Kreikkalaiset kokevat maassaan jatkuvan talouskriisin ja siitä johtuvat leikkaukset kirjaimellisesti nahoissaan. Terveystilanne heikkenee nopeasti ja itsemurhien määrä kasvaa. Lääketieteellisessä Lancet-aikakauslehdessä edustava joukko terveystieteilijöitä kirjoittaa potentiaalisesta kreikkalaisesta tragediasta, joka johtuu heikentyvästä kansanterveydestä ja huonontuvista sairaalapalveluista.
Suuri osa kreikkalaisista on menettänyt työnsä ja sen myötä työterveyshuollon palvelut. Samaan aikaan aiemmin yksityisiä palveluita käyttäneet ovat menettäneet tulonsa ja hakeutuvat julkisen terveydenhuollon piiriin.
Sairaaloiden budjetteja taas leikattiin 40 prosenttia vuosina 2007–2009. Kreikkalaiset sairaalat kärsivät työvoimavajeesta ja lääkkeiden puutteesta. Varakkaimmat yrittävät edetä hoitojonoissa maksamalla lahjuksia.
Voimakkaassa kasvussa ovat HIV-tartunnat, mikä johtuu ainakin osittain prostituution lisääntymisestä. Budjettileikkausten vuoksi ennalta ehkäisevää työtä on ajettu alas, mikä näkyy myös huumeiden käytön lisääntymisenä.
Itsemurhia velkojen tähden
Virallisten tilastojen mukaan itsemurhien määrä kasvoi Kreikassa 17 prosenttia vuosina 2007–2009 ja vielä epävirallisten tietojen mukaan viime vuonna 25 prosenttia vuodesta 2009. Terveysministeriön mukaan tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla itsemurhien määrä lisääntyi 40 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Valtakunnallisen itsemurhien ehkäisypuhelimen mukaan joka neljäs soittaja perustelee aikeitaan talousvaikeuksilla. Lancetin arvion mukaan kyvyttömyys selvitä henkilökohtaisista veloista voi olla ratkaiseva askel itsemurhaan.
Myös rikollisuus on jyrkässä kasvussa. Murhat ja ryöstöt lähes kaksinkertaistuivat Kreikassa 2007–2009.