Kevyt kesälukemistoni vaihtui Norjan leirimurhien myötä raskaaksi ”Eurooppalaisen Itsenäisyysmanifestin” analyysiksi; halusin ymmärtää mistä villistä aluskasvullisuudesta, vaikutteista ja arvoista näin epäinhimillinen teko voi saada elinvoimansa.
Media on jo esitellyt Breivikin tavoitteita ja kertonut hänen kopioineen muun muassa amerikkalaisen ”Unabomber”-terroristin kirjoituksia. On siis kyse muun muassa kansalliskiihkoilijasta ja fundamentalistikristitystä, joka haluaa pelastaa Euroopan Eurabialta, radikaalilta islami-saatiolta ja perhearvojen tuhoajilta.
Kirjoituksista huokuu huoli valkoisen länsimaisen kulttuurin ja heteromiehen alennustilasta, johon syylliseksi nimetään kulttuurimarxis-
mi, poliittinen korrektius ja maahanmuuttajat, muslimit etunenässä. On kuitenkin merkillistä, ettei mikään media ole vielä nostanut esiin sukupuolijärjestelmään ja -suhteisiin liittyviä päämääriä, joissa on natsismin henki.
Breivikin väitteet ovat itsessään yksinkertaistavaa, faktoja valikoivaa, epärehellistä ja harhaut-tavaa propa-gandaa.
Miksi asia vaietaan niin koulusurmaajien kuin tämän terroristin kohdalla? Eikö näiden ”solujen” edustama uhka naisten itsemääräämiselle ole kommentoinnin arvoista?
Manifestissa on pitkä luku naisliikkeen väitetystä osallisuudesta heteromiehen ylivallan menetykseen; ”radikaalifeministejä” syytetään pahimmaksi totalitaariseksi voimaksi, joka on tuhonnut perhearvot ja johtanut syntyvyyden laskuun muun muassa Pohjoismaissa. Kirjoittaja haikailee takaisin 1950-luvulle, kun naiset olivat kotona hoitamassa lapsia sen sijaan, että nauttisivat ”holhoavan” hyvinvointivaltion suomista vapauksista.
Terroristi ihailee Yhdysvaltojen teekutsu-liikettä, joka samalla tavoin palauttaisi naiset ruotuun ja laatisi poltettavien kirjojen listan kirjastoihin ja kouluihin. Breivikin koulu-uudistukseen liittyy muun muassa Machiavellin arvonpalautus ja herruusjärjestelmien kritiikin sensuuri.
Terroristi on tyypillinen itsepetokseen langennut fasisti projisoidessaan oman väkivaltansa, ylemmyydentunteensa ja yhden totuuden arvonsa viholliseensa. Hänen mustavalkoisessa mielessään mediat, koululaitos ja muut tahot valehtelevat ja levittävät propagandaa ja feminisminkin hän kuvittelee vasemmiston tukena edistävän väkivaltaisen naisjohtoisen totalitarismin luomista.
Hän ei voi kuvitella edes, että kulttuurinen moninaisuus ja feminismin maailmanparannusteoriat voisivat tähdätä kaikkien kannalta oikeudenmukaisempaan, ekososiaalisesti kestävämpään yhteiskuntaan. Hänelle kaikki hamuavat (väki)valtaa, mutta piilottavat agendansa. Itse väkivaltaan samaistuvana, hänestä kulttuurimarxilaisetkin vain peittoavat todelliset raadolliset tavoitteensa ”ihmisoikeuksien” ja ”tasa-arvon” harhauttavaan kaapuun.
Hän kokee siis oikeutetuksi tuhota vasemmistolaisia teini-ikäisiä, joista hänen sairaassa mielessään vain kasvaa väärällä tavalla väkivaltaisen puolueen jäseniä. Toisaalta, ironista on, että hän toimii juuri kuten ne ”uhkaavat tahot”, joiden puolesta hän toteuttaa ”vallankumouksensa”; islamilaiset pyhän sodan marttyyrit. Vaikka hän ei odota pääsyä neitsytseurueen pariin marttyyrien taivaaseen, paratiisinäkymänsä on hänelläkin: 1950-luvun miesjohtoinen maailma.
Näyttöä feministien pyhästä väkivallasta ei liene missään edes historiassa. Median ja poliitikkojen valheista suivaantunut Breivik syyllistyy itse juuri sellaisten itsetarkoituksellisten valheiden levittämiseen, joita vastaan hän protestoi ääriteoillaan.
