Houlan toissa perjantain verilöyly herätti maailmalla inhoa ja vaatimuksia siitä, että Syyrian kriisiin pitää puuttua voimakkaammin.
Houlaa on verrattu Srebrenicaan heinäkuussa 1995. Tuolloinkin voimattomat YK-tarkkailijat joutuivat melkein vierestä seuraamaan joukkomurhaa. Reilu kuukausi Srebrenican jälkeen alkoivat Naton pommitukset Jugoslaviassa ja Bosnian sota päättyi Daytonin rauhansopimukseen joulukuussa 1995.
Tuore esimerkki on viimevuotinen Libyan sisällissota, jossa Naton väliintulo vaikutti ratkaisevasti lopputulokseen.
Obama tuskin haluaa uhkayrityksiä Lähi-idässä ainakaan ennen marraskuun vaaleja.
Mutta sekä ne, jotka odottavat lännestä pelastajaa että ne, jotka sanovat ”imperialismin” vain hakevan tekosyytä interventiolle Syyriaan, saanevat odottaa vielä kauan.
Pattitilanteen ainekset ovat yhä samat, mitä ne ovat olleet jo pitkään. Syyrian erilaisissa ”ystävissä” on monia, joille Syyria on vain väline hurskasteluun ja omien etujen ajamiseen.
Väliintulo vielä kaukana
Ranskan presidentti François Hollande väläytti tiistaina sotilaallista väliintuloa – mutta YK:n mandaatilla. Ja sitä mandaattia ei ole, eikä hevillä tule.
Venäjän varaulkoministeri Gennadi Gatilov toisti jälleen keskiviikkona, että Moskova ”kategorisesti vastustaa mitä tahansa ulkopuolista interventiota Syyriaan”.
Myös toinen YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen Kiina vastustaa, koska se aina vastustaa kaikkea ”sisäisiin asioihin puuttumista”.
Runsas vuosi sitten Venäjä ja Kiina jättivät YK:ssa vastustamatta Libyan lentokieltoa. Jälkeenpäin ne sanoivat, että Nato ylitti sille annetun mandaatin – niin kuin varmasti ylittikin.
Mutta tärkeämpää on, ettei Libya ollut Venäjälle niin kovin merkittävä. Syyria sen sijaan on Venäjän perinteinen ja nyt oikeastaan myös viimeinen liittolainen Lähi-idässä. Venäjällä on laivastotukikohta Syyrian Tartusissa.
Yhdysvallat on kyllä ulkoministeri Hillary Clintonin suulla puhunut tarpeesta kaataa Syyrian presidentti Bashar al-Assad, mutta presidentti Barack Obama on varonut mainitsemasta sotilaallisia toimia.
Obamaa voisi tässä asiassa mieluummin uskoa kuin olla uskomatta. Hänellä tuskin on intoa ainakaan ennen marraskuun vaaleja ryhtyä sotilaalliseen uhkayritykseen, joka saattaisi rankasti nostaa öljyn hintaa. Syyria itse ei ole merkittävä öljyntuottaja, mutta Lähi-idässä kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Sortajat ja sorretut
Yhdysvaltain huoli demokratiasta on tietysti hieman valikoivaa. Bahrain on yhtä lailla diktatuuri kuin Syyriakin ja sielläkin on julmasti tapettu ihmisiä kansannousun aikana. Bahrainissa vain sattuu olemaan Yhdysvaltain laivastotukikohta, joten Washington ei ole vaatinut kuningas Hamad bin Isa Al Khalifan eroa.
Itsekin demokratiasta kaukana olevat Saudi-Arabia ja Persianlahden arabimaat auttoivat viime vuonna Bahrainin hallitusta kansannousun kukistamisessa. Nyt ne ovat vaatimassa hallitusta kumoon Syyriassa.
Saudi-Arabian ja muiden sunnijohtoisten maiden kannalta ero on siinä, että Syyriassa shiialainen alaviittivähemmistö sortaa sunnienemmistöä, kun taas Bahrainissa sunnivähemmistö sortaa shiiaenemmistöä.
Lisäksi näille maille samoin kuin Israelille kyse on valtapolitiikasta: heikentämällä Iranin liittolaista Syyriaa heikennetään samalla perivihollista Irania.
Ainakin Saudi-Arabia ja Qatar toimittavat tiettävästi aseita ja rahaa Syyrian kapinallisille. Yhdysvaltain väitetään toimittavan kapinallisille tiedustelutietoja sekä koordinoivan aseapua.
Kumpikaan ei peräänny
Turkkiin paennut Syyrian poliittinen oppositio on sisäisissä riidoissa ja hajallaan. Aloite on siis Syyriassa toimivilla aseellisilla kapinallisilla.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch syytti maaliskuussa hallituksen ohella myös kapinallisia vakavista rikkomuksista kuten kidutuksista ja teloituksista.
Onko kapinallisten joukossa al-qaidalaisia ja muita jihadisteja? Ilmeisesti on, esimerkiksi Irakissa taistelukokemusta hankkineita, mutta ei vielä tavattoman paljon.
Lähitulevaisuudessa todennäköisimmin konflikti kiristyy edelleen ja saa yhä enemmän uskonryhmien välisen sisällissodan piirteitä.
Kofi Annanin neuvottelema tulitauko on puolentoista kuukauden aikana osoittautunut merkityksettömäksi. Myöskään sellaisilla toimilla kuin Syyrian diplomaattien karkotuksilla tällä viikolla ei ole olennaista merkitystä.
Assad on jo niin monta rajaa ylittänyt, että hän taistelee selkä seinää vasten. Lähihistoria osoittaa, että vallan mukana voi mennä myös henki.
Useiden lähteiden mukaan Yhdysvallat on esittänyt Venäjälle Jemenistä kopioitua ratkaisumallia, jossa Assad pakotettaisiin syrjään, mutta rakenne jätettäisiin muuten ennalleen.
Tämä tuskin riittäisi kapinallisille, koska he uskovat saavansa lopulta voiton. Intervention korvikkeena aseapu kapinallisille lisääntynee, ja viimein tilanne voi olla siinä pisteessä, että se interventiokin tulee.
lehti 