Venäjä ei ole enää kuin ennen. Jo yli 12 vuotta jatkunut Vladimir Putinin valtakausi on paradoksaalisesti johtanut poikkeukselliseen poliittisen ilmapiirin vapautumiseen itänaapurissa.
Tämä tuskin oli Putinin tavoite, mutta kaupunkilaisen keskiluokan kyllästyminen maan vahvaan mieheen ja ilmoitusasiana tuotu päätös tämän paluusta presidentiksi ovat saaneet tavalliset venäläiset liikkeelle.
Viimeinen niitti olivat joulukuussa pidetyt duuman vaalit. Niiden ilmiselvä vilpillisyys johti siihen, että nykyvallan vastustajien mielenosoitukset eivät enää kerää kymmeniä vaan kymmeniätuhansia ihmisiä.
Tulkitsevatko venäläiset vakauden jo pysähtyneisyydeksi?
Julkisuudessa ennen sunnuntain presidentinvaaleja keskeinen teema on ollutkin Venäjän poliittisen järjestelmän tulevaisuus. Asetelma on pakottanut myös ennakkosuosikki Putinin kampanjoimaan aktiivisesti ja tuomaan omia kannattajiaan kaduille.
Aikaisemmista vaaleista poiketen Putin on tuonut peliin myös oman vaaliohjelmansa, jonka hän on julkaissut kirjoituksissaan Venäjän päälehdissä. Putin muistuttaa, että hänen aikanaan venäläisten elintaso on noussut tuntuvasti, palkkoja ja eläkkeitä on korotettu, maa on nostettu jaloilleen, sen yhtenäisyys on pelastettu ja suurvalta-asema palautettu.
Putinin keskeinen vaalilupaus onkin jatkaa tällä linjalla. Putinin suuren suunnitelman iskusana on ollut stabilisaatio, vakaus. Iso kysymys on, tulkitsevatko venäläiset nyt vakauden pysähtyneisyydeksi ja kehityksen jarruksi.
Yksi kierros riittää
Vaikka Putin on osittain pakotettu puolustuskannalle, on itse vaalin tulos ollut selvillä jo pitkään.
Viimeisten vaaligallupien mukaan Putinin kannatus olisi 58–66 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että valinta on selvä jo ensimmäisellä kierroksella.
Muiden ehdokkaiden järjestys on ollut käytännössä kaikissa gallupeissa sama.
Kakkosena on Venäjän kommunistisen puolueen puheenjohtaja ja kestoehdokas Gennadi Zjuganov ja kolmosena äärinationalistisen liberaalidemokraattisen puolueen Vladimir Zhirinovski. Neljänneksi on noussut riippumattomana ehdokkaana esiintyvä suurliikemies Mihail Prohorov ja hännänhuippuna on Oikeudenmukaisen Venäjän puheenjohtaja Sergei Mironov.
Ykköshaastaja Zjuganovin kannatus on ollut parhaimmillaan runsaan 16 prosentin luokkaa.
Putinin kärkihaastajien ongelma on, että he ovat kauniistikin sanoen kuluneita kasvoja. Zjuganov ja Zhirinovski olivat ehtineet olla valtakunnan politiikan keskiössä jo kymmenen vuotta ennen kuin Putin nostettiin pääministeriksi suuresta tuntemattomuudesta vuonna 1999.
Zhirinovski oli ehdolla vuoden 1991 vuoden presidentinvaaleissa, kun Neuvostoliitto oli vielä muodollisesti olemassa. Zjuganovin tähtihetki taas oli vuonna 1996, jolloin hän melkein voitti tuolloisen presidentin Boris Jeltsinin.
Sedät jaksavat heilua
Zjuganov on suunnannut sanomansa Putinia vastaan protestoiville kansanjoukoille.
