SOVINTO (Svinalängorna, Ruotsi 2010). Ohjaus: Pernilla August. Käsikirjoitus: August ja Lolita Ray. Perustuu vapaasti Susanna Alakosken romaaniin ”Sikalat”. Kuvaus: Erik Molberg Hansen. Musiikki: Magnus Jarlbo ja Sebastian Öberg. Pääosissa: Noomi Rapace, Ola Rapace, Outi Mäenpää, Ville Virtanen, Tehilla Blad. Arvio on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 18.3.2011.
Susanna Alakosken romaani Sikalat on saanut elokuvaversiossa tyylikkäämmän nimen Sovinto.
Napakka nimi tuntuu temaattisessa keskityksessä: kysymys on äidin ja aikuisen tyttären viime hetkellä tapahtuvasta sovinnosta.
Elokuvan sydän on Leenaa lapsena näyttelevä 14-vuotias Tehilla Blad.
Sovitettavaa kaksikon kesken riittää, osoittavat takautumat runsaan kahdenkymmenen vuoden takaa.
Päähenkilö Leena (Noomi Rapace) puhdistaa osaltaan rankkaa suvun karmaa.
Ruotsiin lapsena vanhempiensa kanssa muuttanut nainen on onnellisesti Jonaksensa (Ola Rapace) kanssa naimisissa oleva 34-vuotias kahden tyttären äiti. Tukholman vauraassa Söderissä asuvan perheen talous- ja tunnepuoli ovat mallillaan.
Idylli särkyy puhelinsoiton takia.
Puhelu kertoo, että Leenan Aili-äiti (Outi Mäenpää) vetelee sairaalassa viimeisiään. Ystadin kodin hattuhyllyllä tuhkauurnassa odottelee puolisoaan Kimmo-isä (Ville Virtanen).
Sovinto on sosiaali-, perhe- ja tilintekodraama, päähenkilön osalta urhea selviytymistarina.
Leenan tapauksessa voi nähdä yhtymäkohtia teatteriohjelmiston helmen, amerikkalaisfilmin Winter´s Bone teini-ikäisen päähenkilön kanssa.
Leenan lapsuuden muistikuvien kautta elokuva rinnastaa kaksi perhettä, jotka ovat kuin eri maailmoista.
Rinnastus on tehokas, mutta jää toisaalta vanhempien osalta varsin viitteelliseksi – yht´äkkiä vain ollaan pohjalla.
Siirtolaisperheen ongelmien hahmottamisessa on silti naturalistisen jykevää potkua.
Sovinnossa on monia vaikuttavia kohtauksia.
Eräs niistä on isän ja tyttären hellä hetki ennen nukkumaanmenoa. Kohtaus on myös muistutus siitä, että astetta mietitympi kontrastien rakentelu olisi tihentänyt tunnekentän koskettavuutta (”katharttisuutta”).
Perheenisä kusi- ja paskalastissa sosiaalivirkailijoiden edessä on mieleenpainuva tragikoominen pokka pitää –episodi.
Puolisoiden jouluaaton vapaapainimatsissa jyllää räjähtelevä alkuvoima. Olohuonetta pitkin raikuvat suomalaiset kirosanaklassikot siihen malliin, että samalla tulee todistettua muuan itäinen legenda: Helvetissäkin on puolet Moilasia.
Outi Mäenpää palkittiin Guldbaggella eli Ruotsin Jussilla, elokuvan sydän on Leenaa lapsena näyttelevä 14-vuotias Tehilla Blad.
Hänen herkiltä tummilta kasvoiltaan välittyvät aitoina lapsen epätoivo, ahdistus ja häpeä kuin myös tarkennus siitä, että kauneus noin ylipäänsäkin on jostain syvyyksistä pintaan nousevaa puhtauden väreilyä.
No, Leena onkin lahjakas uimarityttö.
uutiskirje 
