Yhä useampi kielteisen päätöksen Hollannin viranomaisilta saanut turvapaikanhakija törmää mahdottomaan tilanteeseen: Hollantiin ei saa jäädä, eikä kotimaahan voi palata.
Ilman oleskelulupaa jääneet pystyttävät aika ajoin protestileirejä, joihin viranomaiset reagoivat häätämällä mieltään osoittavat terveys- ja turvallisuussyihin vedoten. Suurin osa mielenosoittajista on lähtöisin Irakista ja Somaliasta.
Moni irakilainen on hyväksynyt integraatioministeri Gerd Leersin tarjouksen mennä viralliseen pakolaiskeskukseen. Heitä vaivaa kuitenkin epävarmuus tulevaisuudesta.
– Olemme keskustelleet ministerin edustajan kanssa. Hän sanoi, että ministeri tulee tekemään kaikkensa lähettääkseen meidät takaisin, sanoo Hadi Abu Sanad, pohjoishollantilaisessa Ter Apelissa protestoivien irakilaisten puhemies.
– Me kuitenkin tiedämme, että Irakin hallitus pitää kiinni näkemyksestään, jonka mukaan ketään ei voi pakottaa palaamaan Irakiin.
Moni pelkää henkensä puolesta
Abu Sanad vakuuttaa, että vapaaehtoisesti mielenosoittajat eivät Irakiin palaa.
– Irakiin palaaminen tuntuu karkotukselta, sanoo sujuvasti hollantia puhuva Mustafa (nimi muutettu).
– Olen naimisissa hollantilaisen naisen kanssa, meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa. Irakissa minulla ei ole paikkaa, mihin mennä eikä syytä elää.
Iranilainen Seyed (nimi muutettu) on toivoton. Hänen turvapaikanhakunsa päättyi vuosi sitten kielteiseen päätökseen.
– Minusta tuli kristitty Iranissa ja siitä koitui monia ongelmia. Siellä minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Eräs kirkko on tukenut minua muutamia kuukausia, mutta mitä minä voin tehdä? En tiedä. Minulla ei ole tulevaisuutta, koska hallitus ei usko minun olevan kristitty.
Ongelman kova ydin on epärealistinen palautuspolitiikka, sanoo Anne-Els Jansen pakolaisia auttavasta Vluchtelingenwerk-järjestöstä.
– Moni heistä, joilta lupa evätään, on oikea pakolainen ja pelkää henkensä puolesta kotimaassaan. He eivät palaa ikinä. Lisäksi monet ovat saaneet aiemmin tilapäisen oleskeluluvan, koska heidän kotimaataan on pidetty liian vaarallisena.
Näin on asianlaita myös monen irakilaisen kohdalla. Heidän oleskelulupaansa ei ole enää jatkettu, koska Irakia pidetään nyt turvallisena.
– Jotkut alueet ovat edelleen hyvin vaarallisia. Joka kuukausi kuolee 300–400 siviiliä, Jansen muistuttaa.
Kriminalisoitu laittomuus
Kun turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen, mutta ei halua palata vapaaehtoisesti, hänet heitetään ulos turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksesta.
– Heidät saatellaan portille ja lähetetään kadulle, Jansen kuvaa. Hän kertoo, että karkotusta vastustavien lisäksi sama kohtalo koituu myös monen periaatteessa yhteistyöhaluisen karkotettavan osaksi.
– Ihmiset jätetään omilleen, kun he eivät pysty todistamaan henkilöllisyyttään tai koska heidän kotimaassaan soditaan.
Kotimaan sota on etenkin protestileirille osallistuvien somalialaisten ongelma. Sisällissodan vuoksi viranomaiset eivät ole onnistuneet palauttamaan ainuttakaan somalialaista Somaliaan.
Joka vuosi noin 5 000 turvapaikanhakijaa on ”jätetty tuntemattomaan määränpäähän” kuten virallinen ilmaisu kuuluu. Siitä, kuinka moni heistä jää Hollantiin, ei ole tietoa. Moni pidätetään silloin tällöin, mutta tavallisesti pidätetyt vapautetaan muutaman viikon tai kuukauden kuluttua, koska karkotus ei edelleenkään onnistu.
Tänä vuonna Hollannin oikeistohallitus on kriminalisoinut niin sanotun ”laittomuuden”. Kun joku on määrätty poistumaan maasta, hän ei saa enää olla siellä. Seurauksena paperittomia ihmisiä voidaan vangita tai sakottaa.
– Palautuspolitiikka on epärealistista ja johtaa toivottomiin, näköalattomiin ihmisiin, Jansen sanoo.
– Kaikki jätetään yksilön vastuulle. Mutta monet eivät voi edes yrittää palata tai matkustaa muihin maihin, koska heillä ei ole papereita. He ovat kirjaimellisesti jumissa.
uutiskirje 