Hänen mukaansa Venäjälle on muodostettava eri puolueista koostuva ”kansallisen luottamuksen” hallitus. Presidenttinä Zjuganov toimittaisi tämän vuoden joulukuussa uudet duuman vaalit, koska edelliset olivat hänen mielestään kokonaan väärennetyt.
Zjuganovin varsinainen vaalijulistus kantaa nimeä ”3+7+5”. Se koostuu kolmesta ulkopolitiikan, seitsemästä talouden ja viidestä sosiaalipolitiikan uudistuksesta.
Jos mahdollista, Zjuganov vastustaa Putiniakin tiukemmin lännen ylivaltaa, jonka näkyvin ilmaisu on Naton laajentuminen Venäjän rajoille. Vaikka keskeisiin ulkopolitiikan vaatimuksiin kuuluu myös entisen Neuvostoliiton maiden yhteistyön tiivistäminen, ei aiempia vaatimuksia Neuvostoliiton palauttamisesta enää löydy ohjelmasta.
Kotimaassa Zjuganov haluaa ottaa takaisin valtiolle kansallisuusomaisuuteen kuuluvat luonnonvarat, ennen kaikkea öljyn ja kaasun. Ajavatpa Venäjän kommunistit sellaistakin proletariaatin diktatuuriin vievää kumousuudistusta kuin progressiivista verotusta.
Ohjelmallisissa kysymyksissä kovin kaukana Zjuganovista ei ole sosialidemokraatti Sergei Mironov.
Vaaleissa hänkin on vanha tekijä. Mironov oli tarjolla presidentiksi jo vuonna 2004, mutta hän sanoi tuolloin haluavansa ehdokkuudellaan tukea Putinin valintaa.
Sittemmin Mironovista tuli useamman puolueen fuusiosta syntyneen Oikeudenmukaisen Venäjän puheenjohtaja. Puoluetta voi alun perin pitää Kremlin luomuksena, jonka tarkoitus oli kaapata ääniä kommunisteilta. Vallanpitäjien kanssa tehdyn liiton merkkinä Mironov oli pitkään parlamentin ylähuoneen, liittoneuvoston puhemies.
Oikeudenmukainen Venäjä ajautui kuitenkin törmäyskurssille valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kanssa. Sen seurauksena Mironov savustettiin ulos puhemiehen paikalta ja tilalle istutettiin Pietarin kuvernööri Valentina Matvijenko. Oikeudenmukaista Venäjää onkin vaikea enää pitää osana maan ohjattua oppositiota.
Rahaa ilman valtaa
Tämän kierroksen ehdokkaista Mihail Prohorov puolestaan on kirjoittamaton lehti.
Se tiedetään, että hän on amerikkalaisen talouslehden Forbesin venäläispainoksen mukaan Venäjän kolmanneksi rikkain mies noin 14 miljardin euron omaisuudellaan.
Kuten muidenkin Venäjän oligarkkien, myös Prohorovin omaisuuden taustalla ovat 1990-luvun yksityistämisohjelmat, joilla iso siivu Venäjän kansallisomaisuutta siirrettiin muutaman oligarkin taskuun. Prohorov on ollut maailman suurin nikkelin ja palladiumin sekä lisäksi Venäjän suurin kullantuottaja.
Prohorovin ehdokkuudessa on ollut kaksi kysymysmerkkiä: miksi upporikas raharuhtinas on lähtenyt mukaan poliittiseen kampanjaan, jossa hän voi vain hävitä? Entä miten hänen on onnistunut kerätä kaksi miljoonaa allekirjoitusta ehdokkuutensa tueksi ilman minkäänlaista poliittista organisaatiota?
Vastaus löytynee rahan ja vallan yhteydestä. Rahalla saa kannattajia, mutta tämän päivän Venäjällä ei enää valtaa. Prohorov on myös ehdokkaana vallanpitäjille harmiton.
Yksi asia on silti selvä: myös Suomessa pitää jälleen tulla toimeen Venäjän uusvanhan presidentin Vladimir Putinin kanssa.
lehti 