Ei ole minkäänlaista näyttöä feministisestä ”totalitarismista”, päinvastoin, liike kaikkine koulukuntineen ja variaatioineen on aina tähdännyt rauhanomaiseen, väkivallattomaan, sosiaalisesti kestävään yhteiskuntaan ja laaja-alaiseen demokratiaan.
Neuvostoliiton ja muiden epäonnistuneiden kansanvaltojen tyrannioita ovat ehkä olleet rakentamassa myös naiivit tai vallanhimoiset naiset, mutta Breivikin väitteet ovat itsessään yksinkertaistavaa, faktoja valikoivaa, epärehellistä ja harhauttavaa propagandaa.
Breivikin kohdalla on kuitenkin esitettävä muita vielä tärkeämpiä kysymyksiä. Jos hänet tulkitaan yksittäiseksi äärioikeistolaiseksi psykopaatiksi, joka projisoi oman vasemmisto-, nais- ja muukalaisvihansa uhreihinsa (syyttäen heitä vastaavasti valkoisen länsimaisen heteromiehen vihasta), miten määrittelemme ne kokonaiset poliittiset puolueet tai kansat, jotka ovat samoin argumentein ja arvoin syyllistyneet kansanmurhiin ja yhtä hirvittäviin likvidointitekoihin?
Miksi noin 80 nuoren tappaminen poliittisista syistä on fanaattisempaa ja sairaampaa kuin se, mitä patriarkaatin uskonnollinen ja maallinen johto on toteuttanut kautta historian sotineen ja vainoineen? On selvää, että samalla logiikalla meidän tulisi viipymättä lähettää terapiaan ja vankilaan kaikki maailman Stalinit, Bushit, Hitlerit ja heidän kannattajansa.
Mikä erottaa yksittäisen natsi- ja muista herruusopeista innoituksen saaneen terroristin ja kokonaiset heistä tai heitä sympatisoivat puolueet?
Missä vaiheessa ”sairastunut mieli” myönnetään kokonaisten kansakuntien ja maailmankuvien ydinaineeksi? Breivik puolustaa arvoja, jotka löytyvät lievemmässä, mutta pelottavan samansuuntaisessa muodossa väkivaltaisen ristiretki-kristinuskon raadollisimmista käytännöistä ja dogmeista.
On myös äärimmäisen ironista, että Breivikin manifesti puhuu itsenäisyydestä ja itsemääräämisestä, mutta rajaa sen vain johtaville valkoisille heteromiehille, joiden hän väittää rivien välistä edustavan sivilisaation ylintä luokkaa, moraalin kermaa.
Lukemattomat kristityt itkevät nyt uhrattuja lapsiaan. Useimmille arjen kristityistä uskonto on kuitenkin enemmän kulttuurinen tapa kuin dogmaattinen oppi, joka sallii muiden kulttuurien tai naisten alistamisen ja itsemääräämisen riiston. Kristinuskon kova ydin, sen patriarkaalinen johto on kuitenkin Breivikin päämäärien tavoin ollut liittoutuneena armeijaan ja päättäjiin, tavoitteenaan kansan kurissapito ja hallinta.
Homoseksuaalisuus ja naisten täydellinen itsemääräämisoikeus ovat tänäänkin monien kirkonmiesten vastustamia tavoitteita. Oma sisäministerimme jakaa joitakin Breivikin tavoitteista. Kristinuskoon ja patriarkaaliseen kapitalismiin liittyy paljon niitä totalitaristisia piirteitä, joita itsepetoksen terroristi näkee vain viholliskuvassaan.
Fasismi on ollut nousussa kautta Euroopan jo pitkään. Euroopan vasemmistopuolue on varoittanut siitä, ja itsekin olen kirjoittanut siitä useaan otteeseen. On korkea aika, että otamme tämän uhan vakavasti. Aselakien muutos ei riitä. Se, minkä Breivik leimaa ”kulttuurimarxismiksi” – ihmisoikeudet, tasa-arvo, kulttuurisen moninaisuuden edistäminen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus – on oikeasti vaakalaudalla, jos breivik-henkiset fasistit pääsevät valtaan. Tai jos eivät pääse valtaan, ja ottavat käyttöön ei-demokraattisia keinoja…
Kirjoittaja on tasa-arvon ja globalisaation tutkija, Kiimingin kunnanvaltuutettu ja uuden Oulun yhdistymishallituksen varajäsen.
lehti 