Sosialidemokraattien Helle Thorning-Schmidtin johtama Tanskan uusi hallitus nimitettiin tehtäväänsä maanantaina. Vaalit syyskuussa voittaneen vasemmistoblokin muodostavat sosialidemokraatit, sosialistinen kansanpuolue (SF) sekä sosiaaliliberaaliksi luonnehdittu Radikale Venstre (RV) pääsivät sopuun salkkujaosta ja hallitusohjelmasta sunnuntaina.
Vasemmistoblokkiin kuuluu lisäksi yhtenäisyyslista (Enhedslistan), joka ei kuitenkaan osallistu hallitukseen.
SF:n puheenjohtaja Villy Søvndal, 59, sai ulkoministerin paikan uudessa hallituksessa.
SF:n muut ministerit ovat kauppaministeri Ole Sohn, 57, terveysministeri Astrid Krag, 28, ulkomaankauppaministeri Pia Olsen Dyhr, 39, veroministeri Thor Möger Pedersen, 26 sekä ympäristöministeri Ida Auken, 33.
Suurimpana yllätyksenä pidettiin sitä, että SF:n toisen paikan Søvndalin ohella hallituksen sisäpiirissä eli koordinaatiovaliokunnassa sai nuori Thor Möger Pedersen. Paikan oli oletettu menevän Ole Sohnille.
Möger Pedersen on Tanskan historian nuorin ministeri. Samalla hän on RV:n Martin Lidegaardin ohella toinen uuden hallituksen ministereistä, joka ei ole kansanedustaja.
Pettymys purkautui Facebookissa
Ministerinpaikkaa odottanut Pernille Vigsø Bagge oli niin pettynyt nimilistaan, että hän Facebookissa piti koko hallitusta ”floppina” ja vihjaisi, että hän saattaa erota sosialistisesta kansanpuolueesta.
Sosialidemokraateilla on pääministerin paikan lisäksi muun muassa valtiovarainministerin ja oikeusministerin paikat.
Radikale Venstren puheenjohtaja Margrethe Vestager sai talous- ja sisäasiainministerin paikan.
Uudessa hallituksessa istuu Tanskan ensimmäinen maahanmuuttajataustainen ministeri, uskonto- ja tasa-arvoasiainministeri Manu Sareen, 44 (RV).
Vain kahdella uuden hallituksen jäsenistä on aiempaa hallituskokemusta.