä markkinavoimilla on näppinsä narujen päissä. Jossakin joku myös hieroo käsiään, sillä eivät kaikki voi yhtä aikaa hävitä.
Kun koko ”vanha” läntinen maailma eli Yhdysvallat ja Eurooppa ovat lirissä, niin vauhti vain kiihtyy esimerkiksi Intiassa ja Kiinassa, joka kasvattaa koko ajan taloudellista maailmanmahtiaan kriisialueiden lisäksi myös latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa.
uutiskirje 