Tukholmassa tiistaina julkaistun YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) raportin mukaan turvapaikkahakemusten määrä kasvoi 17 prosenttia teollistuneissa maissa alkuvuonna. Suurin osa hakemuksista tuli maista, joissa vallitsee pitkäaikainen pakolaistilanne.
UNHCR:n Asylum Levels and Trends in Industrialized Countries, First Half 2011 -raportista selviää, että vuoden ensimmäisellä puoliskolla teollistuneissa maissa jätettiin yhteensä 198 300 turvapaikkahakemusta, kun samaan aikaan edellisenä vuonna hakemuksia tuli 169 300.
Koska hakemusten määrä normaalisti lisääntyy loppuvuodesta, UNHCR arvioi, että vuoden 2011 loppuun mennessä hakemuksia voi olla 420 000. Tämä luku olisi suurin viimeiseen kahdeksaan vuoteen.
Ettei totuus unohtuisi, niin 80 prosenttia maailman pakolaisista on kuitenkin kehitysmaissa.
Afganistanista eniten hakemuksia
Vuoden 2011 aikana on tähän mennessä koettu merkittäviä pakolaiskriisejä Länsi- ja Pohjois-Afrikassa sekä Afrikan sarvessa.
Kokonaisuudessaan raportissa tutkitusta 44 maasta turvapaikanhakijoiden alkuperämaat pysyivät suhteellisen muuttumattomina verrattuna edellisten tutkimusten tuloksiin. Hakijat tulivat Afganistanista (15 300), Kiinasta (11 700), Serbiasta ja Kosovosta 10 300), Irakista (10 100) ja Iranista (7 600 hakijaa).
– Vuonna 2011 on ollut enemmän pakolaiskriisejä kuin koskaan pakolaiskomissaarina toimiessani, totesi YK:n Pakolaisasian päävaltuutettu António Guterres.
– Kriisien vaikutus turvapaikkahakemusten määrään teollistuneissa maissa näyttäisi toistaiseksi olevan pienempi, kuin mitä olisi voinut olla odotettavissa. Tämä johtuu siitä, että useat pakenivat naapurimaihin.
Pohjoismaissa hakemukset vähenivät
Teollisuusmaista hakemuksia tuli eniten Yhdysvaltoihin 36 400. Ruotsi sai 12 600 hakemusta.
Pohjoismaat olivat Euroopassa ainoa alue, jossa turvapaikanhakijoiden määrät laskivat. Eniten laskua oli Suomessa 39 prosenttia.
Ruotsi ja Norja vastaanottivat eniten turvapaikan hakijoita Somaliasta. Tanska vastaanotti eniten hakemuksia Afganistanista ja Suomi Irakista.