Elämme maailmanlaajuisen kapitalismin systeemikriisin aikaa.
Joku aina käyttää auenneita tilaisuuksia hyväkseen, ja tässä tapauksessa Saksa ja Ranska yrittävät kriisin varjolla lisätä omaa valtaansa EU:n liittovaltioimisella. Lisää niiden liittovaltiota olisi jäsenmaiden lainsäädäntöön kirjattava vajekatto, automaattiset vajesanktiot ja epädemokraattinen ”taloushallitus”, ja enemmästä yhteisvastuullisuudesta on kysymys myös ns. eurobondeissa. Lisää sellaista liittovaltiota on vähemmän talousdemokratiaa.
Kapitalismin ikoneihin kuuluva Milton Friedman kirjoittaa: ”Vain kriisi, joko todellinen tai kuviteltu, johtaa todellisiin muutoksiin. Kriisin puhjetessa riippuu vallalla olevista aatteista, millaisiin toimiin ryhdytään. Minä katson, että meidän tehtävämme on juuri se, kehittää nykyiselle politiikalle vaihtoehtoja, pitää ne elossa ja tarjolla, kunnes poliittisesti mahdoton kääntyy poliittisesti väistämättömäksi.”
Parempi olisi kerta-rysäys kuin markkinavoimien edessä ainainen poliittinen tutina.
Tässä leniniläis-friedmanilaisessa katsannossa eurooppalaisella vasemmistolla ei ole ollut tarjolla demokraattista vaihtoehtoa.
Termeissäkin sekoillaan. Kun Suomi on sopinut Kreikan kanssa kahden kesken Suomen antaman hätäapulainan vakuuksista, niillä ei ole mitään tekemistä vasemmiston ajaman sijoittajan vastuun kanssa. Kun Kreikka käyttää Suomelta saamansa rahat eurooppalaisten pankkien saatavien maksuun, käy niin, että sijoittajat vapautetaan kaikesta vastuusta.
Epäselvää on, mitä on sovittu. Suomi joka tapauksessa lainaa rahaa Kreikalle. Se omasta puolestaan tekee osasta (40 % ?) sitä rahaa talletuksen Suomen nimiin. Järjestely lisää Kreikan lainanottotarvetta, ja ihme on, jos muut EMU-maat suostuvat lisäämään omaa lainaosuuttaan Suomelle – ja vain Suomelle – annettavan vakuuden verran.
On vaikea ymmärtää, miten 40 prosentin pankkitalletus tai muu sijoitus voi kattaa 100-prosenttisesti Suomen antaman lainan vakuustarpeen eli miten 40 prosentista tulee ikään kuin itsestään 100 prosenttia. Ilmeisesti talletuksen tuotto lisätään vuosittain vakuuden pääomaan, joka sitten vuosikymmenten aikana kasvaa kohden lainan nimellisarvoa. Mutta mikä on Kreikan maksama korko tälle Suomen itsensä lainaksi ottamalle rahalle?
Jos tämä silmänkääntötemppu tehdään 20-30 vuoden maksuajalla, kyseessä on lahja. Silloin alkuperäisen lainan nimellisarvon syö tulevien vuosien inflaatio, jonka kasvun USA on jo käynnistänyt.
Ylivelkaantunut USA ylivelkaantuu lisää setelirahoituksella: keskuspankki lainaa valtiolle virtuaalista rahaa. Sillä tavalla USA vähitellen inflatoi maailmantalouden, mikä on näppärä tapa maksaa velkoja, eli säilytetään niiden nimellisarvo mutta huononnetaan rahan arvoa.
EU:n vastaus jäsenmaidensa ylivelkaantumisen ongelmaan ei ole inflaatio vaan sen vastakohta: lisää menokuria ja lisää rakennemuutosta (ay-liikkeen alasajoa ja julkisten turvaverkkojen purkamista). EU:n kuriohjelmista puuttuvat kasvun käynnistimet. Kreikalle sellainen olisi oman rahan oloissa devalvaatio: ihmisten arvon huonontamisen sijasta huononnettaisiin rahan ulkoista arvoa.
EMU:ssa kasvun käynnistimen korvaa kasvun jarru: sisäinen devalvaatio.
Sisäinen devalvaatio on työttömyyttä, palkanalennuksia, eläke-etujen leikkauksia, julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan alasajoa sekö EMU:un pyrkivien Latvian ja Liettuan tapauksissa maastamuuttoa. Sillä politiikalla ylivelkamaiden on mahdotonta päästä irti velkaloukusta, ja sitä politiikkaa sisään ajetaan myös Suomeen.
Samaan aikaan banksterit ja muut markkinavoimat pötkivät näkymättömillä jaloillaan pakoon vastuutaan. Ne piiskaavat valtioita koroilla. Markkinoiden kurinpalautusta olisi pikainen velkasaneeraus eli Kreikan ja mahdollisesti muidenkin maiden velkojen osittainen anteeksianto. Parempi olisi kertarysäys kuin markkinavoimien edessä ainainen poliittinen tutina ja rakenteiden ratina niiden uhkaillessa ja pelotellessa meitä lamalla ja muilla helvetin tulilla.
Pankit pelaavat ajanvoittopeliä tarkoituksenaan siirtää mahdollisimman suuri osa ylivelkamaiden luotoista maksukykyisempien maiden vastuulle ennen edessä siintelevää väistämätöntä velkojen leikkausta. Nyt se vielä tapahtuisi pankkien kustannuksella, kun taas ”ajan voittaminen” merkitsee niille vähemmän ja meille enemmän maksettavaa. Pelastakoot maat (ennen muuta Ranska ja Saksa) pankkinsa, jotka ne kokevat tärkeiksi pelastaa, ja pelastamattomia odottakoon suomalaisten säästöpankkien kohtalo.
Velkasaneerauksen vastustajiin kuuluu Euroopan Keskuspankki (EKP), joka on myrkyttänyt taseensa ostamalla ylivelkamaiden roskapapereita ja hyväksymällä niitä pankeille lainaamansa ”elvytysrahan” vakuuksina biljoonalla eurolla! Niin siitä itsestään on tullut roskapankki ja pankkijätteen kaatopaikka.
Yhtäällä EKP:n tila vaietaan ja toisaalla Kreikan vakuuksista käytävä keskustelu kätkee alleen sen, että syyskuun alussa eduskunta päättää hallituksen esityksestä (12/2011) EU:n perustuslain artiklan 136 pikamuutoksesta. Sen mukaan jäsenmaat voivat perustaa EU:n institutionaalisten rakenteiden ulkopuolelle osakeyhtiön jakamaan rahaa ylivelkaantuneille maille.
Sen jälkeen synnytetään pysyvä ”Euroopan vakausmekanismi” (EVM), johon Suomi osallistuu. Sen perustana on tilapäinen vakausrahasto, josta Suomen osuus on 7 905 miljoonaa euroa. Pysyvästä mekanismista Suomen osuus on aikaisempiin apurahoihin verrattuna selvästi enemmän: 12 582 miljoonaa.
Osakeyhtiö ei ole EU:n toimielin vaan jäsenmaiden järjestely EU:n perustuslain artiklojen 125 ja 122 kiertämiseksi. EU:ssa laki taipuu, kun sitä taivutetaan. Liittovaltio lisääntyy ja demokratiavaje kasvaa. Vasemmistoliitto on tästä eteenpäin mukana sellaisessa junassa?
lehti 