Kellbergin kyläkauppa sijaitsi silloisen maalaiskunnan puolella vuonna 1779 rakennetun puukirkon naapurissa. Kellbergin isoisä Paavo oli Iisalmen pappilan työmies ja Juhani Ahon tuttu.
– Lapsuudessani 1930–40-luvuilla, kun ei ollut televisiota, radiota eikä kahviloita, ukot tulivat heti aamulla piippuinensa kanssa kauppaan, kun ovi aukaistiin ja koko ajan ukot iski juttua. Ei irtovitsejä vaan tilannekomiikkaa. Kaikki arvioitiin ja välillä ostettiin suolakaloja, näkkileipää ja rinkeleitä ja jottain juotavata ja juttua piisasi iltaan kaupan kiinni panemiseen asti.
– Minä vakotin siellä kuuntelemassa. Siitä jäi mieleen varmasti tuhansia juttuja, jotka vieläkin ovat tuolla kallossa tallessa. Nauhalle ne meinaan vielä tallentaa.
Kellberg julkaisi 1986 Iliman aekojaan Iisalamesta -kaskukokoelman. Helsingin Sanomien arvostelija totesi, että iisalmelaisen vahva puoli on osata kärjistää kasku aina räjähtävään loppupisteeseen asti.
Savolaista tilannekomiikkaa
Kellberg tähdentää, että yläsavolainen huumori ja savolaisvitsit eivät ole yksniittisiä. Niitä löytyy joka lähtöön, tapahtumaan ja tappaukseen.
– Se voepi olla harmitonta huumoria vain sen takia, että oes vain lystinpi olla. Mutta tarvittaessa se saattaa muuttua lyönniksi, jopa iskuksi erityisesti ollakseen olevia kohtaan, jotka eivät oikein tiijjä, että mittee sitä oikein ollaan. Niitä savolainen jyrsäsöö ja toinen savolainen hyväksyy sen sanomalla, että vuan sanoitpa hyvästi.
– Savolainen sutkaus saa heti kannattajan puolelleen. Se on tilannekomiikkaa, ei vanhojen vitsien kertomista. Ei niin kovvoo paekkoo, etteikö siihen jottain sutkausta löyvy.
– Hermanni Leskinen oli tuolla Hoppulan sahalla ja oikea käsi oli luiskahtanut raamisahhaan, että kaikki sormet peukaloa vaille katkesivat. Herkko oli puistellu sitä veristä räpylätään ja kahtonu, että tuilpa hyvä kärpäsläppä. Tämä on tosi tarina. Siitä tuli sitten Luuta-Herkko, eli luutien tekijä.
– Herkko otti silloin tällöin miestä väkevämpää. Kerran syksypimeällä se oli mennyt pullon kanssa hautuumaalle tervehtimmään vanahoja tuttuja ja pudonnut avonaiseen hautaan. Yritti ylös vuan ei päässyt. Pullo oli povitaskussa ja se oli ottanut muutamia moukkuja ja nukahtanu haudan pohjalle. Aamulla se oli heränny siihen, kun hautuumaan työmiehet olivat ruvennu ruaputtelemaan lehtiä haudan ympärillä. Silloin ilmesty haudan reunalle Herkon partanen nuama.
– Eekö ne muut nousekkaa, Herkko kysyi.
Torstaina 5.4. ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä Aarno Kellberg myös vertailee savolaista ja pohjalaista huumoria sekä pohtii uusmaalaista tosikkomaisuutta.
Aarno KellbergSyntyi 2.2.1932 Iisalmen maalaiskunnassa.Valmistui 1955 yläkansakoulun opettajaksi Kajaanin seminaarista.Opettaja1956–75 Ruotsinpyhtään kansakoulussa.Vuosia aluekouluttaja Uudenmaan läänissä, sekä lääninkouluttaja Uudenmaan ja Kuopion läänissä.Täydennysperuskurssin ylitarkastaja Kouluhallituksessa 1975 (kansalaistaito).Kirjallisuuden läänintaiteilija Kuopion läänissä.Taidemaalarina pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä.Julkaissut seitsemän nuortenkirjaa, oppikirjoja sekä romaaneja ja historiateoksia.Lukuisia radiokuunnelmia, tv-käsikirjoituksia ja näytelmiä.Näyttelijänä mm. tv-ohjelmissa Korpimotelli ja Kaipuun kukkula.Valtion kirjallisuuspalkinto 1976.Savon kielen seuran perustajajäsen.Suomen Kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1966.Kotiseutuneuvos.
uutiskirje 
