Joensuussa sunnuntaina kokoontuneen TUL:n valtuuston mielestä SLU:n, Nuoren Suomen ja Kunto ry:n yhdistymisen tavoitteena pitää olla järjestö, joka edistää myös ihmisten kunto- ja terveysliikuntaa.
Uuden liikuntajärjestön tehtävänä on TUL:n mukaan oltava koko laajan liikunta- ja urheilukentän edistäminen ja edunvalvonta. Vielä nimetön järjestö ei saa puhua vain urheilun puolesta. TUL haluaakin uudelle järjestölle oikeita tehtäviä ja strategisia valintoja.
Liittokokous päättää jäsenyydestä
TUL:n mukaan uuden liikuntajärjestön on oltava vahva liikuntakentän edunvalvoja päätöksenteon eri asteilla.
Jäseneksi liittyminen uuteen järjestöön on niin merkittävä päätös, että TUL:n oma kanta järjestön jäsenyyteen päätetään liittokokouksessa toukokuussa.
Viimeaikaiset päätökset muun muassa Olympiakomitean ja Palloliiton hallinnossa sekä Suomen Urheiluliiton puheenjohtajavalinnassa osoittavat TUL:n mukaan oikeistolaisten tuulten puhaltavan voimallisesti. Urheilujärjestöt ovat jättämässä työväen taustaiset henkilöt pois omista hallinnoistaan.
Valtuuston mukaan TUL:n on ryhdyttävä tekemään nykyistä enemmän aatteellista ja toiminnallista yhteistyötä ammattiyhdistysliikkeen kanssa.